Kukkia ja niin no, pörriäisiä.

Jos mahdollista, niin tein eilen nukkumisen nopeuden maailman ennätyksen. En silmiäni kerennyt ummistaa, kun jo heräsin aamuun. Minusta se on aina hyvin ihmeellistä. Mihin toi yö oikein häviää? Vai onko se sitä, että äitinsä poika on vain niin väsy ja tyydytetty, että uni on syvää ja nopeaa. Mää tuota taas tiiä.

Eilen kesän kosketus laskeutui Lähdejärvelle. Oli ihana ilta. Sellainen kesäisen kupsakka. Lämmintä, tyyntä ja mukava touhu keli. Saatiin pihapiiriä laitettua, kukkaset istutettua ja ulkolyhdyt aseteltua. Sain siivottua varastoakin, se on sellainen helvetin romuläjä. Kumma tapa ihmisellä, sinne vaan sullotaan kaikki, kunnes se on niin täynnä, että ei enää sisään mahdu. Meillä on paha tapa viedä sinne tyhjiä pulloja/tölkkejä. Ja niitähän kesän aikana kertyy, nytkin on monta jätesäkkiä odottamassa ylösnousua. Tähän tapaan tulee tänä kesänä muutos. Pullot viedään heti kauppaan, eikä jätetä varastoon pyörimään. Mutta nyt kesä voi tulla, me ollaan niin redi!

Rakkauspakkaus tirsuttelee

Päivän saalis

Penkissä

Eilinen kukkaismatka sivilisaatioon oli muutoinkin antoisa. Kurvattiin Karjaan kautta ja löydettiin alaterdelle uusi varjo. Se on sellainen hieno, kampea vääntämällä nousee ja laskee. Varjoa voi myös kallistella ja se on helppo irrottaa, laittaa takaisin paikoilleen. Sitäpä siinä ihastelin ja Ukkorähjälle tuumasin, että kyllä se noidenkin kehitys on mennyt eteenpäin. Niin ovat näppäriä nykyään. Kyllä elämä on ihmeellistä, sano. Tein myös löydön paikallisesta Maskusta. Paskahuussini sai uuden peilin. Se on helvetinmoinen krumeluuri, niin överi, että taju paskoessa lähtee. Minusta ko. tuotantotila vaatii hiukka yltäkylläisyyttä. Krumeluuria, kattokruunua ja silleen. Se saa tuntemaan niinkin maallisen asian taivaalliselle. Kyllä nyt passaa paukutella.

MarttaLandia

Aina kun mä maitoo juon...

Löylyä lissee

Onpa kaunis aamu. Ei yhtään kylmä. Vastarannalla arska kimmeltää kilpaa järven kanssa. Linnutkin ovat erityisen innoissaan. Kai niillekin lämpö hyvää tekee. Eilinen auringonpaiste on virvoittanut vihreän vallattomaksi. Voi, olisipa itsekin yhtä vehreä ja tuore. Onks tää luonto nyt niin kuin teinivaiheessa? Vai onks tää vielä ihan beibi? En tiedä, mutta kaunista on. Istutetut kukkaset antava kaivattua väriä, vielä ovat ihan nöpöjä, mutta kyllä ne siitä alkavat rehottaa. Niin ovat kuin Martta. Loppukesästä tällä syömisellä rehotan kuin yliaikainen Pelarguunia. Nytkin vedin aamumokan kans sitruunatorttua. On se perkele kumma, että täällä mökillä antaa itselle luvan mössätä paskahöttöö. Tuohonkin asiaan pitää tulla muutos. En ole etuoikeutettu turvottamaan itseäni sillä perusteella, että olen mökillä. Mökillä saa muka mussuttaa. Joopa joo. Ei vetele tuommoinen peli. Vettä ja leipää, kiitos.

Väräjävä sielu

Naulakosta pöydäksi on nyt duunattu. Se on kasaamista vaille valmis. Kiillotin metalliosat autovahalla  (kiitos Ukorähjän vinkin) ja puuosat ruiskumaalasin about parikytkertaa. Aina hyvin ohut maalikerros, että ei tule valumajälkiä. Niin on nyt hohtava. Pöytä siitä tulee siinä vaiheessa, kun kiinnitän sen seinälle. Se tulee pöytäkorkeudelle ja eteen baarijakkara. Siinä on Martan hyvä aamiainen nauttia. Varsinaiset "koukkuosat" toimittavat mainiosti paikkaa avaimille ja aurinkolaseille. Martan kodissa kaikille on oma, tarkkaan määritelty paikka. Jokainen esine, elämälle tarkoitettu välttämättömyystarvike tietää paikkansa ja olemassa olonsa merkityksen. En voi sietää sitä, että tavarat ajelehtivat päämäärättömästi ja esim. pöydillä ja nurkissa olisi jotakin epämääräistä. Ei helvetissä, se olisi kauhistus.

Kyllä lähtee

Nyt minua kyllä jännittää. Olen tietoisesti sulkenut pois mielestäni keittörempan. Onko siellä tapahtunut mitään ja jos on, niin mitä ja mille näyttää? Uskallanko edes mennä. Huh, pelkkä ajatuskin saa sydämen sykkeen tiivistymään ja olo on levoton. Se on taas hässäkkä viikko edessä, mutta hei, voiton puolella ollaan. En anna hermotuksella valtaa, nautin jokaisesta hetkestä. Nautin elämästä. Nautin stressinäppylöistä. Nautin nauttimisesta. Uskooks tuota kukaan? En minä ainakaan. Adios!