6.1.2012

Viimeinen ilta

Aurinko lasketteli lempeästi ja minä hiihtelin viimeiset biitsifiilarit. Upotin varpaani santaan ja annoin lämpöisen meriveden hyväillä niitä. Oli kaunista. Oli lämmintä. Oli ihanaa. Kävin Himalya- kuumakivihieronnassa ja olo on varsin rento. Tää on just tätä, toisaalta voisi vielä jäädä ja toisaalta on myös kiva päästä kotiin. Ota tuosta nyt sit selvä.

Eilinen Ladyboyshow oli kyllä näkemisen arvoinen. Ei ihan mitä tahansa sutturoita lavalla, vaan tyylikästä laatutavaraa. On vaikea uskoa, että he todellakin kaikki olivat miehiä. Martta yritti tiirailla jalkoväliä ja ihmetteli, että minne se kikkeli on niin kätketty. Tytsyt esiintyivät pikkupikku koltuissaan ja voisi luulla, että sieltä jostakin se edes vahingossa vilahtaa. Ei, ei näkynyt mulukun mulukkua. Hyi, olinpa rutaali. Sori. Mieletön pukujen loisto, siis ihan hillitön. Kuvata ei saanut, kuten arvelin. Show jälkeen siihen olisi ollut mahdollisuus ( maksua vastaan, tietenkin) mutta siinä oli niin hillitön härdelli ja oli jo Martan nukkumaanmenoaika.

Tää vika päivä vietettiin shoppaillen. Martta pärräytti ostaa D&G aurinkolasit, niin ovat upiat. Ukkorähjälle lisää tuliaista ja jotakin paitulia vielä itselle. Kivahan se on lomalla maleksia ostarilla, täällä kun on vielä niin hillittömän halpaa. Voisihan sitä ostaa, mutta kun on noi tuontirajoitukset ja Martta on lainkuuliainen ihminen.

Varaisin meille pöydän rantaravintolaan joka on ranskalainen. Taisin siitä jo jotakin mainita. Toivottavasti on hyvä, että ei tule porukoilta vaippoja siis raippoja, kirjoitushärö, hih. Eipä sillä, täällä kyllä tarvitaan välillä vaippojakin. Massut on sekaisin kullakin vuorollaan. Martta on selvinnyt sen suhteen vähällä, muutenhan toi menikin koko loma sairastaessa. Enemmän tai vähemmän. Tällä hetkellä aika ookoo olo, ellei tätä keuhkopöhöö lasketa. Muutama päivä kääntyi pakkasen puolelle, mutta hui, hai, kuulu asiaan lomalla.

Tää on nyt vika postaus reissulta. Olisin halunnut päivittää enemmänkin, mutta kuka sitä lomalla nenä kiinni koneessa kerkeää istumaan. Ja ei noi yhteydetkään ole aina toimineet, sori. Laitan kuvia ja pientä selon tekoa, kun olen takas Suomessa. Ihanassa kotimaassa. Rukoilen yläkertaa, että kotimatka on enkeleiden turvaama ja kaikki menee hyvin. Menee se. Huomenna on piiiiitkä ja raskas päivä. Asennetta kehiin. Juuri niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti