2.4.2013

Ap änd daun

Ihanaa arki! Nukuin levottomasti. Näin pitkää painajaista ja se vainosi niin kauan, kunnes väkisin herätin itseni ja kävin juomassa lasin maitoa. Mutta heräsin yllättävän pirteänä ja elämässä tuntee heti, että nyt on armoitettu arki. Jösse on taas kerran ylösnoussut ja maassa rauha. Miksiköhän tuostakin pitää joka vuosi niin hirvee haloo nostaa. Kai se vähemmälläkin on tullut selväksi. Ai niin, sehän on niitä perinteitä. Sama juttu kaiketi, kun joka joulu se karvanaama, punanuttu rienaa kylän pentuja. Perinteitä tulee vaalia, totta maar.


Eilen raatiossa oli mielenkiintoinen keskusteluohjelma. Jäin kiinni siihen keskiväliltä, enkä tiennyt ketä haastatellaan ja miksi. Mutta pääpiirteittäin jäin kuuntelemaan, kun fiksu ihminen puhui fiksuja. Kaikkee sellaista, että ihmiset tavoittelevat turhanpäiväisyyksiä. Ei osata elää hetkessä, eikä arvosteta oikeasti sellaisia asioita, jotka ovat elämässä tärkeitä. Olin, että joo joo, kyllä tuommoiset jeesustelijat tiedetään. Mutta. Selvisikin, että kyseinen henkilö oli työskennellyt saattokodissa ja jutellut siitä, mitä ihmiset kaipaavat ja pitävät tärkeänä lähdön hetkellä. Kukaan, ei kukaan kaivannut maallista mammonaa, ei uusinta kännykkämallia, ei rahaa, eikä valtaa. Pyynnöt olivat niinkin yksinkertaisia kuin, saisipa vielä syödä yhden ateria perheen kanssa, voisipa käydä uimassa tai kävelyllä metsässä!! Pienet olivat pyynnöt, mutta suuri merkitys. Tosiaankin, pysähdyin itse miettimään, että minulla on kaikkeen tuohon mahdollisuus, mutta osaako ihmisen tollo olla siitä onnellinen? Ei sillä, että nykyään olisin materian perään, mutta on hyvä välillä pysähtyä miettimään moisia asioita. Onni on pienissä asioissa, elämän kultajyvissä.


Mulla on hirvee ikävä mökille. Katsottiin pääsiäisenä mökkivideoita viime kaudelta. Oih ja voih! Ei siis mitään ihmeellistä draamaa, mutta nostatti hirveen mökkikuumeen. Kaunista kuvaa, ilta-auringon kimmellystä järven pintaan, saunan lämmitystä ja vastan taittoa. Taustalla suomiraatio soi, grilli tuhnutti ja ylen oli kaunista ja rauhaisaa. Sinne mun sieluni kaipaa. Toden totta. Vaikka tämä pakkanen panee, eikä päästä paratiisiin, niin kypsästi maltan mieleni, enkä kiroa elämän julmuutta. Aika tulee, kun se on kypsä. Mutta ikävä on, ja hirvee mieliteko.


Jep. Eiks oo ihanaa, kun pääsee duuniin? Edessä suht haipakka viikko, mutta tylsien pyhien jälkeen osaa taas arvostaa arkea. Näin kai se menee. Ap änd daun. Arvostavaa arkea kaikille!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tsirp, tsirp :)) Ollaan onnellisia siitä mitä meillä on, vai mitä Annukka?

      Poista
  2. Kuuntelin samaisen raatio ohjelman ja tuumailin. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään ja niin sitä huomaa että kaikki tärkeimmät asiat onkin niitä hyvin pieniä arkisia juttuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks tavoitella kuuta taivaalta, kun aurinko asuu sydämessä :)

      Poista
    2. Sinäpä sen sanoit :)

      Poista
  3. No ihan varmasti ollaan :). Eihän meiltä puutu kuin toimivat olkapäät ja vähän notkeampi niska..

    VastaaPoista