15.2.2011

Ruutuja ja rakkautta

En saatana lähde tuonne pakkaseen avantoilemaan. Jossakin menee kylmän sietokyky Nalle Jääkarhusellakin. Tuonnehan jäätyy pystyyn. Ei kiva. Reipas kävely ja kunnon varusteet kyllä mahdollistavat ulkoilun tälläkin kelillä, mutta naama jäätyy kivuliaasti. Olenkohan joskus palelluttanut lärvini? Sattuu niin. Pysyttelen siis sisällä, syvä huokaisu.... Sain ystävältä viestin Lontoosta, siellä ollaan istuttu jo terassilla. Olen kade. Nyt ei jaksaisi enää tätä talvea. Ei niin yhtään. Aurinko, tule jo ja lämmitä, pliiiis!

Sain eilen varattua pöydän Ravintola Murusta. Se on hyvinkin suosittu, suht uusi mesta stadissa. Pöytävaraus on 19.3 siis reippaan kuukauden päästä, enkä saanut silloinkaan toivomaani kellonaikaan. On tämäkin mennyt pelleilyksi, sun pitää tietää monta kuukautta etukäteen milloin meinaat mennä syömään...

Mulla paloi käämit ukkorähjän kanssa. Tää on just niin tätä. Pyysin kauniisti, että hän olisi vienyt lähtiessään pyykit kuivaushuoneeseen. Niin ei, on niin helvetin vaikeeta. Minä olin pöperöt väsännyt, pannukakut hillolla nenän eteen duunannut, niin tässä oli kiitos. Ai, perkele kun mua sieppasi! Nappasi oikein hermosta. Jälkeenpäin asiaa mietittyäni, sain huomata, että ei tullut edes ystävänpäivä toivotusta, ei kiitosta aterian jälkeen. On niin romantiikan riemuvoittoa tämäkin helvetin parisuhde. Kiitosta vaan. Niin korpesi eilen, että ajattelin lopettaa täysihoidon ylläpidon. Loppuu saatana pöperön vääntäminen. Oikeesti tuommoiset asiat alkaa syödä miestä. Tapellaan kuin pikku lapset, mitättömistä yksinkertaisuuksista. Jos tämä nyt ei muutenkaan ole vuosisadan lovestory, niin kohta ollaan turhankin kaukana toisistamme. Anna mun kaikki kestää ja neitsyt maariaa päälle.

Juuri kun olin ymmärtänyt olevani muodin aallon harjalla ruutupaitoineni, niin saan huomata olevani out. Onko minusta tullut vanha? Enkö enää pysy mukana? Nyt pitää olla paljon väriä. Voihan perse, inhoan värejä. Minulle ainoat värit ovat musta, harmaa, valkoinen ja okei, sininen.




Kukkaseni kertoivat minulle, että kohta alkaisi olla aika. Se aika vuodesta, jolloin voin tarjota heille paremmat olosuhteet. Meillä on hyvät välit ja kunnioitan heidän toiveita. Annan heille rakkauttani ja he ovat minulle ikuisesti kiitollisia. Toisin kuin ukkorähjän paskahousu. Ensi viikonloppuna (tai seuraavana) voisi vaihtaa mullat. Se on jo varma kevään merkki, eikö olekin?


Hemmetti! Tää mun pöytäkone vetelee todellakin viimeisiään. Kuvien lataus on tuskastuttavan hidasta ja toi laatikko pöydällä ( Macmini) pitää hirvittävää meteliä. Ihan kuin se kävisi ylikierroksilla. Välittyyköhän mun tunnetilat sinne? Jospa minäkin käyn hieman kierroksilla ja toi ottaa siitä nokkiinsa, mene ja tiedä. Voi olla.




Mun on mentävä tietokonekauppaan. Tässä olisi uusi lemmikkini, rakkaimpani, elämäni tärkein. Juu, tähän on tultu. Vain koneet merkitsevät minulle jotakin. Se oli vitsi, vitsi.

Vapaiden jälkeen on mentävä duuniin. Jäätyyköhän sitä jo matkalle? Jos hyytyy vallan pysäkille, jäätyy kiinni, eikä irti pääse. Siinä seison enkä muuta voi. On se jännää....

4 kommenttia:

  1. Vein minimiehen päiväkotiin 27 asteen pakkasessa ja ainoa, mikä ketutti oli se, että rillit olivat huurussa. Ei se ilma lainkaan. Oikeastaan perverssillä tavalla nautin siitä tönköstä pakkasesta ja vastaantulevien (4kpl) ihmisten tuskaisista ilmeistä. Ei ollenkaan paha keli siis :)

    Ps. Parisuhteet ovat Perkeleen työtä!

    VastaaPoista
  2. Parisuhteet ovat saatanasta, pakkanen Jumalan luomaa hellyyttä.

    VastaaPoista
  3. Voih, söisin niin mielelläni ruokiasi! Varmasti kiittäisin ja veisin ne pyykit kuivumaan, veisin roskatkin. Söisin silmilläni kaunista kotiasi ja antaisin ihanalle koiruudelle monta pusua. Sydän,sydän,sydän....

    Ps. mä en oikeen hallitse ruuanlaittoa mutta "kuolaan" reseptejä.
    Viivi

    VastaaPoista
  4. Juuri näin, jonkinlaista arvostusta! Hyvä!

    VastaaPoista