Rantaraitti rakkautta

Ei mul mitään asiaa oo. Tapan aikaa tässä koneella. Aikaa ei pitäisi tappaa, se saattaa häipyä kadotukseen ja sitten hukka perii. Ajan kanssa täytyy olla kiitollinen ja joustava. Sen kanssa ei pidä pelleillä. Yhtäkkiä sitä on joko liikaa tai liian vähän. Se on semmoinen tuo aika.

Kaverukset

Eilen töllöstä tuli uusintana svedupettereiden melodyfestivaalit. Ovat suuri kansan tapahtuma. Siellä se otetaan niin tosissaan. Vähä liian. Jos nyt ei Suomi pääse loistamaan, niin ei ne kovin kaksisia ole naapurinkaan ränkytykset. Vuosi toisensa jälkeen saman toistoa. Mut se mikä taas pisti ajattelemaan, on tämä uusi vanha ilmiö siitä, että sedät tahtoo olla tätejä. Niin meillä kuin muuallakin.

Hyljätty...

...vanha talo

Onko näin, että erottuakseen pitää rikkoo rajoja ja sukupuolikäsitteitä. Ja jos nyt olen oikein ymmärtänyt, niin kyseessä ei meillä, eikä naapurissa, ole kuitenkaan transihmiset. Ne jotka oikeasti ovat syntyneet väärään kehoon. En nyt taas ole ihan varma, mikä on se oikea nimitys heille, näitä genrejä on nykyään niin mahottomasti, että sekaisin niissä menee. Eikö tänä päivän enää riitä, että olet setä setänä ja tätä tätinä ja osaat laulaa ja esiintyä. Ymmärrän kyllä erikoisuuden tavoittelun, eikä siinä mitään pahaa ole, mutta miksi siitä on tullut kuuminta hottia.

Heijastuma

Parrakas setä, joka oli tädin vaatteissa voitti viisut takavuosina. Oliko näin, että jos hän olisi ollut parrakas setä, sedän vaatteissa, hän ei olisi tuonut voittoa kotiin? Olin kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että setätäti osasi laulaa myös kauniisti. Eikö se olisi enää riittänyt voittoon? Tänä vuonna niin meillä kuin muuallakin, puuttuu myös se laulutaito ja mennään mekot edellä. Se mua mietityttää. Ja onks se nyt tänä päivänä enää niin erikoista, että sillä se kirkkain pokaali himaan saataisi. Jos ei ole, niin what nexst? Pitäisikö alkaa miettiä jotakin muuta tehokeinoa. Pukeudutaan vaikka kivitaloiksi tai muurahaisiksi. Tietysti plussaa tulisi siitä, jos olisi musikaalinen ja osaisi hitusen liikkua. Voi näitä aikoja!

Rannalla meren

Kävin eilen kuvailee vanhoilla kotihuudeilla. Voi hitto, en ole asunut siellä viiteen vuoteen ja vieläkin on tunne, kuin kotiinsa tulisi. Hyvin vahvana siitä, että tänne mä kuulun ja täällä olisi ihmisen hyvä olla. Maleksin aurinkoisia rantoja, niitä niin, mitkä tunnen kuin omat taskuni ja niitä rakastan ylenpalttisesti. Tuli pohjaton ikävä ja muistoja menneestä. Miten joku mesta voi vaikuttaa noin voimallisesti vielä vuosienkin jälkeen. Ilokseni sain huomata, että rantamaisemaan, aivan ykköspaikalle oli tullut upea kahvila. Sitä voin suositella lämpimästi, kesäillan hämyihin ja näyttäisi olevan auki läpi vuoden. Eikä ne rantareitit ole yhtään hassumpi pyhäpäivän lenkkikohde. Sinne siis.