2.8.2018

Huumaa kuumaa veri hottia

Guud iivning evribadi! Tää helvetin helle saa pään pehmeeks, eikä jaksa mitään. Ei edes päivittää. Näin iltaan pikkasen helpottaa, mökillä varsinkin. Kaupungissa on kuuma, yöt päivät. Täällä illan erottaa pienellä viileydellä. Virkistyy ja saattaa ajatella, että nyt jaksaa edes jotain. On oikeesti helpompi hengittää järvimaisemassa kuin kaupunkien poltteessa. Se on suorastaan sietämätöntä, eikä sitä meinaa kestää. Rva. vielä toistaiseksi jaksaa, mut miten on vanhukset, lapset ja kotieläimet?

Together

On mökilläkin kuuma. Mut se on eri. Oot ulkona, varjossa. Pulahdat järveen ja sitten viilentävään kesäsuihkuun. Oot 24hoo simmareissa. Sitä ei voi kaupungissa tehdä. Herra parahtakoon, puolialasti. Just nyt arska laskee, järvilinnut konsertoi ja lämpötila laskee. Nyt on hyvä. Minulla ei ole vaatteita, eikä aatteita.

Cafe in Hanko

Pyrskis

Mulla on sota. Ampparit ovat sen julistaneet. En minä. Käyvät kimppuun kuin yleinen syyttäjä. Niiden kans on oltava varvovainen, tulevat törkeesti päälle. Laiton kaksi "amppariloukkuu" tontille, mut ei ainakaan vielä olet baarit suosittuja. Tuntuu, että luonto on myös tästä helteestä hiukka sekaisin. Täällä heiluu sähköinen kärpäslätkä, se on mun puolustus. Mä tiedän, ettei niitä saisi tapaa. Mut entäs, jos ne tappaa minut? Yksin mökillä, sata ampiaisen pistoa eri puolilla kehoa. Oisko kiva. On pakko suojautua ja yrittää estää pahemmat vahingot. Sori kaikille.

Maisemissa

Eikö elämä ole kummallista? Se heittelee miten sattuu. Hetken menee haigh ja sitten taas on huolia ja murheita. Ymmärrän kyllä, että tasaisen elämän tavoittelu on kilvoittelua. Normaaliini elämään kuuluu ylämäet alamäkineen. On jo sen verran oppinut, että alamäetkään ei välttämättä ole aina huono asia. Onneks ikä tuo ymmärrystä. Minä pyrin ajattelemaan niin, että asiat ovat aina vain asioita ja niistä kaikista selvitään. Eiks niin?

Eikä kun tuulee

Olenko jo valittanut, että tää kuumuus on syvältä? No nyt valitan. Mulla on oikeus valittaa. Kaikki ne, jotka muistuttaa niistä pimeistä, kylmistä ja lumisista talvista, ovat varmaan jo nyt samaa mieltä, että liika on liikaa. Kuumuuttakin. On koko ajan hiki, iho on nihkeä ja kuuma. Ei oikein jaksa mitään. Yöllä ei saa nukuttua, kun on niin kuuma. Turvottaa ja päätä särkee. Ilma on niin kuuma, että pyörryttää, ja happi on paksuu ja tunkkaista. Odottaa vain viileetä. Onks tää enää kivaa, kuka
väittää?

Uimakopissa

Aurinko laski, luojan kiitos.  Kävin uimas ja vedin "ampparikestävät" vermeet ylle. Taistelen luontoa vastaan ja nautin tästä subtrooppisesta ilmastosta. Viikonlopuksi saan vieraita, se on kiva. Rva.  taikoo illallisen, jotkut teemaan sopivat drinkit täytyy luoda. Jos elämässä on varjoja, löytyy sieltä myös aina valoa ja juhlaa. Näin sen pitää olla, tasapainossa. Kestämystä teille rakkaat toverit, huominen on jo viileempi. On se. Pakko olla.

Ajatukseen 

P:S En ole jaksanut kuvailla. Olen antanut itseni ajatella. Muutama otos viime viikonlopulta, oltiin UK:n kans ulukomailla eli Hanko is pop!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti