Ristiinnaulittu kärsijä

Pitkä perjantai. Mistäkö johtunee, mutta tunnen vanhoissa luissani tämän hartaan hiljaisuuden ja pyhän hengen. Kävin aamuisella uinnilla jo seiskalta ja kylätie oli varsin hiljainen. Niin hiljainen. Aamu heräili kauniisti ja linnut availivat yön käheyttämiä satakieliään. Pääsiäinen on aina niin hiljainen juhla, aikaisemmin en pahemmin piitannut koko mämmeilystä, mutta nykyään otan tämän kärsimysjuhlan ilolla vastaan. Saa vain kärsiä, ei tarvitse möykätä. Tietysti, jos ajattelemme sen perimmäistä tarkoitustaan, niin onhan se hiukka brutaalia. Heppu naulattiin rastiin ristille, kärsi, kuoli ja haudattiin. Sitten hän vielä nousi kuolleista ja hävisi jonnekin, onhan se aika pervoo. Jos tuollainen hässäkkä tapahtuisi nykyään, niin olisi siinä medialla ihmettelemistä. Oltaisiin pihalla kuin lumiukot koko porukka. Tsiisus sentään, sanon minä.

Miehän olen jollakin tapaa uskonnollinen ihminen. Usko pois, olen uskovainen. Omalla tavallani. Minusta on turvallista uskoa johonkin suurempaan, johonkin autuaaksi tekevään. Joku joka pelastaa minutkin syntisen tuomion hetkellä. Se helpottaa, kun ajattelen lähtöni hetkeä. Herra ottaa haltuunsa, ei piru pure, enkä joudu kadotukseen. Vai joudunko? Saanko syntini anteeksi? Mitä se usko on? Tykkään kirkoista, siellä tulee aina jotenkin hyvä fiilis. Laulan mielelläni virsiä ja rukoilenkin silloin tällöin. Tai siis kiitän yläkertaa erinäisistäkin asioista. Joskus saatan jopa harrastaa vuoropuhelua korkeimman kanssa ja ihmetellä elämän salaperäisyyksiä. Uskon enkeleihin tai johonkin suojelukseen. Onko se vain elämän tarkoitusta vai korkeimman johdatusta? Mutta joku meitä ohjailee ja antaa elämälle tarkoituksen. Näin minä haluan uskoa ja se tekee oloni turvalliseksi. Jos oikein haluan syventyä tähän pääsiäisen perimmäiseen tarkoitukseen, niin pitänee kiittää Jeesusta myös siitä, että hän kärsi puolestani siellä ristillä. Aika kovvoo hommoo, sanoisin. Ei olisi minusta ristillä roikkumaan, vielä kaikkien pilkattavana. Kiitos siitä, kiitos elämästä ja pääsiäismunista. Semmosta se on. Olkaa herran rauhasti.

Olin eilen kuoleman väsynyt. Hyi, pääsiäisenä ei saisi sanoa noin. Vai saisiko, eikö kuulukin asiaan? Höps. No joo, olin siis niin väsynyt, että tunsin lievää ellotusta koko maailmaa kohtaan. Olen taas kasannut harteilleni tuhat ja miljoona suoritettavaa pakollista helvetin tehtävää. M I N Ä olen pakotettu suorittamaan. Pelkkä ajatuskin musersi minut väsyilemään enemmän. On tehtävä, on suoritettava. Tee, tee, pakko, pakko! MIKSI, kysyn. Päiväni päätteeksi kaaduin höyhensaarelleni ja viimeinen väsynyt ajatukseni oli, että jäi ne munatkin maalamatta... Uni pelastaa! Hallelujaa! Heräsin aamulla tarmokkaana ja  himokkaana kohtaamaan itselleni asetetut vaatimukset. On se vain huikeaa huomata, kun ansaittu lepo tekee tehtävänsä ja nyt on energiaa vaikka muille jakaa. Tänään tehtävä 1 (yksi) kohtaa päivänvalon ja suunnistamme mökille. Vapise hiirenkakka, kohta Martan luuta ja rätti heilahtaa. Tänään on hyvä päivä.

Tulkoon puhtaus, tuoksukoon Tolu. Ottakee Mämmisti, nauttikee munasta! Ja muistakee, että joku on kärsinyt meidänkin puolesta. Syvällistä Pääsiäisen viettoa jokaiselle noita-akalle ja ukolle!