Kuusipuun hengessä

Auts! Ja vielä kerran Auts! Martta sai eilen fyssäriltä kyytiä. Harvemmin sitä missään käsittelyssä ääneen ulvahtelee. On tietysti olemassa käsittelyjä, joissa kuuluukin ulvahdella ja voihkia himokkaana, mutta tämä terveydellistä olotilaa edistävä käsittely oli lähinnä tuskallinen. T u s k a l l i n e n. Mutta niin oli terapeuttikin ihmeissään. Oksennettuani epikriisini fyssärin voimakkaille käsivarsilleen, hän kysyi:  "Jahas, mitäs vaivaa sulle ei olisi?" Vastasin näppäränä kysymyksen olevan hyvä. Aloitettiin käsistä. Ai saatana, kun ne ovat kipiät. Lihastenmurskaaja oli sitä mieltä, että tätä roomaa ei ole päivässä rakennettu. Tämmöistä skeidaa saadaan aikaiseksi pitkällä aikavälillä. Pahaksi on poika päässyt, ihan on hapan. Olkapäitä ja rinnan puolta ei pystytty käsittelemään ollenkaan, niin olivat kipiät. Kyllä hän aloitti, mutta ampaisin pystyyn hoitopöydällä. Olisko fibrolla osuutta asiaan. Mää tuota tiiä.

Hopiapaperii paketteihin

Olo on kuin olisin jäänyt helvetin jyrän alle. Kipiä, mutta jollakin tapaa masokistinen. Vielä en tajua tämän tekevän minulle hyvää, mutta odotan yhä sitä ihmettä. Ilta olikin perin juurin outo. Vaikka emme käsitelleet alakroppaa, jalkoja ollenkaan, niin hyvä, että pääsin loppuillasta kävelemään. Hetken jo luulin, että nyt se halavaa janhusen akan poikaa. Sanoin Ukkorähjälle lähteissään, että pitää kapulan kuuloetäisyydellä. Oli epävarma olo siitä, että selviäisinkö hengissä aamuun. Näköjään selvisin. Vai selvisinkö? Jos olenkin elävä kuollut. Se on kuulkaa henki, jumalauta, joka puhuu!

Hiutale hip hei

Ukkorähjä jäi eilen ansaitulle joululomalle. Vedettiin sen kunniaksi ne tavalliset. Honkkari, tarjoustalo, jyski, kodinykkönen ja haubaus. Nyt on hommattu kaikki idyllisen perhejoulun välttämättömyys tarvikkeet. Jos ei meidän perheeseen laskeudu joulurauha, niin sit minut voi ampua. Piti aika monta paikkaa käydä läpi, ennen kuin Martta löysi mieleisensä joulupuun. Päädyin tekoon. Oli niin kaunis teko, että piti itkut bauhausissa pirauttaa. Kutsuvasti jouluinen puu minulle piipitti: " Ota minut, sido minut, olen sun, vain sun." En voinut vastustaa ja nyt tuossa vieressä nököttää h o p i a n h a r m a a rakkauteni. Vaikka aito on aina aito, niin kyllä tekokin voi olla aina teko. Onhan Luiskin Vittunilla aitoja tekoja. Enkä minäkään nyt ole niin aito. Tai olenhan mää silleen aito, että olen teko. Tämä kuusiuusi tulokas ei pääse vielä tänne eetteriin, tahdon laittaa hänet paraatikuntoon ja esittelen vasta sitten. Kukapa sitä ilman vaatteita ja aatteita... Sehän olisi ihan pornoa.

Lääkäri soitti eilen. Oli hyvät jutut. Oltiin sovittu edellisen tapaamiskerran jälkeen, että hän soittaa kuinka voin ja miten homma etenee. Harvinaislaatuista välittämistä, ajattelen minä. Puhuttiin lääkityksestä, tulevaisuudesta ja kaikesta tästä paskasta mikä nyt ylläni jyllää. Sain jotenkin todistettua itselleni, että en ole paskahousuluuseri vaikka jouduin jäämään lomalle. Ehkäpä kenties saan kuulostamaan kaiken tämän hassun hauskalle kotirouvan päiväunelma puuhastelulle. Kuis sää saatana ramppaat ostarilta ostarille, kuusipuitasi rakastat ja pikkupikku piparia siellä vääntelet. Sinun kuuluman maata sängyssä, kärsien ja herran pyhää vihaa nauttiman. Voi veikkosella, olisin hetimiten oitis valmis vaihtamaan olotilani siihen, että kykenisin jälleen olemaan normaalisti. Antaisin pois kivut, antaisin pois pillerit, antaisin pois kaiken ( paitsi uutta joulukuustani.) Sitä minä vaan tällä, että älä herran nimessä, erehdy luulemaan, että olen onneni kukkuloilla. Hetken jo mietin, että pistän Lemon Gayn myös saikulle, ettei ihmisille tulisi väärä luulo siitä, että minä vaan "lomailen." Voisinhan tietysti aina kirjoittaa kuinka kurjaa nyt elämäni on, mutta niin kuin olen jo aikaisemmin todennut, kuka sitäkään jaksaisi. Ja onhan tää mullekin henkireikä. Tää blogi on terapiaa parhaimmillaan. Ja jo se, että joutuu luopumaan kaikkivoipaisuudestaan on Marttahenkiselle ihmiselle kova pala. On nöyrryttävä tosiasioiden edessä ja hyväksyttävä se, että kaikkeen ei enää pysty. Piste.

Jouluntähti valkoinen

Kaikesta huolimatta sisälläni kumpuaa joulumieli. En ole alistettu lannistumaan. Kykyni ja vointini mukaan tänään voisi hiukka koristella kotia. Se on terapeuttisen mukavoo. Martta rakastaa kun on nättiä. Ja nättiä pittää olla. Hyvä, kun Ukkorähjä on myös lomalla. Hoidetaan ruokaostokset alta pois, ei tarvita ruuhkissa pyllistellä. Aivan ihanaa, suorastaan fantastista!