9.5.2013

Hei hei helluntai...

Heräsin eka kerran siihen, kun sade rummutti peltikattoa. Siinä vasta hyvä saundi. Se on unettava. Peittoni alla oli ylen pumpulista, lämmintä ja turvallista. Uinahdin vielä hetkeks. Heräsin siihen, kun Ukkorähjä ja pikku koira tekivät aamupissukalle lähtöä. Koiralle mökki on paras paikka. Voit laskea ovesta ulos ja elämä on ihmeellistä ja helppoa. Johtaja Tassunen tutkii tarkkaan ympäristön ja voi sitä olemisen riemua. Jos asuisin aina näin, minulla olisi parikin pikku koiraa, tai kolme, tai neljä...

Johtaja Tassunen
Nukuin hyvin. Nukuin kuin possulapsi. Mikä olikaan possulapsen nimi? On emakko ja karju, mutta mikä oli possubeibe? Porsasko vain? Minä en suinkaan ole possubeibe, enemmänkin emakko. Valtava emakko, mutta nukuin täyteläisesti. Mökillä uni on jotenkin, niin no, se on semmoista, että herättyä on hyvin, hyvin levännyt. On onnellinen. Vai johtuuko kaikki vain sitä, että täällä ei suoriteta. Ollaan vaan ja nautitaan elämästä. Luonnolla on myös varmasti oma vaikutuksensa. Ympärillä on hyvää energiaa. Puut, kasvit ja muut kasvikunnan ihmeet sitä tuottavat iloksi ihmisen. Näin se on nähtävä.

Aamuinen sade on väistynyt. Arska arkana rakoilee, se on siinä ja siinä, että alkaisi paistaa. Lämmin on yhä ja se on mieltä ylentävää. Tänään on helluntai. Kellä hellu helluntaina saa kärsiä siitä koko kesän, sano. En nyt just muista, mikä tarkoitus olikaan helluntain. Pitääks se muistaa, olenko seniili, jos en? Oliks se näin, että Jösse nousi kuolleista tai jotain? Vai ilmestykö se kuolleista ja pelotteli pelikaverit niin, että paskat housuissa juoksivat pitkin kylänraittia? Antakee anteeks, mun uskon sivistyksessä on raamatun mentävä aukko. Uskon, uskon, mutta lihani on heikko.

Ukkorähjä rapsuttaa pihaa ja pikku koira kantaa kortensa kekoon. Minä en moiseen kykene vaikka pihahommista tykkäänkin. Yritän ikkunan pesua yhdellä kädellä, siinä mulle tekemisen sarkaa. Tänään meillä on pienet juhlat. Silloin on aina juhlat, kun on ystäviä paikalla. Tosin, en mie juhliin aina tarvitse ystäviäkään. Osaan bilettää yksinkin. Mutta onhan se ehdoittomasti antoisampaa, kun on seuraa. Kotiruualla mennään. Ihan niinkin eksoottisesti kuin makarooniloudaa. Se on hyvä ape. Tänään pääosassa on hyvä seura, viini, naiset ja laulu. Vai mites se nyt menikään? Huomenna voisi pitää rillipartyt. Oikein ticotico.

2 kommenttia:

  1. Oot nyt etuajassa Maketsu. Nyt on vasta helatorstai. Helluntai on enempi kesällä (kai). Mutta hyvä se on olla se heila jo nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joopa joo. On mennyt helat, hellut ja helluntaita sekaisin. Kuka piru noissa pysyy mukana. Jatkuvalla syötöllä joku pyhä...

      Poista