21.1.2014

HeVisti sheikkaa

Jou! Ajatuksen tasolta ollaan siirrytty tekoihin. Eilen oli merkittävä päivä loppuelämäni suhteen. Oma Personelli Treineri on nyt hommattu ja ihka uusi salikortti polttelee näpeissäni. Ensimmäinen tapaaminen kunto-ohjaajani kanssa on ensi maanantaina. Olisin halunnut sen heti, mutta ovat kaiketi niin täystyöllistettyjä näin alkuvuodesta. Kaikki aloittavat uuden elämän, thihihii. On sanomattakin selvää, että olen innoissani. Niin innoissani, että olisin halannut varata jo hurjasti paljon kaikkea ryhmäliikuntaa. Noin niin kuin joka aamulle jotakin. Mutta eipä se onnistunutkaan. Salillani on sellainen varausjärjestelmä, että se aukeaa ko. tunneille vasta pari päivää ennen tuntia. Ensin olin närkästynyt, mitä V...tuu? Mutta sitten ymmärsinkin sen olevan aika hyvä järjestely, näin tunnit ei ole varattu täyteen kuukautta ennen ja itsellä ei ole mitään mahkuja juuri sille kyseiselle tunnille. Kahvakuula näyttää olevan nyt suosiossa ja sinne minunkin mieleni ja kehoni halajaa.

Tein eilen vertailuja paikallisen tarjonnan suhteen. Kävin ensin uimassa tossa urheilukeskuksessa. Ensimmäinen kerta kahteen vuoteen ja totesin hallin olevan hyvä, iso ja rempan jälkeen puhdas. Uinti sujui kuin tanssi, olenhan sitä joskus ihan aktiivitasolla harrastanut ja se näyttää menevän niin sanotusti räpylämuistiin. Mutta sali hallilla oli huono. Haiseva, ahdas ja ei mitenkään houkutteleva. Palvelu innostamatonta. Ei hyvä. Olin ihan että plääh.

Siitä kurvasin Fressi Club House kuntoilukeskukseen. Aivan kuin olisin tullut eri maailmaan. Tiskin takana sirkeitä, virkeitä tyttösiä, jotka heti ottivat papan avosylin vastaan ja palvelu pelasi. Minulle esiteltiin kaikki upeat tilat. Toden totta, tilaa ja lääniä löytyy, ja paikan outfittiinkin oli kiinnitetty kivasti huomioo. Ryhmäliikuntatunteja mahtavasti tarjolla, paikasta löytyy myös vesijumpat, sillä siellä on pieni allas. Kävin muuten Siuntiossa vesiliikunnassa ja ihastuin kovin. Ihan rankkoo hommoo, mutta ei käy raihnaiselle ropalleni. PT tarjonta oli myös runsas ja Suvi on erikoistunut monivamma ohjattaviin. Huh, odotan kyllä innoissani. Syy miksi haluan ohjaajan on kohdallani hiukka päinvastainen kuin yleensä. En tarvitse perseelle potkijaa vaan järkevän tahdin tahdittajaa. Mulle nimittäin meinaa aina käydä niin, että aloitan intopinkeena ja kaikki loppuu pariin kuukauteen. Nyt tästä pitäisi tulla loppuelämän tapa. Harrastan terveysliikuntaa, en niinkään tavoittele ulkomuotoa. Hah, tuota nyt ei usko kukaan!

Jam!
Olen myös hurahtanut terveysherkkupirtelöihin! Smoothie niin kuin hienot ihmiset sanoisivat. Ostin lauantaina kunnon blenderin ja silläpä nyt pari kertaa päivään hurautan herkkua kiduksiin. Hirveen läjän hommasin kaikkea kivaa HeVi-osastoo ja niin ne vain on tullut nautittua. Eikä siis mitään ongelmaa. Päinvastoin. Aamuisin teen sellaisen viherhässäkän. Pinaattia, avokadoa, omenaa, rypäleitä, inkivääriä, spiruliinaa. Eilen tein illaksi ananas, päärynä, mango, inkivääri, rahka, kookosmaito shaken. Kylläpä oli maukasta! Mä en millään saa syötyä päivässä kasvissuositusta. Tykkään kyllä, mutta ei vaan tuu syötyä. Näin saa kuitua ja suosituksetkin on kohdillaan. Ja hei, massu kiittää ja tulostus toimii. Jette kiva de. Suosittelen. Ja on mielenkiintoista kokeilla eri makuvaihtoehtoja. Niin ja veri helppo duunaa. Sellaisen vinkin voisin antaa, että juoman pitää olla kylmää. Siksi käytän jääpaloja tai pakastettuja esim. marjoja. Toimii.

Ostin uudet liinavaatteet. Hyvinvointi lähtee sieltä. 
Nyt kun luettelen tässä tätä uutta ja ihmeellistä elämätapaani, niin minun tulee mainita, että olen myös panostanut henkisen hyvinvointini eteen. Terapeutti, jonka katsoisin olevan minulle eduksi, on hakusessa ja teinkin asiasta kyselyn ymmärtäville tahoille. Psykologi, joka harrasti kanssamme Siuntiossa, lupasi jeesaa minua tässä asiassa. Hyvän terapeutin löytäminen ei nimittäin ole mitenkään helppo ja yksinkertainen asia. Minusta tässä asiassa ei ole mitään yliluonnollista, eikä hävettävää. Niin kuin minä aloitan hoitamaan kehoani, minun mieleni tarvitsee tyhjennystä. Tyhjennystä kaikesta siitä, mitä olen vuosien varrella tuonne kovalevylleni tallennellut ja nyt näyttäisi sille, että aika on kypsä deletoida kaikki se urvelo, joka saattaa tehdä sieluuni tietynlaista raskautta. En mie jaksa mitään vuosikausia kestävää jauhamista. Sellainen lyhyt ja intesiivinen purkautuminen voisi olla hyväksi. Jos saan edes pienenkin kevennyksen mieleni synkkiin sopukoihin, niin se kaikki on tervetullutta. Tässä elämässä tahtoo nykyään olla sellainen yltiöpäinen positiivisuus vallalla, kaikki pitää jaksaa, eikä mistään saa valittaa. Minun lähipiiriini ei kuulu sellaista toimintaterapeuttia, joka jaksaisi kuunnella ja ketä kiinnostaisi. Eikä ihmisiä saa rasittaa, kaikilla on omat mehunsa, eikä sinne mennä omalla pillillä sorkkimaan. Siksi ammattiapu on snäppärä. Niin on.

Ulkona on kylmä. Ulkona on pakkasta. Minä, allekirjoittanut Nalle Jääkarhunen en ole koskaan ollut kylmän arka. Johtuuko tämä(kin) ikääntymisestä, mutta mua on alkanut palelee. Outo tunne, eikä mitenkään miellyttävä. Meitä ihmisiä on kylmä -ja kuumaverisiä. Esim. Ukkorähjä on talvella helisemässä viluisuutensa takia. Tumppaa päällensä kuin michelin. Ihan oikeesti, voin välillä vain ihmetellä, kuinka ihmistä voi noin palella ja mulla voi samaan aikaan olla kuuma. Enivei, olen lähdössä avantoon ja mulla on lievä epämiellytys tuota kylmyyttä kohtaan. En anna periksi, ehkä vaihdan shortsit pitkiin pässinpötkimiin ja annan sauvojen lentää. Saan sieltä kuitenkin niin paljon, että uhmaan kylmää.

10 kommenttia:

  1. Itsekin aina innostun kaikesta, juurikin salilla käymisestä. Sitten vedän siellä täysillä hetken, kunnes kyllästyn....eli mielenkiinnolla kuuntelen, miten hommasi etenee.
    Asenne uuteen elämääsi sinulla ainakin on kohdillaan, lakanoita myöden :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vika Rahikaisella. Yritiän nyt PT:n kans tehdä tähän asiaan muutosta ja toivon, uskon ja luotan, että liikkuminen ( kaikissa sen ilmenemismuodoissa) jäisi pysyväksi elämäntavaksi. Lakanoita myöten ;)

      Poista
  2. Sulla on hyvä meininki, pidä se! Ja kun sulla on ollut noita nukkuongelmia, niin uudet liinavaatteet voi hyvinkin osaltaan niitä auttaa. Mä ainakin uskon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun vuoteessa alkaa nyt uusi elämä. Uudet vaatteet ja nukutaan ihmisiks :)

      Poista
  3. Smoothiet on mullakin jokapäivän herkkua. Illalla kun lähden uimaan tai vesijumppaan tai salille, teen valmiiks jääkaapiin odottamaan ja ai vitsit, kun maistuu hyvälle, kun tulee takasin kotiin. Ja tosiaan uppoaa paljon suuremmat määrät hedelmiä ja marjoja ja kaikkea, kun pistää nestemäiseen muotoon, eikä koita syödä kuutta kourallista väkisin. Etenkin jos on isot kourat.

    Viherjauhe on mun melko uus tuttavuus ja sitä sotken vähän jokapaikkaan, koska siitä tuntuu tulevan energinen olo. (Perheen miehiä ei enää onneks mikään säväytä. Totesivat vaan, että "Nonni. Nyt se on alkanut jo syömään ruohoakin" :D.)

    Elämä on kivaa, kun siinä on uutta (tai siis vanhaa, mutta uudelleen käyttöönotettua) sisältöä. Etenkin terveellistä. Pysyy pääkoppakin paremmin kuosissa. (Tapasin muuten työterkkarin, joka kysyi haluaisinko hänelle koekaniiniksi, kun on alkanut opiskella kognitiivista psykoterapiaa. No mullehan totta kai kävis, koska sen avulla kuulemma pääsee pois etukäteismurehtimisesta. Olis aika kiva. Sitäpaitsi olis kiva muutenkin kokeilla, kun ei oo oikein käsitystä mitä terapiassa tehdään. Ei vissiin maata selällään nahkasohvalla niinkuin elokuvissa..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle oli yllätys, kuinka hyvän makuisia viherpirtelötkin voi olla. Käytän muuten kookosmaitoa lorauksen, oisko siinä softin maun salaisuus.

      Liekkö viherjauhe vai mikä, mutta suoli toimii. Ja silloin hei, on helppo hymyillä. Juoko perheen herrahenkilöt ruohoo kans? Sehän olisi jo saavutus ;)

      Ei kun terapiaan vaan! Ei se mitään ota, parhaimmillaan saat ja paljon.

      Poista
  4. Oi miten masentavan reipas sä olet! Tammikuun pakkasilla sopii hyvin sohvalla lojuminen, koiratkaan eivät halua kylmässä pitkälle lenkille :)
    -hss

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs ny! Just nyt tuntuu tälle, mutta tietänet, että täältä tullaan alas taas. Nyt vain pitää nauttia, koska tämähän on katoavaa kansanperinettä. Huomenna jo toisin ;) Juppe ei tykkää yhtään kylmästä.

      Poista
  5. Jos sulla on yhtä hyvä Fressi Traineri kuin mulla, niin kyllä alkaa tapahtua! Ja kun siihen tyyppiin sitoutuu (omien tavoitteiden lisäksi), niin siellä on sitten käytäväkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan niin innolla ensimmäistä tapaamistamme. Yritiän nyt sitoutua niin, että en olisi liian innokkas. Tää tahtoisi, että tää kestäisi :)

      Poista