26.6.2012

Sielu lepää ja ruumis kärsii

Ei olisi saanut herätä näin aikaisin. Yritin tikistää itseni uneen, pidin silmiä kiinni ja leikin nukkuvaa, mut ei, mieli lähti vaeltaa ja mokkahammasta alkoi kolotta kovin. Nouse siis ylös, onneton höperö. Nukuin muutenkin huonosti, levotonta heittelemistä, meinasin hirttäytyä lakanaan ja tyyny oli raiskata minut. Joskus on...

Mut hei, kaunis vehreys aukenee akkunasta. Aamuarska valaisee puut puoliksi, nousee nyt tuolta vasemmalta. Oksat kimmeltävät raskaina vesipisaroista, aivan kuin timantteja killuisi. Hieno valo, suptrooppinen ilmastoala. On hirvittävän hiljaista, ainoastaan tappaja jääkaappini vainoaa minua. Huokailee ja paukahtelee välillä. Oliskohan sillä ilmavaivoja. Apua, olenks mää täyttänyt sen sopimattomalla elintarvikkeella. Sitähän se onneton paukuttelee, kuis mää en tajunnut. Onneks se ei haise. Vielä. Tänään remppareiska tulee viemään keittiöni päätökseen. Eihän tuohon pitkään mennyt. Siis sitä sellaista loppusäätöö ja sähkömiehen jälkien korjausta. Saadaan homma pois päiväjärjestyksestä ja elämä on hyvin.


Käytiin kotimatkalla Itiksessä ja hemmottelin hiukka itseä. Aina ennen kesälomia saa ostaa itselle jotakin mieluisaa. Se on ikään kuin palkinto vuoden raatamisesta. Ostin Bluetooth kaiuttimen, jossa on myös raatio. On oiva vehje mökkiolosuhteisiin. Sillä Martta saa hyvin humpat raikamaan ja voi kuunnella puhelintoivekonserttia. Pienessä vehkeessä on uskomattoman hyvä äänentoisto. Ystävän Ukolla oli sellainen Jussina ja näin laite on jo sisäänajettu. Ja mikä parasta, aparaatti pelittää ilman verkkovirtaa viistuntii. Ei se ihan kestä yksiä illanistujaisia, mutta päästään siitä loppuillan yön johtosotkuhelvetistä. Onhan mulla noita kaiuttimia, mutta ovat niin sekavia johtojensa kans. Ja talveksi saan tästä styleen kyökkiraation. Valkoinenkin on. Hieno on. Ostin myös möksälle espressomutterin. Passaa nyt Martan sufeet keitellä. Se vanha jouti tunkiolle, hillitön rähjäke ja vaikea käyttöinen. Nyt on hyvä.


Jos ei sielu, niin ruumis kertoo, että on aika jäädä lomalle. Ei tää mun niskapaskajäkitys johdu mistään muusta. Olin jo hetken kuvitellut, että sairastan harvinaista ölökytämölökytä lihasurkastumaa. Kangistaa miehen ikuiseen erektioon ja lääkitystä ei ole. Mut ei. Tauti paranee viikonloppuina, mutta painaa heti päälle, kun on tehty yksikin työpäivä. Odotan siis neljän viikkon piippitaukoa ja katso, Martta on
el` rentou. Ei siis mittään hättää. Ei mittään hättää. Mutta lupaan myös, että lomalla harrastan muutakin jumppaa, kun kallistelua. Aamuiset rakasta itseä sessiot on otettava käytäntöön heti, eikä sitten, kun on jo niin turvonnut, että ei enää kykene. Hyi olkoon, pois se minusta. Ja sitä perkeleen vehnäpullaa ei mökille osteta. Loma ei ole nauttimista varten, silloin kärsitään. Ja ollaan hyviä ihmisiä. Hah, luulitko tuon jo todeksi!


7 kommenttia:

  1. Sama vaiva ...tana vapaapäivä ja viideltä keittelin ensimmäisen teekupin ja vaikka blogisi mukavaa luettavaa onkin niin kello kuusikolmekymmentä en kuitenkaan soisi itseäni tältä foorumilta löytyvän.
    Lomia sinulle, hieno kajari ja keitinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai meillä oo lomaressi?

      Odotan niin, et pääsen keittää mutterilla pressot ja kuuntelee puhelintoivetta uudella ämyrillä. Hyvät lomat myös sinne!

      Poista
  2. Sähäkän näköinen mutteri! Meikä ei ole ikuuna kokeillut tuota kyseistä vehjettä. Tuleeko sillä eriomaista sufeeta? Olis kyllä näppärä möksällä.Mulla on vaan aina ollut tuollaiset sähkökäyttöiset espressovehkeet. Miten tuo mutteripannu toimii? Kyselee neuvoton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutteria on kovin kehuttu. Minullekin uus. Vettä vain alaosaan ja laatu kahvia koneeseen. Hetken kiehautus ja vot, se on siinä. Laitan varmaan vielä postauksen asiasta :)

      Poista
  3. Muista laittaa kaikki osat sinne mutterin sisään, kun ryhdyt keittohommiin, muuten tulee tulivuori hellalle. On kokemusta... En muista mikä osa unohtui vai menikö väärin päin, mutta komeesti se rykäsi kahvit ympäriinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä! Täytyypä olla tarkkana...

      Poista
  4. Kokeile nyt Martta ensin ja harjoittele ja laita sit mulle ohjeet ;=)

    VastaaPoista