Se on Substraalii!

Huomenta Puomenta! Olipa ällöhomo aloitus, mutta näin me tervehdimme Ukkorähjän kans toisiamme aamuisin möksällä. Niin just, möksällä, minne emme koskaan enää ikinä pääse, kun tämä helvetinmoinen ilmasto ei salli ja kansa näkee nälkää ja vilua kärsii. Tänne näin postaan kaipailevan kauniita kuvia kukkasista ja sydämeni itkee verta epäoikeudenmukaisuudesta.  Mitäköhän kesäkukkia tänä vuonna laitetaan? Samettiruusut ja pelarkuuniat ovat kestävyydellään saavuttaneet suosiomme.

Naapurin holisoitunut vaginamonologi on jatkunut lähes tauotta pari vuorokautta. Äijän ne jaksaa vetää. Liekkö syynä lisääntynyt valonmäärä, pörrääkö pöksyissä kevätpörriäiset, mutta bilettä piisaa. Eilen siellä oli holiporukan kokoontumisajot. Ilmassa myös äkäistä kännimölöä, jota ei näin aamutuimaan ole mitenkään mieltä ylentävää kuunnella. Ei sillä, en anna sen vaikuttaa, mutta ihmettelen tuota jaksamista.  Se ei suoranaisesti ole häiriöksi, niin kauan kuin pysyvät omalla tontillaan, ja minä saan nukuttua. Heräsin kyllä kello viis, en tiedä mihin. Tähän mokkani kanssa istahdin ja vagina höpöttää seinän takana. Jep, jep.

Huomenna ilmestyy Kauniit Kodit ja meitsi on päässyt kanteen! Huippua! Ei käy kieltäminen, etteikö olisi tuntunut hyvälle. Minusta Kauniit Kodit lehti on hyvä sisustuslehti. Tykkään siitä, että siellä on esitelty suomalaisia koteja. Sieltä saa hyvä ideoita. Kuvat ovat tasokkaita ja jotenkin ilmeikkäitä ja todellisia. Ulkomaisissa, okei upeissa, sisustuslehdissä on se ongelma, että niillä karkaa mopo käsistä. Tai enemmänkin se on budjetti. On niin upiaa, on niin kallista, ettei sellaisesta osaisi edes haaveilla. Tai niin no, ei Martalle mikään ole liian kallista. Mutta jos kiinnostaa, niin kipaiskaapa lehtikioskille ja käykää ostamassa ikioma irtonumero. Sitä odotellessa, tässä esimakua Kauniit Kodit naamakirjansivuilla.

Mun makuhuoneen kukkaset tekevät kuolemaa! Mie en tiiä, mikä niitä vaivaa. Olen toivoton, olen onneton. Upea, iso ja näyttävä peikonlehti kellastelee ja on väsynyt. Kultaköynnös tiputtaa lehtiään ja on myös menettänyt elämän voimansa. Mitä mä teen väärin? Rakastanko liikaa vai olenko kiireessäni unohtanut jakaa huomioo. Tämä on vakava asia. Se kertoo elämästä. Milloin Ukkorähjä alkaa kellastua rinnallani? Otin kukkaset yöksi viereeni, höpötin niille rakkauksia, mutta en saanut vastakaikua. Onko tämä menoa, hylkäävät minut vai minäkö heidät? Nämä rakkaudelliset asiat ovat aina olleet heikko kohtani. Tutustuessamme, olen aina valovoimainen ja hyvinkin rakastettava. Mutta arjen koettaessa, näytän todellisen luonteeni ja silloin heikommat saattavat uupua rinnallani. Enkö koskaan opi, eikö elämä ole koulinut kulkijaa? Pitänee ostaa pullo substraalia ja otetaan poikain kanssa muutama ryyppy. Jos eivät siitä tokene, heitän mäkeen. Minä en perään itke. Se on soronoo! Jälkikaneetti toteaa, että asianomainen on elänyt parisuhteessa sata vuotta. Se jos mikä on substraalii!

Joskus, hyvin harvoin tai sitten usein, mietin elämän ihmeellisyyksiä. Odottaessani joukkoliikenne välineitä ( mikä on niin hukkaan heitettyä aikaa,) ajatuksissani kimpoilee outoja mietteitä. Tässä päivänä muutamana, olen miettinyt elämän ja ihmisen syvintä olemusta. Jos katsomme elämää laajemmin, niin sehän on valtava. Käsittämätön kokonaisuus. Lähdetään sukupuuttoon kuolleesta dinosauruksesta ja mennään meittin mökin muurahaiseen. Mikä matka, mikä elämä! Yhtä kaikki väkevää. Jos taas ajatellaan ihmiselämää, niin pieni, niin lyhyt ja niin vaatimaton. Yhtä kaikki kohtaloa. Miksi minun elämä on minun ja kuka minua johdattaa? Miksi esimerkiksi Nykäsen Masa ratkesi taas juomaan, eikä paukahtanut uskoon? Niin miksi. Kuka määrää, kuka johdattaa. Jokaisen ihmisen elämä on oma, mutta kuitenkin pienen pieni pala valtavaa kokonaisuutta. Minä poistun aikanani, sinäkin. Mitä jää? Elämä jatkaa kulkuaan. Mökin muurahaiset rakentavat kekoaan vielä ensi vuosituhannella. Minä olen vain pölyä. Jahas, tää oli nyt tätä. Mä täytän ensi viikolla vuosia ja on hätä kädessä. Perkele, kun ihmisen täytyy ikääntyä. Vanhentua. Tik tak, vuodet vierivät armottomasti. Armottomasti. Enkö olekaan lääketieteellinen ihme ja ikuinen nuori?

Yön varjot ovat väistyneet ja demonit luikkivat takaisin kammioihinsa. Aurinko arkana rusottaa taivaanrannassa, kohta paljastaa itsensä. Mie taian mennä vielä hetkeks maate. Adios amigos!