Tunnen olevani niin elossa! Pari päivää ihmisissä, se teki mulle ihmeitä. Oli ihanaa olla himassa, oli ihanaa mennä duuniin, oli ihanaa nähdä ihmisiä, oli ihanaa olla käytetty. Tein yhden tuttavan tukan, suunnittelin yhden keittiön, siivosin, pesin pyykkiä, maksoin laskuja ja olin tarpeellisesti tehokas. Oli oikeastaan kiva tulla takas tänne kyllästymiseen. Kaunis ilta, hekumallisen kaunis. Täällä on tullut sadetta, ja huomenna menen ehtoittomasti sienimetsään. Toivoisin niin, että löytäisin jotakin vasuun pantavaa... On ihan kesä, mutta syksy leijuu jo kaiken yllä. Tai sit mie vaan kuvittelen... On niin kuivaa, että koivut ja ruoho on kellastunut ja se näyttää ihan syksylle. Se on vain kuivuutta, ei vielä syksyä.
Niskapaska alkoi heti vaivaamaan. Olen niin ihmeissäni, että ei kai se vain johdu kampaajan työasennoista? Mun kroppa panee sitä niin vastaan. Mut mie taistelen, tämä on toivottavasti vain sellainen ensijärkytys. Otan kipakat löylyt ja saunajooghaan. Vot sie, huomenna olen taas vetreä kuin nuori kolli. Tai ainakin melkein. Yhdeksän viikon paussi, ei kai se mikään ihme, jos pikkasen niska hirttää. Kyl se siitä.
Sain paskamaisia uutisia. Laitoin Kelalle sairaspäivärahahakemusta, niin selvisi, että olen kaksi päivää liian myöhässä. Kukaan, saatana, ei minulle kertonut, että hakemus pitää palauttaa kahden kuukauden sisällä sairausloman alkamisesta. Päin vastoin, edellisen s-loman yhteydessä, Kelalta sanottiin, että todistus pitää toimittaa vasta loman loppuessa. Tähän uskoin. Tähän luotin. Laki on laki, minulle sanottiin, mutta arvaa kirpaseeko tämmöinen? Ei tää nyt niin herkkuu ole, tämä yksityisyrittäminen. Jos satut sairastaa, et kovin kummoista korvausta saa. Tiput tyhjän päälle ja menee pitkään ennen kuin saat talouden tasapainoon. Okei, joku ihmettelee, miksi ei oo mitään vakutuksii? Silloin nuorempana, kun niitä olisi vielä saanut halavalla, niin ei pitänyt asiaa mitenkään ajankohtaisena. Nyt, kun niille olisi tarvetta, niin hinta, näin vanhasta ruhosta on päätä huimaava. Ei semmoiseen pienyrittäjällä ole koskaan vara. Ihan oikeesti. Hups, rupesinpa keuhkoo, mut vituttaa oikeesti kuin pientä kääpää.
Hei, on elokuu ja ainakin täällä on mitä parhain kesäilta. Mä olen läskineni levinnyt tähän terdelle, puhelintoive soi ja sauna lämpiää. Kun ihminen käy välillä arjessa, niin näkee taas tämän juhlan, tämän kauneuden. Niin se vain tässä elämässä menee. Välillä on oltava arkea, että näkee juhlan. Vai oletteko samaa mieltä kanssani? Oih, te pienet enkelit! Oih, te pienet keijukaiset! Oih! Miks ei myös menninkäiset?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti