Voe pyhä jyssäys! Juuri kun olin kuvitellut, että olen tavoittanut sen olennaisen, rauhan itseni ja muiden imeväisten kanssa, niin sekaisinhan se pistää. Panee oikein halolla otsikkoon. Elämäni on ollut selviytymistä kriisistä kriisiin, olen sen saran asiantuntija. Voisiko tämä kuitenkin olla sitä kuuluisaa viidenkympinwillitystä? Ei kai? Kuinka se riivaa, anna vinkki. Levoton mieleni leikkii hurjilla ajatuksilla. Jos paljastan sinulle, ethän kerro kelleen? Pahimmillani, olen ajatellut ottaa ja lähteä. Myydä asuntoni ja mennä maailmalle. Katsoa, mitä elämä toisi tullessani. Mistä tämmöinen vastuuntunnottomuus kumpuaa? Minä, järjestyksen ja ennalta arvattavuuden ruumiillistuma, en edes kestäisi epävarmuutta huomisesta. Kaiken täytyy olla hallinnassa tai muuten hukka perii. Mutta silti leikin ajatuksella. Ja siinä ajatuksessa paluulippua ei osteta lähtiessä. Oih, ihan kreisiä...
Onko tämä lomamatkan ansiota? Kuinka tämä nyt yhtäkkiä iski tajuntaan. Minulla on tunne, että elämälle pitäisi äkkiä tehdä jotakin tai enemmänkin pitäisi elää ja äkkiä. Kuolema ja kuolemattomuus vaivaa ihmisen pientä mieltä. Hyi, niin vähän enää jäljellä, nyt on pakattava reppu ja lähdettävä helvetti maalimalle. Nyt on kiire!
Rauha, rauha. Martta on aikuinen ja kypsä hedelmä, hättäilemällä ei tule kuin heikkopäisiä lapsia. Ensimmäinen askel on se, että etsii vastauksia hieman lähempää. Niin kuin olen jo todennut, mun elämässä ei ole mitään valittamista. En minä pahaa pakoon lähde, hyvälle hyvästit jättäisin. Mistä niitä vastauksia oikein tulee? Kuka ne kertoo, onko ne minussa? Minulla on paljon velvollisuuksia, joita ei voi sivuuttaa siksi, että sielu on rauhaton. Elämä ei vain mene niin. Ei voi olla itsekkäästi itsekäs ja polttaa siltoja, taloja, moottoriteitä, kokonaisia kaupunkeja taakseen. Ehkäpä varaan jonkun matkan ja rauhoitun. Etsin vastauksia kysymyksiini, ehkä ne on tässä. Ihan lähellä. Tuossa noin poimittavaksi. CARPE DIEM!
Ajatuksista ja unelmista ei tuomita, niitä saa olla! Voihan se ollakin, että lomamatka vaikutti niin voimakkaasti, että tuli mieleen kaikenlaista.
VastaaPoistaMinulla on toisinaan myös käynyt mielessä katoamistempun tekeminen (nämä haaveet ovat ajoittuneet aina jonkin matkan päätteeksi). En ole vielä kadonnut ja tuskin katoankaan, mutta joskus tekee mieli leikitellä ajatuksella.
Jokin sinua selvästi kaihertaa, kun tuollaisia mietit. Ehkä aika antaa vastauksia :)
Elegia: Mikä lie? Ei pitäisi lomailla, menee mielenrauha ;) Eikä mitä, tämä on kasvun paikka. Jotakin hyvää ja uutta on tulossa. Näin ajattelen... Kai...
VastaaPoistaEn tiedä onko tästä apua, mutta itse näin viime yönä jännän unen: olin siinä jollain ihmeen selvännäkijällä joka pystyi näkemään ihmisten sielut. Hän sanoi mulle että 'oho, enpä ole ikinä nähnyt näin pientä sielua!' Minä: 'pientä? ' Hän: ' olet elänyt monta elämää ja siten sielustasi on aina jäänyt pala taivaaseen. Nyt elät elämääsi tällä pienellä murulla, joka toivoo pian yhtyvänsä niihin puuttuviin osiin'. Minä mietin unessa, että no nyt ymmärrän miksi minulla on aina kaiho 'jonnekkin'. Kerroin unestani sisarelleni joka vastasi mielestäni kauniisti:
VastaaPoistaielullasi on ikävä korkeampaan minääsi, joka
odottaa että löydät sen - niinkuin me kaikki. Sitä kutsutaan
valaistumiseksi. Sielusi muistaa että olo on silloin kun olisi kotona.
Siksi ihmisellä on koko ajan olo, että etsii jotain mutta ei saavuta
sitä. Ja luulee että sen saavuttaa huomenna ja siksi ei elä
nykyhetkessä. Tätä voi verrata auringonsäteeseen joka unohtaa että on
osa aurinkoa. Niin on ihmisen sielu osa Jumalaa.
Pisti miettimään.
Terkkuja ja valoisia päiviä sinulle!
Sirkku:
VastaaPoistaYmmärsin hitusen paremmin elämää, kiitos siitä. Tämä oli tarkoitettu. Printtaan vastauksesi, se oli vastaus tähän ikuiseen levottomuuteen!
Unet ovat sielujemme peilejä, niistä se vastaus löytyy... Mahtavaa!
Sulla on viisas sisko, kerro terveiset!