5.2.2022

VANHUUTTAAN VALITTAA

 Voi tsiisus taas, että ton yläkerran pitää liioitella. Eiks nyt vähempi riittäisi. Lumi on ihan kiva juttu, mutta en tahtoisi sitä tänne pääkaupunkiin. Sotkee vaan ihmisen elämää. Et pääse eteen, etkä taakse ja ihan en nyt ajatellut lähteä avantoreissulleni tarpoilee. Ei houkuttele. Ja vaarallistakin on tuommoinen. Eilen jäin duunissa kiinni autolla. Sitä saatanan sohjoo ja renkaat veti vain tyhjää. Onneksi ohikiitävät ihmiset oli avuliaita ja puukkasivat sen verta, että pääsin irti. Kaikki vähäsetkin parkkipaikat menee ja aina duuniin mennessä on pelko piiip ympärillä, et mihin saa fiestansa parkittua. 


Talvessa on myös paljon kaunista. Ja mie tykkään tehdä tämmöisiä "muka" taidekuvia.  Oikeesti en ole "oikealla" kameralla kuvannut yli vuoteen, harmi. Kaikki kuvat siis otan kännykällä. 

Rantamaisemia päiväkävelyllä (pikkasen edit.) 


Tästä pääsenkin sopivasti seuraavaan aiheeseen. Minnuu pelottaa nykyään vähän kaikki ja koko ajan. Mistähän moinen? Pelkään, että UK:lle sattuu jotain, et hää ajaa kolarin, firma menee konkurssiin, mie liukastun ulkona ja rikon reiteni, mie pelkään et en saa parkkipaikkaa, mie pelkään et autoo hajoaa, et mie sairastun kuolettavasti, et mie menetän mökin, et mie pilaan asiakkaan tukan duunissa ja mitä vielä. Nää on niitä jota pelkään joka päivä, sit lisäks tulee sellaisia päiväkohtaisia pelkoja, jotka voi yllättää nurkan takaa, ihan milloin tahansa ja missä tahansa. Ja itse asiassa jo pelkästään tuota ajatusta on hyvä pelätä. Et pelkää niin kuin jotain mitä pelätä. Ai kauheeta, kun tää mun elämä on niin pelottavaa. Johtuuks tää taas tästä ikääntymisestä (kaikkihan siitä johtuu.) Vai voisko tällä koronalla ja elämän epävarmuudella olla jotain tekemistä asian kans. Mää tuota tiiä. Nyt mua alko pelottaa tää bloggaus...


Neitseellistä lunta meittin rantamaisemissa

Huh, kun sitä tuleekin lunta tupaan.


Tästäkin pääsin taas näppärästi seuraavaan. Onkos bloggaus jo vähän niin kuin laast siison? Nykyään kaiketi pitäis vloggaa, tiktokkaa, instailee ja mitä vielä himstailee. En mie enää kykene. En mie hallihe. Enkä mie ainakaan vloggaa. Omaa naamaa tänne tyrkyttäisin. Hei, ei ihan sitä mediaseksikkäintä kamaa. Vanha turvonnut ryppynen homoäijä. Kamoon. Johonkin tuholaisikarkottimeksi. Siihen mää voisin sopia. Joku sellainen mainos, et tapaa talossa ja puutarhassa. Tappajavlogi. Just se. Se ois hyvä.


Tuolla jossain mää asun

Eiks oo herkkää ja kaunista


Mun täytyy tunnustaa teille yks asia. Musta on tullut laiska. Tuossapa männä viikolla sain kokea hirvittävän järkytyksen ja tunnustuksen siitä, että olen laiska. UK:n huoneessa, siinä niin lattian rajassa, yöpöydän ja seinän välissä oli hämähäkinverkko. Kyllä. Sellainen isohkon kokoinen mutta asukasta en juuri sillä hetkellä tavoittanut. Minun kodissa?! Hämähäkinverkko?! Okei, se on imurillisesti hankala rako. Se suutin ei mahu siihen, ja laiska kun olen, niin en viitsi suutinta irroittaa ja imeä pelkällä putkella nurkkia puhtaaksi. Kyllä minua nyt hävettää. Muutoinkin tää mun viikkosiivoukseni on sellaista huoli puolimatonta rätin heiluttelua. Saan pikkasen tolua tuoksuu, niin olkoon siinä. Oikeaa imuriakaan en ota esille, kun korkeintaan kerran kuussa. Rikkaimurilla mennään. Millonka olen viimeksi pessyt lattiat, hui hai helevetti, en edes muista. Hukumme siis paskaan. Noh, puolustuksen puheenvuoro. Kyl mää sit joskus saan niitä kohtauksia, et kaikki sileeks ja siivoan raivopäisenä joka nurkan. Mut siis aika hiljasta on juu. Anteeks luojani tämä nykyinen heikkouteni vai onks tääkin nyt TAAS sitä, et alkaa olla jo niin vanha ettei jaksa, ei kykene, ei huvita.


Mie ja UK päiväkävelyllä. Olemme nykyään tämmöisiä hahmottomia ja hitusen sirpaleisia.


Meilläpä on sellainen hauska kolmen vuoden plääni. Semmoinen elämää koskeva. En nyt oo ihan varma, mut se taisi lähtee Rva:n kieroutuneesta mielen juoksusta eli siis ajatusmaailmasta. Josko sit kun tää täyttäisi kuuskytvee, niin alettaisi noin niin kuin hienosti sanottuna daunsiftaamaan. Tää liittyy myös siihen pelkäämiseen. Nykyään pelkään ihan vitusti sitä, että kuolen ennen kuin pääsen nauttimaan eläkkeellä olosta. Eli siis asialle olisi tehtävä jotain. Senhän mää jo tiedän, että kovin iäkkääksi en tule elämään. Silleen heikkolahjanen. Mut siis joo. Plääni olisi seuraava. Nyt tehdään duunia ja maksetaan kaikkee joutavaa veke. Sit myydään asunto ja siitä saaduilla rahoilla aloitetaan daunsiftaamaan. Meidän ei tarvitse enää omistaa asuntoa vaan me voimme vuokrata sellainen loppuelämämme käyttötarkoitukseen. Meidän ei tarvitse asua kalliisti täällä piäkaupunkiseuvulla vaan me voimme muuttaa edukkaammille laitumille esim. Mikkeliin tahi Heinolaan tahi Hämeenlinnaan. Savonlinnakin olisi jette kiva. Enhän mää ossaa olla kokonaan tekemättä, niin voisin pestautua osa-aikaiseksi johonkin kultakutrisalonkiin. Tai voishan sitä tehdä vallan jotain pikku muuta. Kyllä tekevälle jotain löytyisi. Kaikki tuo olisi vain järjestely kysymys. Onpa ajatuksena käynyt myös sellainen, että hommaamme täältä kotisuomesta hitusen laadukkaamman kesäpaikan, vietetään pitkä kesä siellä ja talaveks sitten Epsanjaan, ola! Ihmisellä pitää olla haaveita ja unelmia. Ja jeesuksen tosihan on myös se, ettei ne ihan ilimaseks tule. Niitä kohti on hyvä mennä tavoitteellisesti ja päämäärätietoisesti. Ja arvaas mitä, kun me tää lyötiin UK:n kans lukkoon, niin jotenkin heti helepotti elämän tuska. Sitä kohti.


Tuolla jossain on meidän uustulevaisuus.


Kyllä mä uhmaan ja lähden avantoilee. Pakko päästä tai alan hyppiä seinille. On taas happi jäänyt viikolla huonoksi ja kylymääkin tekee mieli. Tänään voisi laittaa makarooniloudaa. Niin ja voisi sitä rikkaimuria imettää. Muka siivota, hah ha haa! 

4 kommenttia:

  1. :D. Voihan tuholaistorjuja sun kans, voitais perustaa kimpassa firma, olis tällekin naamalle jotain hyötykäyttöä :D. Paitsi hämähäkkeihin meillä ei taida olla tehoja, se on todistettu täälläkin. Kävi nimittäin sillä lailla, että suunnittelin makkariin päätyseinään metsäisen valokuvatapetin asennusta, mutta seinä on vanhassa talossa niin mutkalla, että pyysin remppamiestä avuksi mun kans katsomaan, laitettaisko sinne tapetin alle ensin joku ohut levy suoristamaan. Remppareijo zuumaili seinää ja kysyi, että onko se siitä keskeltä vähän halki ja minä sitten ihmettelin, että mistä ihmeestä, kun en ole mitään sellasta haivainnut. Katottiin sitten lähempää ja hämähäkin seittihän se siinä ihan keskellä seinää sängyn yläpuolella heitti varjoa. Nauratti, kun remppareiska sanoim että "On sitten ollut viimeaikoina vähän hiljasempaa". Jep :D.

    Mutta asiaan niinkuin aina.

    Pelkokertoimet on täälläkin aika ajoin niin korkealla, että kaikki elintoiminnot meinaa lakata, kun ahdistaa ja pelottaa, vaikkei mitään aihetta edes ole ilmennyt. Pirullista, mutta varmaan on taas meidänkaltaisilla aivoilla varustettujen riesa sekin. Ukkeli vaan aina kuittaa, että "mitä semmosia murehdit, tulee mitä tulee." Mutta jonkunhan se on murehdittava muittenkin puolesta. Ja kun on mennyt yöunet aina vaan huonommaksi ja levottomammaksi, niin väsyneenä sitä sit näkee kaikki uhat tuplana.
    Joskin nyt just mulla on vähän parempi jakso meneillään, kun kyllästyin viininlipittelyyn ja lopetin sen. Ei vissiin sovi enää tilkkakaan, kun kaikki vaikuttaa heti keskushermostoon. Nyt pystyn jo ottamaan paljon rauhallisemmin (asiat siis, en sitä viiniä, jota en ota) ja se helpottaa elämää kummasti. Pystyy jo hengittelemään sillai rauhallisesti. (Mun on tarkoitus kirjoittaa, miten mulle kävi viime vkolla, mutta pitää välttää tätä kirjoitteluakin, kun menee niskat jumiin).

    Ihanalta kuulostaa teidän suunnitelmat ja teillehän se olis kaikki mahdollista, kun molemmat on valmiita lähtemään ja vaihtamaan maisemaa. Kannatan ja kannustan.

    Ja kuule, odotellaan me vanhan liiton jarrut vaan rauhassa täällä, kun alkaa tiktokkaajat ja muut palata tänne rauhallisemmille mestoille. Moni on jo antanut viitettä siihen suuntaan, että alkaa jatkuvat kuva- ja mainos- ja muu tulva ahdistaa ja kaipaa takaisin blogistaniaan. Tää on niin kiva, kun saa rauhassa lukea ja kirjoittaa isolla koneella, eikä tarvi tihrustaa ja näppäillä niskat ja peukalot lukossa puhelinta.

    Lumi tosiaan alkais riittää. Käy niin sääliksi auraajatkin, jotka koittaa parhaansa mukaan ehtiä joka paikkaan ja painavat yötä myöden hommia, mutta aina vaan tulee moitteita. Siellä kaupungissa olis vielä kahta kamalampaa olla auraaja, kun autoja on tiellä jokapaikassa. Ei olis musta siihen(kään) hommaan.

    Maukasta makaruuniloodapäivää ja kiva kun kirjoitit näin pian uudelleen. Ollaan kuulolla.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Hah, kylläpä me UK:n kans revettiin tolle teidän hämisverkolle ( oli pakko lukee UK:lle.) Siinä on remppareiskalla ollut tilannehuumori kohdillaan, on sit ollut pikkasen hiljasempaa teidänkin makuukammarin puolella, hah ha haa :)

      Miehän en lipittele. Otan pe sen siivouskänösen (en osaa siivota selevitepäin) ja se on sit siinä, mutta... Huomaan kyllä, että se vaikuttaa yöuniin ja varmasti myös hermorakenteisiin niin, et sit saa pelätä ja hermoilla. Ja just sitä älytöntä, et hermoilee asioita ennakkoon, joita ei edes tartteisi hermoilla. Mut minkäs teet, hermo mikä hermo.

      Jees, kyllä me Annukka pitäydytään vaan tässä bloggauksessa. Tää on meille just hyvä. Jatketaan ja palaillaan taas. Kiva kun oot :)

      Poista
  2. No, nyt oli paljon asiaa. Ensinnäkin tuo pelko kaikkea kohtaan on tuttua. Elämä on pelottavaa! Mitä vain voi tapahtua tai olla tapahtumatta. Mutta äärettömän kuluttavaa se ainainen pelkääminen on. Liekö jäänyt perusturvallisuus heikoille lapsuudessa? Tai sitten se tosiaankin johtuu tuosta vanhuudesta. Tietää ja tuntee jo elämän rajallisuuden.
    Hyviä kuvia olet taas napsinut, varsinkin rantakuvat ovat kauniita. Sirpalekuvat hauskoja.
    Ei huvita siivoaminen täälläkään. Eikä ole pakko, jos ei taho!

    Hyviä tulevaisuuden suunnitelmia teillä. Jostain samansuuntaisesta minäkin haaveilen.
    Multa puuttuu vaan se kaveri, joka haaveilis näitä samoja asioita. Kaksin olis ehkä helpompaa, eikä pelottas niin paljon. Tai sitten ei.
    Mutta ei auta itku markkinoilla, rohkeana kohti uusia pelkoja! Niin, ja tuo "tapaa talossa ja puutarhassa" kuulostaa hauskalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmmm, jäin miettimään, voisiko lapsuusajan turvattomuus alkaa purkautua pelkäämisenä näin ikääntyessä? Noin niin kuin kaks kärpästä samalla iskulla eli pentuus ja vanhuus. En tiiä.

      Totta, en minäkään yksinään lähtisi vieraille kulmille seikkailee. Parisuhde luo turvaa ja hei, nimen omaan luo turvaa. Kunhan lopettaisin pelkäämästä, että toiselle sattuu jotain tai hän menehtyy. Paradoksaalista, niinhän kuitenkin loppu viimeksi tulee tapahtumaan. Pelkäisi sit, kun se tapahtuu juu. Mut eihän tässä muuta kuin rohkeasti kohti uusia pelkoja!

      Poista