Gurmee leipää ja outoja aivoituksia

Viimeisiä viedään, nimittäin vapaapäiviä. Eilisien suunnitelmat heitti häränpyllyä. Teimme lähtöä möksälle, kun Martta tunsi itsensä huonovointiseksi. Katsoin parhaaksi jättää menemättä ja yritin ottaa levon kannalta.  Olinko syönyt jotakin sopimatonta vai mikä lie viirannut? Niin fiksu olen nykyään, että kuuntelen kyllä itseäni ja ymmärrän pysähtyä, jos energiat huitelee alakantimissa. Nyt tuntuu ihan jees ja teemmekin lähtöä mökille. Vaatehuone jäi nyt siivoamatta, siitä Martalle pitkä miinus ja huitelenkin sata raippaa takalistoon pääsiäisvitsoilla, hyi, hyi.

Heräsin aamulla mietelauselmaan. Harrastan sellaista outoutta joskus. Käytännössä se on vain joku lause, joka pyörii mielessä herättyäni. Ei ne todellakaan ole mitään elämää suurempia, hassuja ja outoja. Mutta sellainen järjenjuoksu kun on aivoittelijakin, eikö ole näin? Lause meni näin: Elä arki niin kuin juhla ja juhla niin kuin arki. Hirvittävän korkealentoista. Yksi mietelmä takavuosilta on jäänyt elävästi mieleeni. Varokaa isoja miehiä jotka hiihtävät pienten lasten suksilla. Tuota piti jo tovi miettiä, että mitä tahtoo minulle kertoa... Outoja aivoituksia.

Eiliselle mökkiretkelle oli varattu gurmeetason voileivät. Olin jo mielessäni maalannut taivaallisen piknikin alaterden auringonpaisteessa. Toisin kävi, harmitti vallan, mutta nautittiin leipäset keinovalossa kotisohvalla möllöttäen. Hyvät oli niinkin ja täytynee muistaa, että elämä ei menen aina niin kuin suunnittelee. Joskin minun on sitä hirvittävän vaikeaa hyväksyä. Mitä Martta suunnittelee, niin sen kuuluu mennä niin. Se on jämpti se. Preeria opettaa... Oliko se preeria, ettei ollut aavikko. Höh, en nyt muista. Olkoon.

Norjalaista merilohta graavattuna

Lammasleipää

Suolasienisalaattileipä 

Ei me ihan lehmäänytty sisätiloihin. Ei voinut, oli niin huikea päivä, että oli pakko päästä haistelemaan aurinkoa. Heitettiin pikku lenkki merenrantaan ja kaikilla oli mukavaa. Meri alkaa olla jo jäätön, se sulatti minunkin kylmän ja kovan sydämen. Fantsuu! Rakastan merta, elän siitä. Olen varmasti ollut aikaisemmassa elämässäni joku merellinen elävä. Satamahoro tahi merimies tai kapteeni. Varmasti joku jolla on vahva koneksuuni mereen. Tiedän sen siitä, että olen niin sanotusti himassa, kun meri on lähellä. Kaikki se mikä liittyy mereen, on vahvasti mun tunnearkistoissa. Tuoksu, äänet, pelko mahtavaa voimaa kohti ja se sulokas tunne kun pulikoin sen suloisessa syleilyssä. Jos mulla on oikein paha olla, niin meri auttaa. Uinti tai käyskentely rannalla helpottaa kummasti. Näin on kuulkaa näppylät vai pitäisikö sanoa pärskeet?

Nyt meidän pikku perhe pakkautuu Hunikkaan ja huitasee Inkooseen. Tänään tahtoo tehdä pihahommia ja nauttia auringosta. On se ihanaa, kiitos luoja näistä hempeistä valon säteistä. Kiitos, kiitos!