Hyvämielihormooni

Istuin aamutakki päällä parvekkeella ja siellä oli lämmin. Joulukuussa kolmastoista ( ja perjantai, auts!) päivä. Myrsky riehuu parvekelasien takana ja tunnelma on vähintäänkin spuugi. On varmaan turha mainita, että lasken jo päiviä lähtööni. Hyvä, etten tunteja. Juurikin tuossa mietin, että jos ei olisi matkaa mitä odottaa, niin varmaan tulisi joku masis. Toisaalta, jos ei olisi matkaa, niin tulevasta joulusta saisi valoa ja voimaa. Kai. Tai sitten ei. En ole aikaisemmin tunnistanut itsessäni mitään kaamosmasennusta, mutta onhan tämmöinen ihan selkeästi havaittavissa. Siis jos ei olisi mitään matkaa...

Se on taas viikendi reisillä. Ei ole mitään ennalta määrättyä. Ukkorähjällä on kiireinen duuniviikonloppu. On se Lucia. Hän harvoin ressaa mistään, mutta tämä on sellainen tapahtuma, että vetää silleen hiukka kireeks. Minä olen kiltti kotirouva ja hoidan kodin ja koiran. Laitan armaalle kystäkyllä, kun hän väsyneenä tulee työstä kotiin. Hellä en ole, siitähän menisi maine. Otetaan tämä viikonloppu levon kannalta, että jaksan sitten ensi viikolla matkustaa. Ai niin, matka-arkku täytynee hakea kellarista ja pestä loput asusteet. Tummat on vielä pesemättä, valkoiset pesin jo. Eipä sinne paljoa tarvitse. Lämminhän siellä on.

No mut joo... Aivotoimintani on jotenkin tahmee. Ei tästä mitään tuu. Ulkona myrsky yltyy ja nurkat huutaa hoosiannaa. Ihan kuin jossakin joku laulaisi korkealta ja kovaa. Lähden tästä menemään. Polttakaa niitä kynttilöitä. Polttakaa vaikka molemmista päistä. Saatte valoa. Tehkää kaikkenne, että mielihyvähormoonit ( onpa kaunis sana, mielihyvähormooni, ) ovat läsnä ja kanssanne. Tsau!