Näin viime yönä vaikuttavaa unta voimallisesta ensi rakkaudesta. Uni oli hyvin totta. Käsinkosketeltavaa.
Olimme kaveriporukalla exän kesämökillä ja hän ei ollut siellä. Olimme eronneet jo aikaa sitten ja meillä ei ollut mitään tekemistä toistemme välillä.
Muistin paikat hyvin ja itkin onnellisia muistoja. Kaikki oli jotenkin totta ja tunsin unessa hirvittävän ikävän ja kaipauksen. Yhtäkkiä ko. henkilö ilmestyi paikalle vahingossa ja menin häkellyksiin. Tunsin jopa hänen tuoksun. Hän sanoi ikävöineensä minua kaikki nämä vuodet ? Lohdullista.
Uni vaihtuu. Huomasin, että halusin taas lentoon ( lennän usein unissani.) Räpyttelin käsillä siipien lailla ja kohosin korkeuksiin. Liitelin ja kaartelin mökin yllä ja maisema oli kesäisen kaunis. Kaikki värit oli häikäisevän voimakkaita. Puut hehkuvan vihreitä, vesi kirkkaan sinistä. Ja minä poika lentelin. Taidokkaasti liitelin. Se oli uskomattoman ihanaaaa!
Tunsin kuinka lentovoimani alkoi hiipua ja tiesin putoavani. Aloitin massiivisen syöksyn alas korkeuksista kohti peilityyntä järven pintaa. Vauhti kiihtyy hurjaksi ja juuri kun olen saavuttamassa järven pinnan, meno pysähtyy kuin seinään. Jään varovaisesti taiteilemaan paikallani ja kaikki ympärilläni pysähtyy. Minä vapisen aivan veden pinnalla, uppoamatta syvyyksiin. Heräsin hirvittävään ikävään ja tunsin exän kosketuksen. Jossakin ;)
Näin ennen hyvin paljon unia. Jopa niin, että välillä en itsekkään oikein tiennyt, mikä on unta ja mikä oikeaa elämää. Rakastin öisiä elokuviani. Valitettavasti tämä ilotulitus on hiipunut. Miksiköhän? Mutta kun näen unta nykyisin, ne on aina jotenkin enemmän todellisia. Tunnen tuoksuja, kosketuksia ja painajaiset ovat piinaavampia. Ne ei ole kivoja.
Tälle viikonlopulle ei ole mitään suunnitelmia. Sekin on välillä oikein antoisaa. Kerätään ensi viikonloppuun voimia, että jaksaa humputella ja hieman lasketella...
Nyt myrkytän keuhkojani ja olen taas piirun verran lähempänä kuolemaa. Voi että! CIAO!
