Viinapeikon kirous

Martta jo mokalla möllöttää. Hitto, heräsin neljältä, silleen Pimps! Silmät auki ja virkeenä kuin
homotittiäinen. Ei auta unen kerjääminen, noustava on. Turha on lakanoissa pyöriä, mut onneks on lauantai ja mahdollisuus jatkounelmiin. Hui, hai, en välitä...

Itse asiassa heräsin siihen, että suunnittelin ruokalistaa tuleville ravintolapäiville ( pop-up.) Olemme suunnitelleet yhtiökumppanin kans, että osallistumme niihin elokuussa. Suunnittelutyö on jo käynnistynyt ja sekös jäi alitajuntaani jylläämään. Saimme kiinni kivasta ideasta ja nyt sit unessa pukkaa menyytä. Tämmöinen mie oon. Innostun jostakin, niin se tulee uniinkin. Mikäs, ihan hyvää ideaa, siitä on hyvä lähteä jalostamaan. Seuraava ravintolapäivä onkin ensi viikonloppuna, olisi kiva osallistua vierailijana johonkin, mutta se voi olla aikataulutus ongelmallinen.

Eilen iltapäivällä viinapeikko istahti yllättäen olkapäälleni. Helvetin tonttura käheällä äänellään houkutteli Marttaa mieron tielle. Niin olisi tehnyt mieli riehkasemaan tai jotain. Pyysin paria kaveria saunomaan ja kaljoo kittoomaan, mutta olivat estyneesti Tampereella. Saunottelin siinä sitten keskenäni ja nautin pari olusta. Kas kummaa, viinapeikon kurnutus rauhoittui sillä, jätti minut rauhaan ja nyt olen enemmän kuin kiitollinen. Herättyäni neljältä, ajattelin, että jos olisin yöelämään sinkoillut, niin tulisin varmaankin just himaan. Nyt täällä pirteänä jo mokkoo keittelen ja suunnittelen päivän mukavaa ohjelmistoa. Ihmeellinen on elämä ja viinapeikon kirous.

Ennen torstaista Chisun keikkaa tapoin aikaani Kampin ostoshelvetissä. En etsinyt mitään erityistä, mutta löysin jotakin, joka jäi tuonne takaraivooni kummittelemaan. Mullahan on jonkun sortin käsveskafetissi. Niitä löytyy jokunen, eikä niitä voi koskaan olla liikaa. Olen jo pidempään etsinyt sellaista tilavaa, joustavaa ja rötkyläistä Martta moukaria. Nyt sen kohtasin, mutta olin olevinani taloudellisesti järkevä ja jätin laukun ostamatta. Mutta eihän se jätä rauhaan. Kyllä se on haettava sieltä onnelliseen kotiin. Löysin myös kivan villatakin, sellaisen tällä hetkellä muodikkaan. Sekin jäi takaraivoon. On se kumma, juuri silloin, kun ei etsi mitään, löytää vaikka mitä. Jos joku himotus jää näin mieleesi pyörimään, silloin on erityisen perusteltua sen tarpeellisuus ja ostaminen. Näin Martta huijaa itseään ja pyörittää maailman taloutta. Moneltako ne kaupat aukeaa, joko pääsen shoppaa?

Kallioon on avattu uusi Afrikkalainen ravintola Bao Bab. Uusin NYT-liite sitä kehua retostelee ja mieleni tekisi sinne lounastelee. Mietinkin tuossa, että en ole koskaan käynyt ahrikkalaisessa ravintelissa ruokailemassa. Nyt on kyllä korkea aika korjata tämä makuelämyksen puute. Yksin en sinne uskalla mennä, paikka on täynnä mustia miehiä ja nehän voi vaikka syödä minut. Houkuttelen mukaani valokuvausystäväni, joka on alan asiantuntija. Saanko hänestä tukea ja turvaa, siitä postaan myöhemmin. Jännää...