18.9.2011

Lainahöyhenissä Kosmokseen

Eilen oli mukava ilta. Lainahöyhenissä musikaali oli kepeän iloitteleva ja hienosti toteutettu. Vahva elokuva oli aikoinaan ihan huippu, joten hieman pelkäsin suomiversion toteutusta. Suotta pelkäsin, Santeri Kinnunen ja Pertsa Koivula toimi täydellisesti pääosissa. Tanssihutsut oli loistavia, ammattitaitoista menoa ja meininkiä piisasi. Ainut miinus tulee lavasteiden köyhyydestä, niissä olisin odottanut enemmän glamuuria ja värien loistetta. Mutta kokonaisuutena hieno paketti, jäi hyvä mieli ja hauskaa oli. Ihan Marttaa muutama kohtaus herkisti ja vieno kyynel silmäkulmaan vierähti. Esitys kosketti siis tunnetasollakin, eikä ollut pelkkää hömppää. Areena paikkana sopi täydellisesti esitykselle, ohjaajan oivallus toi katsojan suoraan kadulta gabareen pyöritykseen. Penkit hiukka epämukavat, mutta ei niitä kerennyt voivottelemaan, show vei niin mukanaan. Menkää ihmeessä katsomaan. Piristää kummasti syksyiltojen harmautta. Kiitos La Cage aux Folles!


Esityksen jälkeen mentiin syömään Kosmokseen. Olen aina halunnut käydä siellä ja nyt sen toteutin. Perinteistä keittöö, ilman pikku piperryksiä, oli kyllä maineensa veroinen. Historian havinan tunsi ympärillään ja palvelu oli loistavaa. Kaiken tämän trendi hössötyksen keskellä tällainen tavanomainen on erityisen piristävä vaihtelu. Ravintolasali on hyvin valaistu ja rauhallinen. Pystyt keskustelemaan ja kuulet kanssaihmistä. Tiesitkö muuten, että Kosmos on perustettu jo vuonna 1924 ja se on toiminut samalla paikalla ja saman perheen omistuksessa? Aika huikeeta. Osa listan ruuista on peräisin aina aikojen alusta. Paikalla on mielenkiintoinen historiikki ja monet taiteilevat julkimot ovat pitäneet sitä kantapaikkana. Nyt emme heihin törmänneet. Mutta tunsin Artokin Mellerin ja Mattikin Pellonpään sielun vaelluksen. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Erityisesti yönylihaudutettu karitsa oli erityisen mureaa ja maku suorastaan antava. Etanat nyt toimii aina, tai ei niinkään, olen syönyt myös huonoja sellaisia. Nämä oli must! Ei mitään turhia kikkailuja, eikä hintatasokaan päätä huimannut. Voin suositella, menen uudelleen. Helppo ja hyvä paikka, viihtyisä kaikessa ajanpatinassaan. Toivottavasti eivät tee mitään "parantavia" uudistuksia. Tässä  Martan meny, silvuble....

Alkuruoka
- Valkosipulietanat

Pääruoka
- Yön yli haudutettu karitsanniska ja  juurespyree

Jälkiruoka
- Suklaakakkua ja jäätelöä, espresso


Valkosipuli etanat



Yön yli haudutettu karitsanniska ja juurespyre

Suklaakakkua ja jäätelö


Eilen siivosin koko päivän. Nyt paikat kiiltää ja Martalla on mielenrauha. On se kumma miten tuo paikkojen siisteys ja järjestelmällisyys on minulle niin tärkeä. Kesän aikana oli sitä pölyä kertynyt ja tavarat oli vaihtaneet paikkaa ja lievä epäjärjestys vaivasi nihilisti luonnettani. Nyt on heleppo hengittää ja ihmisen hyvä olla. Ostin uusia kukkia edesmenneiden tilalle ja parvekkeellakin loistaa värjätyt kanervat. Ai ku kiva, ihan hirmu kiva.... Sellainen slow-siivous on hyvää mielen terapiaa, ja kyllähän se käy kuntoliikunnastakin. Hyvä minä.


Suloinen sunnuntai. Martta hyppää jogging-asuun ja ruiskauttaa ittensä meriveden vilvoitukseen. Sit nokka kohti Habitaree. Sisustuselämyksiä iholle ja pyhäpäivän hartautta. Tsau!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti