Saaristolaiselämää

Hei hopsansaa! Siitä on joku tovi vierähtänyt, kun täällä vierailin. Ihan törkeetä. Paljon on tapahtunut, mutta pääasiallinen syy siihen, että en ole jaksanut tänne läpistä, on jonkun sortin ahistuspuristuskiristys. Ei jaksa valittaa ja valittaa silti. Joku loppuun palaminen tai jotain. Sellaista riittämättömyyttä ja paljon hankalia asioita. Joskus se elämä on sitäkin, ja kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Uskon niin.

Hei, omakuvaa

Asunto ei ole vieläkään valmis, enkä pysty majoittuu siellä. Liikaa betonipölyä ja liikaa keskeneräisyyttä. Kestämättömyys tuottaa jo fyysistä kipua. Sellaista kummallista hengen ahistusta. Joopa, joo, on taas draamaa kehissä. Niin on, mut en pääse himas eteenpäin, niin kauan, kun siellä on yksikin remppareiska sohimassa. Mä haluun ne sieltä helvettiin. Ennen sitä on ihan turha siivota tai tehdä yhtään mitään. Se päivä varmasti tulee, mut olen jo niin väsynyt tähän tilanteeseen. Odotan.

Valo

Joo, älkää nyt kyllästykö. Kyllä elämään kuuluu huikeita juttujakin. Sellaisia mitkä auttavat unhoittamaan arjen surut ja murheet. Palasin tänään sieltä Turun saaristosta Houtskärin saarelta. Takana mahtava valokuvausleiri ja mä viipyilen vielä sen tunnelmissa. Tapasin hienoja ihmisiä, sain paljon, annoinkin ja olen kiittänyt itseäni siitä, että tein tämän mahdolliseksi. Sain leiriltä sen mitä läksin hakemaan. En olisi sitä itse uskonut, mutta jonkun ymmärryksen kohtasin oppien ja oivallusten myötä. Meillä oli salliva ja huomioiva opettaja. Hän antoi luovuudelle tilaa ja opetti meitä ymmärtämään sitä. Iso kiitos.

STOP

Ymmärsin myös virheiden tarkoituksen ja löysin itseluottamusta. Sain paljon hyvää palautetta, joka auttoi hyväksymään. Tämäkin koulutus oli jollain tapaa matka itseeni. Otin omakuvia ja mietin, että millaista vaihetta elän elämässäni. Kaikki ei oo aina loistoo ja se tumma opettaa meitä. Johdattelee. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Näin sanotaan. Whai?

Taidekuvaa

Saavuttuani saarelle olin niin kiree, että pelkäsin meneväni rikki. Silleen vaan poks. Ihmettelin asioita itsessäni ja saaristo otti vallan. Kävin aamuisin joogatunnilla, sain shiatsuhoitoo ja ravitsevaa kasvisfuudia. Sain tehdä päivät sitä mitä rakastan eli valokuvata. Ympärillä asiasta kiinnostuneita opiskelijatovereita, joista jokainen oli oma persoona. Sain kaipaamaani vertaistukea ja ymmärrystä. Vain toinen kuvaaja voi tietää ja niin pois päin...

Tumma yö

Nyt oon siis yksin mökillä. Illat alkaa jo tummua. Uk lähtee huomenna duunimatkalle kaukomaille ja me kerettiin hetki olla kaksin. Rouva kiukutteli ja pakeni mökille. Betonipöly alkoi ahistaa ja oli pakko päästä pois. Tänne pakopaikkaan. Koko viikko yyper sosiaalisuutta vei voimat. Lataan akut täällä ja sit jaksaa taas. Mut olisin kyllä tahtonut UK:n tänne kanssani viihtymään. Olisin hoitanut parisuhdetta ja yhteistä elämäämme. Väliaikaista. Toivon niin ja lähetän matkaan paljon rakkautta.

Läsnäolollani

Olo ja tunnelma on lievästi sekainen. Olisi kohdattava arki ja mun tunne ottaa vaan taidekuvia. Järkyttävä tekemisen ja kuvaamisen tarve jätti jälkensä. Kohtasin kurssilla hienoja ihmisiä, joiden kanssa mentiin pintaa syvemmälle. Meillä oli niin mielenkiintoisia keskusteluja, että nautin kyllä suunnattomasti jokaisesta minulle annetusta hetkestä. Tämä oli selvästi elämän johdatusta, että heitti minut sinne keskelle saaristoa rauhoittuu. Rikkimenemisen pelko väistyi ja sain hetken unohduksen. Asiat järjestyy beibe!

Meri

Mut hei, näillä mennään. Totesimme kurssilla, että ihminen on valmis vasta kuoltuaan. Sinne asti meillä on vielä aikaa. Laitan tänne muutamia kurssilla otettuja kuvia. Tahtoisin, että ne kertoisivat tarinaa. Tai sitten ei? Opin myös sen, että kuva kertoo juuri sen mitä haluaisin sillä kerrottavan. Jollekin tyhjä toiselle täys. Joku ymmärtää ja joku ei. Semmoista se on. Ei sen ihmeellisempää.

Ehkä

Olisin tässä

Nyt tumma yö mökillä ja raaadio soittaa just Eaglesin hotellikalifornia. Vähäks rela tunnelma...Softisti pehmee ja ajatukselle otollisesti herkkä. Rauha. Hetki.