Pois, pois, turha pois.

Olen tylsä ja päässäni ei nyt pyöri muuta kuin tämä vallitseva elämäntilanne. Valitan tätä kodittomuuden aiheuttamaa ressiä. Se velloo sisälläni kuin rospuuttoinen kuravelli. Harmaata ja likaista massaa velloo ajatuksissa ja takaraivossa jyskyttää uusikotiuusikotiuusikoti.

Eilen illalla kaksi näyttöä. Toinen ihan jees. Taas ihan, mut ei silti. Asunto kiva ja meille toimiva. Mutta miten mua ahistaa rivitaloelämä. Mä en taida olla rivitaloelämäläinen. Olen töykeä ja tunteeton kerrostaloelämä. Vai mikä siinä oikein on? Tuntuu, että naapurit tulee iholle rivareissa. Vai onks se nyt vain mun päässä. Ja alue oli tuolla jossain teollisuusalueen vieressä.

Olen jo niin epätoivoinen, että tuli aika paha huti. Kyllä valveutunut asunnon ostaja tietää mitä hinta merkitsee. Halpaa ja hyvää ei ole olemassa. Järkyttävä gettovaikutelma. Mentiin kuitenkin. Sadan asunnon kerrostalo, kohde ylhäällä, upeilla maisemilla kyllä. Yksi kerros yläpuolella ja se riitti. Astuttuani sisään kuulin heti, tump, tump, tump. Meteliä. Ei kiitos. Tiukka ei kiitos. Muutenkin arveluttava. En edes pettynyt, syytin itseäni.

On sanottu, että asunnon osto ja muutto on ihmisen kolmanneksi stressaavin asia elämässä. Edelle menee läheisen kuolema ja avioero. Tälläkö puolustelen tuntemaani tunnetta, en tiiä. Miehän nyt saan ressin aikaan vaikka pullapitkosta, jos niikseen tulee. Ei mitään uutta. Mut sen myönnän, että ikääntyminen varmasti vaikuttaa asiaan. Ei jaksaisi mitään säätöö. Ehkä otan kevyemmin ja uskon tulevaisuuteen. Lopetan vouhkaamisen ja koti tulla tupsahtaa eteemme. Juu, näin se on.

Sori, kun olen näin rajallinen, enkä kykene nyt muuhun. Mikä asia on hyvin? On montakin asiaa. Esimerkiksi saan hirvittävää tyydytystä pakkaamisesta. Käytän tämän aamupäivän hyväksi ja aloitan työhuoneesta. Täällä on paljon mikä joutaa kadotukseen. Se tuottaa orgastista tyydytystä. Pois, pois,  kaikki turha pois. Ai, ku kiva.