Pieniä pipanoita

Synkkä ja sateinen aamu Espoon Matinkylässä. Tuulee sieluun saakka ja askel on harmaan raskas. Talsin tylsänä bussipysäkille. Ei valoa, ei onnea, ei elämän autuutta. Pysäkillä vastaanottaa lauma pieniä ihmisenalkuja. Tarharyhmä matkalla jonnekin. Kirkkaat heijastinliivit välkkyvät autojen valokeilassa. Mielessä vilahtaa kiukkuinen ajatus mölyävästä lapsilaumasta. Saavutan pysäkkini ja teen tilaa odotukselle. Nämä pienet piiperoiset aloittava joululaulun. Jakaantuvat kahteen ryhmään, enkelikuoro ja tonttukuoro. Kajauttava ilmoille heleällä lapsen äänellä sulokkaan joululaulun. Nielen kyyneleitä, kaunista on. Ihanaa. Väkisin ja arkana hymy hakeutuu suupieliini, kohta koko naamani nauraa. Harmaus on hävinnyt, hyvä ja lämmin valtaa sisintäni. Taputan kuorolle innoissani ja kiittelen tuodusta valosta. Elämä on taas ihanaa!

Sain asiakkaalta hassun lahjan. Muistoja lapsuudesta. Tonttu Toljander töröttää lasisen kuvun alla. Sitä heilutan, sataa lunta. Niin kuin silloin lapsena. En kyllästy ravistelemaan. Taas yksi syy olla onnellinen. Ihmeellistä.

Työkaveri neuloin minulle sukat. Täynnä väriä ja rakkautta. Kivat on. Hienot on. Lämmittää sisäisesti ja ulkoisesti. Pieni asia, iso ilo. Olin taas onnellinen. Ympärillä on paljon onnen pikku pirpanoita. Osaat vaan oivaltaa.... Valoa päivääsi. On sitä. Katso. Siellä. Jossakin. Löydä.