Merkattu kohtaloni

Arki. Tavallisen ihana aamu. Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Juhlat on juhlittu ja remppa ohi. Pysähdys. Istuessani partsilla aamuisella mokalla, ymmärsin, että viimeiset pari kuukautta on ollut aikamoista haipakkaa. Nyt onkin hyvä huokaista, saa olla rela, nyt ei tartte suorittaa. Eikä tehä mitään. Olen ihan helvetin tekemätön ja minulla on siihen oikeus.

Tein kauden enarit. Nukuin 07.45! Onko asia näin nähtävä, että toi juhlahumu sopii Martalle? Pitäisikö baarissa rampata alvariinsa, niin ihminen saa nukuttua. Eikä se mee niin, kyllä se on tämä elämisen tavallisuus, joka saa ihmisen normalisoitumaan ja uni tulee. Näin sen näen.

Tein eilen merkittävän löydyn. Kävin uimassa Aurinkolahdessa ja katso, rantahietikossa odotti minua kaulakoru. Eikä mikä tahansa killutin, vaan aito heimotalismaani. Onnen amuletti. Siinä hyvässä pössiksessä tunsin korun olevan merkitty. Nyt se on minulle annettu, onnea ja iloa tuottamaan. Olkoon se kaulassani ja olkoon elämäni avoin. Olin silleen ihan fiilareis, en yleensä koskaan löydä mitään. Jännä. Olen merkattu Heimo Homo.

Käytiin Ukkorähjän kans ilta-ajelulla. Viihdytämme joskus itseämme päämäärättömällä ajelulla ympäri Hesan lähiöitä. Nyt pyörittiin täällä Itäisellä puolella. Oih ja voih, kun on kivoja alueita yltympärinsä. Täällä Vuosaaressa on mahtavia, vanhoja omakotitaloalueita, joissa on isot, isot pihat. Toi Marjaniemi on kyllä huikee ja aikas kivoja torppia siellä. Ihan Martta sillä silmällä ympärilleen katseli, et mihinkäs sitä sit seuraavaksi muuttaisi. Omakotitalo Hesassa, ei kuullosta hassummalle...