27.1.2022

JOTTEI MENE IHAN KEHUMISEKS

Odottelen tässä, että ilmastointikanavien remppareiskat tulee. Ärsyttävää, kun ei tiedä, milloin hyö tunkeevat sisälle. Ei uskalla mennä aamukakalle, kuitenkin tulevat just, kun oot riittisellä hetkellä ponnistamassa. Ja pikkasen pitää olla ihmisen näköinen ja tuulettaa yön pierut veke. Tulisivat jo, että pääsis relaa. Pahintahan on se, että eivät tule tänään ollenkaan. Päivystän ja panttaan koko päivän ja sama rumba huomenna. Että mua riipoo. 

Hei, pitkästä aikaa. Ja heti aloitin noilla paskajutuilla. Mikkään ei siis oo muuttunut. Yhtä samaa paskaa heela tiiden. Tossa oli pakko palata menneisyyteen ja edellinen postaus onkin melkein just jetsulleen vuosi sitten. Hmmm, pitäskö tehdä jonkun sortin vuosikatsaus. Juu. Mä tiedän, että vakkarilukijat ovat olleet pettyneitä, huolissaan ja ihmeissään, et minne helevettiin se hävis. Kuoliko se viimein. Vai mikä sitä riivaa. Noh, täällä ollaan hengissä, en tiedä kuin vahvasti mut elossa siis. En mää koko vuotta ala läpi käymään ja siks toiseks, ei siinä ole paljon käymistä. Tsot, tsot, eipäs nyt olla taas niin negatiivisia. Mennyttä kun kahteloo, niin kyllähän siellä muutama mukava hailaittikin löytyy.


Uuden möksän ihana sauna

Uusi mökki on aarre

Tässä näkymä järveltä


Yks isoin muutos oli varmasti se, kun vanhan mökin vuokrasopimus sanottiin yllättäin irti. Se olt ihan hirvittävä pettymys, lähes kuolo. Iski paniikki, tuli itku ja hammasten kiristys. Se oli helmikuinen pyhäaamu, kun s-postiin kilahti irtisanominen. Alkujärkytyksestä selvittyäni, pistin toimeks ja maanantaina meillä oli jo uusi mahdollinen mökki tiedossa. Se on kuulkaa tämä somen ihmeellinen maailma, mikä pelastaa kadotuksessa olevat. Uusi mökki on Joutsassa ja jos voisi sanoa, että se on onni onnettomuudessa. Paikka on hurmaava, ihana vuokranantaja ja on tilaa temmeltää. Yksi siisoni takana ja voin sanoa, että sydämeni on siellä. Paikka on myös talviasuttava ja tässäpä juuri suunnitellaan mökkikauden aloittamista. Sitä saa ihmetellä, että joskus aina elämässä onnistaa ja kyllä kiitokset ovat lähteneet kaikkien universumien jumalille ja jumalattomille. Aim sou häpi. 


Saatiin himaan uudet ikkunat ja tehtiin vähän stailausta muutenkin

Uutta tekstiilii ja valoja


Ettei nyt ihan kehumiseksi mene, niin onhan tää vuosi ollut haastava. Tää koronapaska alkaa toden teolla käydä hermoille ja kysyy jo mielenterveyttä. No joo, olen pysynyt terveenä tai mistä ton tietää, onko jo sairastettukin. Syksyllä oli kuus viikkoa kestävä helvetinmoinen keuhkotauti, koronatesti nega mut ei ne näytä aina paikkaansa pitävän. Voi olla et oli tai voi olla olematta. Eniten tämä rassaa taloudellisella puolella. Asiakkaat ovat hävinneet kuin pieru saharaan. Ei oo töitä. Ja se masentaa pahemman kerran. Se sairastuttaa. Ja se on yksi syy siihen, miks en ole postannut, en ole valokuvannut, enkä ole mitään. Olen tyhjää täys, ja mieli musta. Jos ei ole korona, on mielialalorona. Ymmärrän, en ole yksin ja ainut. Saa nähä, jos tää ei tästään muutu, pitänee laittaa pillit pussiin ja alkaa postiljooniksi. Näin on kuulkaa näppylät. Voihan vitun perse, en paremmin sano. Anteeks. Ei sillä, että postiljoonin ammatissa olisi mitään vikaa. Päinvastoin. 


Rooman uupunut

Tätä päivää ja mennyttä Roomassa

Rakkautta Roomassa


Yks hailaitti oli varmaan lokakuinen Rooman matka. UK täytti kesällä kuuskytvee ja ostin lahjaks lentoliput. Huh, helevetti, kun olikin ihana hiukkasen normalisoitua ja päästä matkaan. UK on asunut Roomassa vuonna anno ja domini eli mulla oli henk.koht. matkaopas (niin kuin aina matkoilla.) Saatiin paljon, nähtiin paljon, koettiin paljon ja syötiin paljon. Ettei nyt ihan mene taas kehumiseks, niin Rva. sairasti tapansa mukaan. Ne on niitä hermostohommii. Katoppahan, kun tää menee isoille mestoille, mis on metelii, mis on liikaa ihmisii, mis on liikaa vähän kaikkee. Mie oon niin pikku sieluinen ihminen ettei sinne paljoo mahu. Ja jos menee yli, niin sit se menee ja alkaa hermosto niin sanotusti vittuilee. Tähän ikään eläneenä, alan nyt pikkuhiljaa ymmärtää omaa itseäni ja seuraava matka onkin sit jonnekin metikköön, missä ei ole ketään, eikä mitään. Mut joo, Rooma oli fantastico ja kyl myö tykättiin. 


Himan rantamaisemii avantouinnilta 


Jottei nyt mene ihan kehumiseks, niin kerrotaanko kotvanen terveydestä. Ah, mulle niin rakas aihepiiri ja olennainen osa minuutta. Reilu vuosi sitten operoitiin tää niskapaska. Helpotusta on tullut sikäli, että se jatkuva niskakipu on väistynyt. Mutta ikään kuin muistuttaakseen, saan muutamia kertoja viikossa helvetinmoisia niskakramppeja. Viiltää niin vitusti, että pistää ähkäsee. Kestää hetken ja sit menee ohi. Käsiä repii ja ne puutuu, mut kyllä ne toimii. Jokunen postaus sitten kerroin, että nuo viisaat kansankynttilät eli tohtorit epäili, josko oireyhtymäni voisivat viitata polyneuropatiaan. Kävin hermoratakuvauksissa ja noup, ei oo sitä. Tietty, se oli hyvä asia mutta niin vaan nämä oudot ja ihmeelliset oireet jatkuvat. Jalat huutaa hoosiannaa, joku tuikkii neuloilla ja kävely on välillä hankalaa. Mut hui hai, näillä mennään. Eikö joku viisas ole sanonut, et se päivä, milloin ei koske mihinkään, siitä tietää olevansa ded. 


Voiko tätä olla rakastamatta


Syksy 2021. Mie rakastan syksyy. Sen tuoksuu, sen kosteutta, sen viileyttä, sen värejä, sen sun tattiloita. Sienisyksy oli antoisa, enkä voi sitä ohittaa. Meillä uudet sienimettät ja katso, tattijumala oli yltäkylläinen ja on ihan pakko muistaa, että se oli todellista hailaittia. Niin kuin nautinkin, niin täytyy tässäkin kohtaa myöntää, että syssy jäi jotenkin laimeeks. Niin kuin tää elämä tällä hetkellä on LAIMEETA. Okkei, on helppo syyttää tätä koronaa vai voisko se olla, että näin ehtoopuolella alkaa jo nää värit himmenee. Vai voisko tässä olla kyseessä sellainen siirtymävaihe? Ikuisesta nuoruudesta on nöyrryttävä ja alettava ajattelemaan olevansa iän rajoittama. Pojat ei enää perään vilkuile ja pöksyissä tarvitaan kohta tenat. Juu, eikä siinä mitä, mutta pitää olla itselle armollinen ja hyväksyä tämä kaikki. Ei jaksa, ei viitsi, ei taho ei pysty. Voihan kökkö ja plöräykset päälle. 


Käytiin hiihtää Kuhmossa eiks ole nättii

Hotelli Kalevala iltahämys ja lumes

Kommee pytinki


Loppuvuoteen mennään. Kiitollisena siitä, että selvittiin saatana hengissä siitäkin vuodesta. Loppuun palaneena ja täysin haluttomana päätin, että jouluna mennään valmiille. Ajatus siitä, että olisi pitänyt tipetipetappaa ja valmistella jotain jouluseimee, nou thänks ja nou wei. UK:lla kun on noita suhteita sinne tänne, niin hän meille joulupaikan järjesti. Tosin hiljaa mielessäni olin ensalkuun, et mikähän mesta tää oikein on. Vaihtoehtoja ei juurikaan ollut, joten avoimin mielin suuntasimme kohti Kuhmoa ja siellä Hotelli Kalevalaan. Se olikin erittäin positiivinen yllätys ja saimme huomata, että olimme sviitin verran viiaipii. Voi että, Rva. tykkäs. Pääsi valmiille, pääsi joulukirkkoon, pääsi savusaunaan, pääsi jagutsiin, pääsi kalevalaiselle jäsenkorjaajalle ja pääsi herkulliselle joulupöydälle. Paikka sinänsä oikein hurmaava, järven jään rannalla, mettän siimeksessä. Ei paljon porukkaa ja vot, Rva:n hermo lepäs. Ja sielu. Ens keväänä mennään sinne karhusafarille. Vahva suositus, jos haluatte rauhaa ja luontoa. 

No niin, nyt ne kanavien rassajat kävi. Kaks nuorta ja kommeeta. Eikä pienintäkään mielenkiintoa Rva:a kohtaan. Taaskaan. Vaik niin olin laittanut parhaan kesämekkoni ylle. Juuri sen, missä oikea olkapää jättää seksikkäästi hitusen auki. Tää on tätä. Mut nyt on ilmastointi rassattu ja maassa rauha. Pääsee pöntölle. Vai menikö se jo ohi. Jos ei käy kellollaan, niin se saattaa olla myöhästä ja toivoa sopii, et huomenna irtoo ja onnistuu. 

Tämmönen vuosi siis takana. Vaik tää on ollut enempi vähempi yhtä shaisee, niin jaksan kuitenkin uskoa, luottaa ja toivoa, et tää vuosi olisi parempi. Ja näin kun tämän tänne mustaksi valkoiselle saattaa, niin voi huomata, et on sitä kuitenkin aina jotain kivaa elämässä. Ja hei, olipas hitsin kiva terapoida tänne. En uskalla luvat mitään, et heräänkö tästä vielä henkiin. Mut valoa kohti mennään ja aamen. Kiitos jos jaksoit. 

4 kommenttia:

  1. Meinasin tipahtaa tuolilta ihan silkasta ilosta, kun näin että olit ilmestynyt ja voi että tää oli kuule ihan oikeasti parasta mitä mulle on tapahtunut pitkään aikaan. Nauratti monessa kohtaa ja vaikka oon tän ennenkin sanonut, niin olet ainut joka saa paskatkin jutut kerrottua niin positiivisesti, että kaikki kakkakin muuttuu kauniiksi.

    Ja niin naulan kantaan toi, että elämä on ollut laimeeta. Just sitä. Tai niinkuin mun kummitäti sanoi, että elämästä puuttuu ilo. Sitä vaan niinkuin on olemassa, mutta toisaalta sit ei kuitenkaan, kun koko ajan vähän niinkuin jossain alitajunnassa väijyy tunne siitä, että heti, jos ehtii kuvitella, että NYT elämä on taas sellasta kuin sen kuuluis olla, niin eiköhän seuraavassa hetkessä lyödä kalikalla päähän tai vedetä se toiveikkuuden matto jalkojen alta tai jotain.

    Mutttamutta... Maisemanvaihdos on ihan parasta ja teillä näyttää todellakin olevan aarre odottamassa. Ihanaa! Voin hyvin mielikuvitella itseni sinne rantasaunalle (älä peljästy, jos siellä joku vanha haahka näyttäytyy) tölläämään järvelle ja olemaan vaan ihan hiljaa.

    Onnea vaan takakäteen UK:lle. Nauratti niin toi anno domini :D, kun tässä ollaan samaa kaliiperia koko sakki.

    Eikähän kuule katsele täälläkään pojat perään. Tai jos vielä perään, niin säikähtävät raukat kun näkevät naaman :D. Sillai kävi männä kesänä ihan oikeasti, kun olin kesätrikoissa juoksulenkillä ja nuoret miehet vihelsi ohi ajaessaan, mutta kaasuttivat samantien karkuun, kun näkivät kasvot. Sinne ne pyrhälsi hätäpäissään Corollalla ojan pohjalle. Morjenstelin vaan kun menin ohi. (No ei oikeesti olleet ojassa, mutta vauhdikkaasti pakenivat paikalta).

    Tarttee tähän nyt sekin mainita, että tuntuu jotenkin hassulta nähdä Kalevalan kuva täällä, kun oon niin tottunut käymään Kuhmossa vaan työn merkeissä, enkä osaa nähdä sitä mitenkään lomanäkökulmasta, vaikka siellä onkin kaikkea spessua, just ne karhut ja korvet ja muut. Olispa vielä vanha kunnon Känsäkourakin (oli suosittu ravintola keskustassa ja torstain naistentanssit oli kova sana), mutta ei ou.

    Kuvia katselin kans tarkalla silmällä ja huomasin, että värikkäät tyynyt on vaihtuneet vaaleisiin. Se vähän hämmensi, kun oon niin tottunut teillä turkooseihin ja sillai, mutta maulla on aina laitettu, se on selkee.

    Ite oon ollut tänään ihan kuin Rooman väsynyt, mutta voi tota rakastavaisten kuvaa, kun tyttö on niin tosissaan ja toinen vaan tuijottaa kännykkää ja joku mustasukkainen nainen siellä taustalla kuvailee todistusaineistoksi. Paitsi että varmaan kuvailee itteensä.

    Voi kun niin toivon, että me taas jaksettais kirjoitella. Olis kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hoi Annukka, mulle ilo kun kommentilla tyrkkästi. Siitä onkin pitkä aika. Ja tosiaankin, toivoa sopii et jaksettaisi kirjoitella. Onhan tämä kiva lisä elämän synkkyyteen ;)

      Kyllä kuule, uusi mökki on paradiiso. Siinäpä niin istun juurikin saunan terdellä ja katselen järvelle, kuuntelen hiljaisuutta (juon kaljoo.) Tämähän on sellainen kiva kokonaisuus, et on päämökki, saunamökki, kesäkeittiömökki ja rouvan oma pikkumökki. On tilaa ja paikka todella hurmaava. Okei, mökkimatka piteni parilla tunnilla mut hyvän eteen jaksaa ajella.

      Hih, nauratti toi nuorten jannujen kohtaaminen. On sanonta - eestä kuin esapakarinen takkoo kuin marilynmonroe. Pitänee meittin kohdalla osapuilleen paikkansa :) Joskin hampaat on vielä toistaiseksi suussa.

      Toivotaan et tää koronapaska alkaisi helpottaa (semmoista viestiä jo ilmassa) ja päästäisiin normielämään. Kyl se vielä tulee ja elämä on ihanaa. Kai. On se. Kevään räiskettä vaikka tälle ja huomiselle luvattu hirveetä myrskyä. Tulin just avannosta ja tuuli kova mut ei myrsky. Tsau!

      Poista
  2. No, jopas! "Poika" on herännyt koronakoomasta. Silloin tällöin olen käynyt kurkkaamassa, onko eloa täällä. Ja nyt tärppäsi.
    Mielialaloronaa on täälläkin aika ajoin. Olen tainnut ennenkin mainita, mutta NIIN tykkään tosta sun asioiden ilmaisutavasta!

    Ihania Rooma-kuvia. Erityisesti pidän Rooma ennen ja nyt-kuvasta. Voin kuvitella sinut siellä tiirailemassa linssin läpi "kaikenlaisia" kohteita!

    Mullakin oli "hailaitti" Espanjassa marras-joulukuussa. Pakko oli päästä, ja ihanaa oli!

    Hyvät jatkot, ja paljon töitä! Usko pois, kohta niitä taas on sullakin. Sitten haikailet näitä seesteisempiä päiviä.

    Jos et muuta jaksa, niin laita kuvia.
    Niin piristi tämä sinun postaus, ettet uskokaan!

    VastaaPoista
  3. Hei Seija, ja kiitokset kommentista. Vähäks kiva, jos voin jotakin, kutakin piristää. Juu, en mää ainut ole jolla alkaa olla mieliala hitusen kiree. Täytyy vain toivoa ettei tästä tule uusi normaali ja päästäs pian takas entiseen, vanhaan ihanaan elämään, hah.

    Oih, mulla on ikävä Espanjaan ja Tallinnaan, siinä mun feivoritti maat. Mut kyl tää tästä alkaa avautuu ja sit..

    Yritän postailla ja nyt "kanava" on taas aukaistu. Hillittömän hyvää jatkoa myös sinulle, pidetään lippu korkeella!



    VastaaPoista