La piel que habito

Jopa on syksyisen harmaata. Heräsin vaille kasi ja oli pimiää kuin helvetissä. Vettä lottuuuttaa niin, että jätän aamulenkit väliin. Ulkona on surullisen kaunista, ei mua harmaus haittaa. Oikein kun katsoo, niin sehän on sellaista pehmeen kaunista. Yläkerta oli taas riehunut siihen malliin, että kaikki oli sekaisin. Junat, lennot ja ihan kaikki. Nöyrä on pieni ihminen luojan edessä. Näin se on nähtävä.

Tulinen lehtimeri

Varasin just leffalipun lauantaiksi. Menen nyt katsomaan sen Iho jossa elän, La piel que habito. Eikö ole hieno nimi elokuvalle? Odotan innolla. Sen jälkeen varasin Ukkorähjälle ja mulle pöydän ravintola
Mange sudista, mennään ulkoruokintaan. Keittiö on välimerellinen ja paikka kuulemma oikein kiva. Pientä porkkanaa syksylle, jaksaa arkena ahertaa. Innolla tätäkin odotan.

Rakastava aamuherkkuni

Sunnuntaina harrastamme kylthyyri-toimintaa. Ohjelmassa on parikin valokuvanäyttelyä ystäväni Terhin kanssa. Tämä on meille opiskelijoille hyvin tärkeää, ettenkö sanoisi tuikitarpeellista. Kamerat otetaan messiin ja harrastetaan myös itse aktiivisesti luovaa näkemyksellisyyttä. Ai kun kiva! Eli kiva viikendi tiedossa.

Tänään valokuvakurssilla on henkilö/muotokuvasta. Meillä on ihan oikea, elävä malli. Emme siis kuvaa ruumiita, emmekä elottomia. O d o t a n erityisen innostuneena tätä sessiota. En ole pahemmin päässyt elävää ihmistä kuvaamaan. Kukaan ei oikein ole halukas poseraamaan, why? Toivottavasti saadaan hyvää settiä ja paljon oppia. Tässäkin taas yksi hyvä syy elää...

Nyt nakkaan kahvakuulaa ja vielä yks kuppi mokkoo. Soronoo!