Valoa kohti

Jostakin kumman syystä heräsin jo 04.55. Unijukka lähti menee vaikka kuinka yritin houkutella jäämään. Minkäs teet? Keitin mokat ja tässähän nakotan kuin tikku, sanonko missä? Noh, en käytä rumia sanoja heti aamutuimaan.

On pimiää. Niin pimiää, että ympärilläni on vain mustaa. Ja lämmintä. Ja aivan hiljaista. Jos en tietäisi, että olen mökillä voisin kuvitella, että olen jossakin synkässä paikassa, nimeltään tuntematon. Sienikuivuri hurisee saunan pukkarissa, ääni on jotenkin turvallinen. Kohta saan vaihdettua uuden satsin lampaankääpää. Sienitehdaslainen on aamuvuorossa. Vai olisiko tämä yövuoro? Pääasia on, että tuotantolinja ei pysähdy.

On ollut täydellisen ihana viikonloppu. Ilmat ovat olleet hyvinkin suosiolliset ja aurinko on rakastanut meitä viimeiseen hetkeen. Jättäneenkö jo hyvästejä, sillä niin kauniisti hyväilee. Eilen keitin ison kattilan mustatorvisienikeittoa. Se oli oikein maukasta ja hyvä ateria antoisan sienipäivän päätteeksi. Juurikin tänä nimenomaisena aamuna heräsin ilman huiputusta. Se tuntuu hyvälle. Josko se alkaisi jättää minut rauhaan. Uskallanko toivoa? Ei nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Niin on nättiä

Tämä synkkä tummuus alkaa antaa periksi. Erotan jo vastarannan metsikön ääriviivat. Aamut tulee niin varkain. Milloin on se hetki, että yö jättää ja aamu saa. Täällä ei lehti kolahda postiluukusta, se on monelle merkki siitä, että nyt on aamu. Ukkorähjä kävi piipillä, sanoin huomenta. Sekin on merkki siitä, että uusi päivä on alkamassa. Jos olisi valoisampaa, niin voisin lähteä jo sienimetsään. Höpsistä, en varmana lähtisi. Kyllä minä meinaan vielä kadota hetkeksi höyhensaarille. Väsytän vain hieman itseäni tässä ensin. Niin teenkin.

Otan toisen kupillisen mokkoo. Nämä hiljaiset aamuhetket ovat kauniita. Kesän viimeisiä, ai think sou. Siksipä näistä on nyt nautittava. Nautin varastoon, pitkän ja pimeän talven varalle. Näissä hetkissä on elämän voima. Ja sen ainutlaatuisuus. Huomaatteko, että minulla ei ole mitään oikeaa asiaa? Tämä on tällaista harmitonta ajatuksen kulkua. Olisiko mitätön aivotoimintani kuitenkin vielä ständpai-asennossa? Aina ei tarvitse olla asiaa. On hyvä olla asiaton. Se tekee aivoille hyvää, kun ei koko ajan mieti asiaa. Antaa aivotusten olla, on vain tämä pieni ja hiljainen hetki. Minun hetki. Tai siis teidänkin. Miten sen nyt sit ottaa.

Toden totta. Yön synkkä mustuus on vaihtunut jo tummaan sineen. Päivällä on kiire tulla. Elä sie hötkyile, anna hetkisen olla. Tein tässä hyvin mielenkiintoisen ja tärkeän havainnon. Valo tuo elämään värin. Valo on siis väriä. Aivan selkeästi valon lisääntyessä, musta katoaa ja tilalle tulee orastava väri. Järvi saa sinertävän sävähdyksen, samoin taivas. Aivan kuin erottaisin metsänrajassa jo hitusen vihreää.

Mutta minä taidan heittää nyt hupun silmille ja kadota hetkeksi tummaan uneen. Toivotaan, että se vielä armahtaa ja teen sitten uuden tulemisen. Mikäs hetki se sitten on? Eihän se enää voi olla aamu. Se meni jo. Huomenta vaan teille kaikille! Tämä päivä on ihana mahdollisuus!