Parisuhde huttua ja muita willityksiä

Tuttuun tapaani, näin perjantaiaamuna keikun jo ylhäällä. Mokka tippuu ja maassa rauha, ihmisillä hyvä tahto. Tai en tiedä siitä hyvästä tahdosta, parisuhde nyppii taas. Ja pahasti. Voe hevonperse ja muut luojan luomat! Tuntuu, että ollaan taas tuhansien kilometrien päässä toisistamme. Toinen olisi elämäänsä tyytyväinen, jos möllötämme vain himassa villasukat jalassa, eikä tehdä mitään, ei syödä mitään, ei juoda mitään. On niin saatanan tylsä. Minä taas, elämäänsä herännyt viriili teinipoika, haluaisin mennä, tulla, kokea ja aistia. Mikään mitä ehdottaa, on niin hankalaa ja vaikeaa. Ukkorähjän "huonot puolet" alkavat iän myötä korostumaan ja mulla menee perkele hermot. Ole siinä sitten rakastava perheen emäntä. Anna mun kaikki kestää. En tiedä, minulla voi olla varhaissyntyinen viiden kympin willitys tahi kuoleman pelko. Ei elämässä pidä pysähtyä, se on tarkoitettu elämistä varten, eikö ole näin? Sydäntohtorin postittama epikriisi kertoi minulle: Elä hetkessä beibi! Juuri näin, nyt jos koskaan, huomenna kaikki voi olla jo myöhäistä. Luojani, anna minulle ymmärrystä, kiitos. Saisinko toisen kupillisen mokkoo?

Marketta tahtoo ELÄÄ!

Taas on perjantai. Mihin hittoon tämä viikko hävisi? Kuten varmasti olet jo huomannut, tämä samainen kommentti on tuttu usealta perjantailta. Elänkö jossakin nopeutetussa aikakoneessa vai onko elämään tullut loppukiri? Vanhat ja viisaat ihmiset sanovat, että ajankulu muuttuu iän karttuessa. Muistatteko, lapsena ja nuorena, yksi viikkokin saattoi tuntua vuodelta, varsinkin ennen jouluaattoa. Nyt en kerkeä pieraista, kun on jo Jeesus lapsen syntymä taas käsillä. Tai onko se juhannus siinä välissä? Enihau, mahotonta on tämä elämän meno.

Sain FB viestin ystävältäni joka asuu tuolla kaukana maailmalla. Entinen diskotiikeri, armoton bilettäjä on tehnyt hienon oman elämänsä muutoksen. Tupakin jätti jo vuosi sitten, mutta nyt on ollut täysin raittiina koko tämän vuoden. Eikä tämä nyt tarkoita, että hän olisi erityisen holisoitunut, sellaista mukavaa ja reipasta viihdekäyttöä. Mutta hieno, hieno muutos. Sama ajatus, mikä minulla kytee takaraivossani, mutta heikko lihaisena en saa siitä otetta. Luojani, taas olisin vailla jotakin. Sitä voimaa tarvittaisiin ja saanko vielä yhden kupillisen mokkoo?  Odotan ystäväni tapaamista ja konsultoivaa sekä henkistä yhteyttä välillemme. Kyllä minä vielä.... Hieno juttu, kerta kaikkiaan hieno. Olen onnellinen hänen puolesta.

Huomenna aloitan päiväni brunssilla ystävän kera. Menen siis lauantai aamupäivällä cityyn, ravintolaan nauttimaan myöhäisestä aamiaisesta. Ihan huikeeta! Harrastamme samalla tietotekniikkaa ja ehkäpä annan kamerankin laulaa. Viittaan kintaalla perheen emännän velvollisuuksiin ja elän hetkessä. Iltapäivällä piipahdan kameramessuilla. Joko nyt saan sen macrolinssin, ainakin jalustan voisi hommata. Kiva päivä siis tulossa, tuskin maltan odottaa.  Ilmoitin myös ukkorähjälle, että sunnuntaina menemme elokuviin ja ulkoruokintaan. Naama veti heti nyppyrälle, mie sanoin hui, hai. Mie meen, jää sie möllöttää, jos niin on. Eiköhän tuo tuosta... tokene.

Jos en ihan väärin ymmärrä, niin aamussa visertää mustarastas. Voihan se tietysti olla joku muukin hippitittiäinen, en ole niin asiantuntija. Mutta hirvittävän magee saundi... Nyt piikitän itseäni hetkeksi matolle, täytyy saada rakastavat energiat pintaan. Paithivei, koko viikon olen nähnyt hirvittävän agresiivisiä unia. Huudan, kiroilen ja möykkään. Mitään yksittäistä unta en kuitenkaan muista, vihan tunne aamuisin on käsin kosketeltava. Pitäisiköhän mennä vihan hallintakurssille? Jaa, se taitaakin olla ainut hallintakurssi, mitä en ole vielä suorittanut. Olen mie sellainen elämäntapaintiaani, ettenkö sanoisi  mohikaani. Näillä mennään, naurua päivääsi. Rakasta itseä ja pikkasen sitä puolisoa!