Soitin eilen mökin vuokranantajalle. Ollaan sovittu, että helmikuussa aina varmistellaan tilanne. Näin ollaan tehty jo 12 tai onks se jo 13 vuotta. Ei jaksa muistaa. Niin on monta. Homma jatkuu niin kuin tähänkin asti ja sekös vaan meille passaa. Tuskin maltan odottaa.
Katsoin juuri vanhat postaukset ja viime vuonna ollaan oltu möksällä maaliskuun puolessa välissä. Takatalven oli tehnyt, mutta sitkeät sissit ei luovuttaneet. Muistan kyllä hämärästi, että elo silloin oli aika haastavaa, mutta ah, niin antoisaa. Saas nähä, joko kohta päästään menemään vai malttaako vielä hetken odotella.
 |
| Voittaja! Se olen minä. |
Hah, voitin eilen kirjan feisbuukissa. Yhden tuttavan esikoisteos. Yleensä en voita koskaan missään mitään. Harvinaista herkkua. Oikeastaan tämä oli toinen kerta. Ensimmäisellä kerralla voitin suuren suomalaisen sienikirjan Kuopion museon järjestämässä sienitunnistuskilpailussa. Jos ette kerro kenellekään, niin lunttasin vieressä olevan rouvan kilpailukupongista. Syrjäsilmällä näin, että hän kirjoitti lipukkeeseen herkkutatti ja samalla mentiin. Ykkössija napsahti niin, että kilahti. Tein kirjalla tiliä, möin sen koululle, jossa silloin opiskelin ravitsemusalaa. Taisi nekin rahat mennä kaljabaariin, muistelisin. Tästäkö juontaa suuri rakkauteni karljuhaniin, jonka tänä päivänä tunnistan ilman petosta.
Viime aikaisen huonot uutiset voisivat voiton myötä alkaa kääntymään pikku hiljaa hyviin uutisiin. Eiks olisi jo niiden aika. Näin mää ainakin päätin. Suo siellä vetelä täällä ja nyt loppuu alavireinen kurmotus. Positiivisuudelle tarvitaan yksi pieni kipinä ja se alkaa tuottaa lumipallomaista efektii. Ajatus ruokkii ajatusta. Niin hyvässä kuin pahassa. Sen vaikeus on vain siinä, että aina ei jaksa, eikä kykene ajattelemaan valoisasti. Sitä puree ruokkivaa kättä. Päätettäköön nyt yhes, et tästä alkaa nouskausi gou, gou, gou. Mahtavaa viikonloppuu jokaiselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti