Tillin tallin Tattiloit

Hei rakas lukijani, kuinka voit tänään? Kiitos kysymästä. Minä voin hyvin. Aamu-uinti oli ihanaa. Vesi alkaa olla sopivan viileetä ja aamussa on syksy. Mokan hieman kitkerä kofeiini viipyilee jälkimakuna suuni limakalvoilla ja elämä on täys. Ilmassa haisuu tatti ja tuskin maltan odottaa, että pääsen metsikköön samoilemaan. Oih, pissaan kohta housuihin, kun pelkkä ajatuskin tuntuu niin kivalle.

Kurvattuani valtaväyliltä mökkitielle, niin eikö heti ollut yksi tattipariskunta iloisesti vastaanottamassa. Pakkohan ne oli tienposkesta kyytiin poimia. Sain niistä oivan lisän juhlaillalliseemme. Laitoin sitä vähän parempaa lohta kasvispedillä. Fisu meni uuniin tattikaprisparmesan hunnutettuna. Kermalla ja kookoksella kostutin. Alkuruokana nautittiin maalais-skaagenit. Niin mitkä ne on. Paahtoleivälle kylmäsavulohesta mussee ja ääntä kohti. Se on maalaista. Pirskahtelevaa valkoviiniä kyytipojaksi. Kyllä mänt tuas kiel perseesseen.

Voinko vaatimattomaan tapaani todeta, että meillä oli UK:n kanssa juhlat. Ihan vaan sellaiset pienet ja  mitättömät. Ilta oli oikein antava. Aurinko paistoi ja tässä terdellä, pelkässä tee-paidassa saattoi  tuntea, että olisiko jopa hieman liian viileä ilman nuttua. Annoin viileyden hyväillä itseäni ja nautin siitä. Illallinen tarjoiltiin vasta puol ykstoista, Rva:lla on aina kauheest paljon kiireitä. Ulkotulet ja tuhannet kynttilät (lue 10) valaisivat mökkitienoon ja jännittävät varjot liekehtivät ympärillä. Oli tunnelmaa. Valvottiin puol kahteen, koska illan päätteeksi katsottiin Vain Elämää ja Rva:lla aukes hanat. Mä oon niin herkillä tuon Tuiskun Antin kaa. Se on semmonen mukelo, josta ei voi olla pitämättä. Ja asiaan kuuluu, et pikkuset vainelämää kyyneleet pitää vuodattaa, oih.

Eikö mulla oo ihana ukko. Hän tarjoili mulle lämmikettä. Toi armaalleen lisää mokkoo, villatakin ja huovan mihin kääriytyä. Nyt voin myöntää, että nuttu ei ole liikaa. Olihan meillä eilen ihan syykin juhlia. Rentola on nyt polokastu käyntiin ja ensimmäinen viikko on takana. Asiakkaiden ilmeet ja kommentit ovat kaiken vaivan arvoiset. Moni pyörii ympyrää ja toteaa: "Ihan kuin olisi ulkomailla." Eräs herrahenkilö totesi: "Aivan kuin Pariisissa." Tietenkään se ei ole minulle itseisarvo, mutta kyllähän tuollainen kommentointi lämmittää esteettistä sieluani. Kuten varmasti osa teistä tietää, minulle ei todellakaan ole sama, millaisessa ympäristössä päiväni työskentelen. Pittää olla nättii ja mukavoo. Koen onnistuneeni ja voi perskules, kun mie nautin. Ihan simona.

Oikeastaan nyt alkaa se varsinainen duuni. Haluaisin, että Rentola menestyy kaiken esteettisen ja visuaalisen parissa. Onko se tukkaa, onko se valokuvaa, onko se sisustamista, se voi olla kaikkea tätä. Miehän rakastan tehdä kaikkea tuota. Olen siitä onnellisessa asemassa, että saan, pystyn ja voin toteuttaa itseäni niiden asioiden parissa mistä todella nautin. Nyt kaikki on kiinni minusta itsestäni ja ripauksesta onnea ja hyvää tuulta. Uskon, että tekemällä hyvää, se tulee myös luoksesi. Yksi hieno elämänviisaus on se, että hyvä tulee hyvän luokse. Okei, kyllä siihen tarvitaan aimo annos duunia, myymistä ja markkinointia. Mut sitähän mie en pelkää ja ainakaan minua ei voi moittia siitä, ettenkö yrittäisi. Viikolla oli yrittäjienpäivä. Voisin jopa hieman ylpeänä todeta, että olen kyllä yrittäjien yrittäjä, aina munaskuita myöten. Näin se on kuulkaa nähtävä.

Ei maar, nyt on pakko päästä mettään. Mä niin kuulen tattein kutsuhuudon. Jos saisi pari kuivurillista tattia, niin saisin tehdä sitä taivaallista tattisuolaa. Mulla on jo himalajasuolat hommattuna ja on siellä kuivattua tattiakin viime viikonlopulta. Se on kiva pikku yllärilahja mun mahtaville asiakkaille. Se on just sitä, pientä ja yllättävää hyvän olon ja maun tuottamista. Näihin tunnelmiin. Menkää metsään. Siellä on elämä, siellä on rauha ja rakkaus.

P:S Voe perse, nyt alkoi aurinko paistamaan. Tulee kuuma. Tahtoo varjoo ja viileetä.