Tässä lähellä ihan liki

Sorgen taas, kun on nämä päivitykset ovat jääneet. Ei, se ei johdu siitä, että minulla olisi kyllästyminen, eikä olisi mitään sanottavaa. Se johtuu ainoastaan siitä, että aikatauluni on haastava. Ne ihanaiset aamuhetkeni täällä, ovat vaihtuneet työntekoon. Kaikki suunnitteluhommat ym. ym. vie sitä aamuista kirjoitusaikaani ja blogi jää vähemmälle. Voi kurjimus, mutta on pakko tehdä joustoo. Jään kohta sille saikulle ja sitten on taas aikaa läpistä tänne vaikka evridei. Siinäkin ikävässä on siis jotakin positiivista. Aina on, kun vaan osaa löytää...

Ukkorähjä on palannut työmatkoilta ja ilmoitinkin heti oitis, että perjantai-iltana ei oo mitään kiirettä mun luo. Oonks mie ihan kauhee? Aikataulut antoivatkin myötä ja sain siivousillan. Silloin en taho, että Ukkorähjä röhnöttää tiellä. Mie haluun siivota estoitta ja ottaa muutaman siivousoluen rauhassa. Täällä onkin heilunut rätti tehokkaasti ja nyt tuoksuu ihanasti Tolu. Vapusta ei oo vieläkään mitään tietoo, tien kohtalo mökille selviää vasta sunnuntaina. En ota hermoon, asia menee just niin kuin sen on tarkoitettu menevän. Aika kypsä ajatus, vai mitä? Suoraan sanottuna, vituttaa ihan vietävästi, jos ei päästä möksälle. Tämä on niitä näitä elämän koetuskiviä. Suhtautumisopettelua tai asennekysymyksiä. Just joo...

Biiberkuume käy kuumana piäkaupunkiseuvulla. Ihan mahotonta! Kävelin aamulla seittemän reikäreikä Hotelli Kämpin ohi. Siellä ne fanit jo päivysti. Olivatko olleet koko yön? On se jotenkin jännä, että tuommoinen teini-ikäinen saa hitonmoisen hysterian aikaan. Ymmärrän kyllä, koska minä koin samanmoisen tunteen männä viikolla metrossa. Ei se nyt ihan hysteriaa ollut, mutta monttu auki möllötin ja meinasin purskahtaa rakkauven ja ilon itkuun. Viereiseen penkkiriviin istahti komea ja kaunis nuorimies. Ihan liian nuori, kaiketi. En voinut olla ihailematta sitä ihon tuoretta persikkaa, huulet kuin vasta purrut kirsikat. Tummat ripset taipuivat poskille kuin ikävän kyyneleet. Tietämättään täydellinen. Hieman hukassa kuin pikkuinen bambi. Voi hitsi, ihastelin estoitta sitä nuoruuden raikkautta ja samalla tunsin, kuinka olinkaan jo niin vanha. Kai mulla joku ikäriisi on, myönnettäköön. En kai mä muuten tarttuisi alaikäisiä möllöttämään? En mie petofiili, ei herra paratkoon! Sitä nuoreutta, sitä tuoreutta hiukka haistelin. Ihana oli, antakee anteeks! Vanhalle ihmiselle...

Olen kääntänyt tämän mökkitappion voitokseni ja leikin mökkiä täällä himassa.  Raatio suomi soittaa puhelintoivetta, yleensä se kuulu kesään ja mökkiin. Harvoin kuuntelen sitä kaupunkioloissa talviaikaan. Käyn parvekkeella röökillä ja kuvittelen muka, että laitan puita saunan uuniin. Kaupungissa saunavuoro on yheksältä. Sähkökiuas, mutta jos oikein kuvittelee, niin se on puu. Eihän tää ihan sama oo, mutta auttaa tähän pettymykseen. Kai tästä tuli ilmi, että kaipaan kovin landelle ja sinne niin rauhaan ja unohdukseen.

Kello käy taas. Saunavuoro lähestyy uhkaavasti. Sitä ei voi missata. Se on Jumalasta. Tai ainakin pyhästä hengestä. Vappu lähestyy, ajattelin, että voisin munkit paistaa. En mie erityisesti juhli, jos nyt vähä kuplin. Silleen pirsahtelevasti. Oon iloinen ja läsnä elämässä. Oon lähellä.