17.7.2011

Sori, hei sori!

Viime yönä tuli vettä niin rankasti, että heräsin hirvittävään rummutukseen. Saundi ei ollut enää rauhallinen, mutta sisällä peiton alla oli kiva költsii. Nyt pikkupikku sienet pulpahtelevat metsässä, kuulen tänne asti plop, plop ja plop. Maisema on lievästi sanottuna märkä ja jotenkin vaimea. Hyvä päivä lähteä stadiin. Oikeastaan on mukava lähteä sivistykseen. Uskoisin, että asuntoni ei ole tällä hetkellä kuuma. Jätin ovet / ikkunat auki ja yöt ovat olleet ihanan viileitä. Ei mitään pelkoa ja ahdistusta.







Sain eilen mansikkaleivoksen. Hyi, kun olt hyvää. Käytiin siis siellä Tammisaaressa, katseltiin ympärille ja käytiin kahvilla Cafe Gamla Stanissa. Minun mieleni kaipaa katseltavaa, ei sen tarvitse ihmeellistä olla. Ja siihen kaiketi perustuu matkailukin, ihminen on luotu kokemaan ja näkemään uutta. Tammisaari on aika jännä paikka. En tiedä, mulle tulee sellainen tunne, että olen ollut siellä vanhassa elämässäni. Kaikki on jotenkin tuttua. Oukei, mun lapsuus oli samanmoisissa puutaloalueissa. Nuo tutut pihapiirit, kukkineen, ulkorakennuksineen ovat jotenkin koettuja. Elettyjä. Tuntemukset johtunee siitä tai voihan se olla, että olen ollut joku Tammisaaren kylähoro aikaisemmassa elämässäni, vuodelta yks ja kaks.







Muutoin eilinen päivä oli hyvin tavanomainen. Syötiin tavanomaisesti makkarakastiketta pottumuusilla. Paistettiin tavanomaisesti lättyjä mansikkahillolla. Katsotiin teeveestä tavanomainen elokuva ja oltiin vaan niin t a v a n o m i s e s t i. Tietenkin minä kyseenalaistan tämän tavanomaisuuden ja olenko sitä mieltä, että lomalle ei herra paratkoon saisi olla tavanomaista. Mutta jos ei ole välillä tavanomaista niin mistä tietää, että on spesiaalia? Lomapäivien Top10 voisi toimia hyvin. Ei voi olla Top31, vai voiko?  Ei, kyllä mulle vanhalle varikselle riittää Top10. Jos sen lomallaan saavuttaa, niin loma on onnistunut ja onnellinen.





No niin, nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että mun kuuluu valittaa lomalla kertyneistä kiloista. Voe helevetti, kun oon turvokki. Tämä nyt on sitä iänikuista, että eihän tätä jaksa enää Erkkikään.  Joten totean vain lakoonisesti, mikä tulee, niin se myös lähtee. Piste. Heleppoo. Olen hoikka. Olen haluttava. Hah, harrastan käänteistä psykologiaa. Olen ihana, lihava tahi laiha. Pullero tai pallero. Pimpero tai pampero. Olen iiiihanaaaa!!!! Liiiiihavaaaa!!! Tarjoilija, saisinko vielä yhden mansikkaleivoksen....

Eilisessä iltapäivälehdessä oli juttua siitä kuinka rikkaat lomailevat. Suhteellisen tylsää ja vaatimatonta ajanviettoa. Luulisi, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Ainut oli tämä yksikin pillipiipari Sukarin Topi, hällä on huluppeet huvilat ja ykstoistametriä pitkä! huvivene. Pikku matkoja sinne tänne ja onkeakin veteen kuulemma heittää. Olen tässä päivinä joutavina leikkinyt mielikuva lomailua. Mitä tekisin, jos saisin lomallani tehdä ihan mitä huvittaa? En minä tätä mörskää hylkäisi tyystin, täällä on paljon onnellisia ja kivoja hetkiä. Mutta kyllä yksityiskoneeni lennättäisi minua ja seuruettani mielenkiintoisiin kohteisiin. Erinäistäkin aktiviteettiä syvänmeren sukelluksesta vuoristokiipeilyyn. Mahtavia gurmee illallisia Italian huvilallani, tanssiaisia siellä ja täällä. Shoppailua Luiskin Vittunilla ( ei Karjaan Säästöpörssissä.)  Voih, kyllähän sitä kaikkea kivaa keksisi. No, ei pidä olla ronkeli, huomenna lähdetään Kuopioon. Ai kun kiva..... Mut oikeesti, merta mie kaipaan. Olisi mahtavaa päästä viettämään muutaman merellinen hetki jollakin kivalla potskilla. Tukka merituulessa hulmuten, kiva raitapaita päällä ja lasissa jääkylmä koukikola.  Merellä ei ryypätä, vasta rannassa. Armottomat reivit..... Huokaus....

Huomenna saa piipata tukkaa ja laittaa nättiä päälle. Huomenna ollaan taas ihmisiä. Metsäpeto herää eloon ja on ahnas elämälle. Toivottavasti saan jotakin uutta kerrottavaa. Ei jauha tätä diibadaabaa. Tai mikäs vika siinä on, olenhan vähän tällainen tilllintallin tikka hakkaa. Hei, täältä tullaan elämä! Onks tää nyt jo vähän teatraalista? Mie oon vittu menos Kuopioon, mie oon jo mökkihöperö. Sori. Hei, sori....

4 kommenttia:

  1. Ymmärrän, mulle riittää joskus jo kolme päivää mökillä kun haluun sivistyksen pariin vesiklosettiin. Kotio kun pääsee melkein halailen vesiklosettia ja suihkussa olen puoltuntia nauttien. Saunominen joka päivä on kivaa ja vedenkanto ok mut aikansa kutakin. Tiskaamista mökillä inhoon yli kaiken kun ei ole sitä liikkuvaa vettä. Ens viikolla pitäs mennä sinne möksälle ja toivottavasti ei sada koko ajan.

    VastaaPoista
  2. Henrietta: Vaikka olenkin mökkihöperö henkeen ja vereen, niin kyllä on kiva olla juoksevassa vedessä ja kaupungissa. Kesä menee mainiosti, mutta jossakin vaiheessa se mökillä ramppaaminen alkaa kyllästyttää. Hyvää mökkiä sullekin!

    VastaaPoista
  3. Täällä kanssa henkeen ja vereen mökkihöperö, siinä sitä sitten oppii arvostaan nykyajan mukavuuksia ihan erilailla.

    Mutta, nyt on annettava oikein kunnolla suitsutusta, sun kuvat on siis niin ihania, valmiita postikortteja joka ikinen. Teksti on myös niin kutkuttavan hauskaa. Susta on tullut ihan pro.

    VastaaPoista
  4. Itkupilli: Onko ihanampaa kuin läträtä suihkussa, saa lämmintä vettä....
    Kiitos palautteesta, nykyään en mene minnekään ilman kameraa, harjoitus tekee mestarin. Kiitos, kiitos!

    VastaaPoista