5.2.2016

Tahtoo pillimehun!

Its ö fraidei. Joskus ennen muinoin, fraidei oli se dippaduu dai dai dei. Viikko ohi ja oli jotenkin lupa heittäytyä vapaaks ja villiks. Silloin ihan aikojen alussa, jo ennen dinosauruksii lähettiin aina baariin ja bileiltiin. Perjantaina kaikki oli mahollista ja se oli viikon paras päivä. Niin muuttuu maailma, eskoseni. Varsinkin nyt, kun duunit ovat epäsäännöllisiä, viikonloppu ja arki sekoittuvat. Ei ole silleen ilmassa juhlan tuntua. Ainut pyhä ja ekumeeninen asia elämässä on perjantai-illan saunavuoro. Ou jee ja houli mooses, mitkä bileet!

Jos nyt oikein haluaisi revitellä, niin yhden tahi kaksi saunaolutta on saattanut nauttia. Mut ei, sekin on nyt sit kiellettyjen anaboolisten listalla. Kyllä elämä on mennyt ahtaaks ja hyvin, hyvin kurjaks. Lähes onnettomaks. Mut arvatkaas, kärsinkö? Nou wei, selvänä olet symppis ja kyseessähän on vain niinkin yksinkertainen asia kuin valinta. Ihmisen psyyke on ihmeellinen juttu. Siellä niin aivokatteessa voi kärsimyskuvioinnin kääntää think positiv. Se että en saa nauttia saunaolutta onkin hurmoksellinen tavoite, eikä suinkaan kärsimys. Mut se, et en saa nauttia edes pillimehua, se saattaa ottaa koville. Tahtoo pillimehun! Tahtoo.

Varokaa mustaajäätä!
Eilen meni käpyrauhanen vallan sekaisin. Ajelin aamupäivätuimaan espoon puolelle ja hitto, kun ilmassa oli häiritsevä kevään kosketus. Arska paistoi lämmittävästi, rapa roiskui ja valon määrä häikäisi niin, että välillä meinasin ottaa peräkosketusta edellä ajavaan. Autoraadio soitti iskelmää ja täytyy myöntää, että kaasujalka oli raskas. Tai ei se mitä raskas ollut, kyyti oli vain kevyttä ja lentävää. Mikä muuten siinäkin on, että autoraation pitää soittaa niin lujaa. Hyvää musaa, itsekin hoilaa ja matka menee kuin siivillä. Tulee menemisen meininki. Jotenkin hyvä fiilis. Moottoritie on kuuma ja silleen. Hyvä pössis, kevät.

Eilisen päivän kuumat poliittiset uutiset herättivät minussa sympatiaa. Minä, anpoliittisista anpoliittisin havahduin kymppiuutisten ilosanomaan. Väyrysen Pave perustaa oman puolueen. Jos söisin jauhoja, niin voisin todeta, että meinasi mennä jauhot väärään kurkkuun. Tovin asiaa ihmeteltyäni, niin ymmärsin kuitenkin asiassa jotakin olennaista. Siinä on ihminen, joka jaksaa yrittää. Ei lannistu vaan nousee tuhkasta. Tätä samaahan lauloi aikoinaan se parrakas tätikin euroviisuissa. Mä niin komppaan ja sympatiseeraan Pavee. Yrittänyttä ei panna. Ja mikäs, kyllähän tänne maailmaan puolueita mahtuu...

Ou jees. Sehän alkaisi olla kevätsiivouksen aika. Tää on niin joka vuosi tähän aikaan sama juttu. Tulee hirvee tarve heivaa kaikki veke ja puhdistaa, puhdistaa. Liikenteessä näyttää olevan sellaista turhasta tavarasta luopumista. Ihmiset, nuo kanssaeläjät, ovat tehneet omissa pesäkoloissaan inventaarioo. Suuri puhdistus. Mua hekumoittaa myöskin moinen operaatio. Voisi olla niin armahduttavaa karsia kaikki turha sälä pois nurkista pyörimästä. Voisiko se olla jopa vapauttavaa.
Siinä voisi olla tämän viikonlopun teema. Vapaus, siivous ja tasa-arvo.

3 kommenttia:

  1. Kevätaurinko, voiko olla mitään parempaa!! Ja toki autoilu siihen päälle!
    Paavon puolue ei ehkä tulekaan, kuulin aamulla radiosta, että puolueen jäsenet eivät saisi olla niin rajatut kuin Paavolla on tavoitteena:kansanedustajat ja europarlaamentikot. Mutta niin kuin sanoit, Puavolla on varmasti tähänkin asiaan jo plan B!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ensimmäinen autoileva kevääni pitkään aikaan ja siinä on kyllä jotakin hurmaa. Huomaa sanavalinta - kevät :)

      Puavo nauttii saamastaan julkisuudesta. Hmmmm..pitäiskö munkin panna puolue pystyyn? Tuutko?

      Poista
    2. Toki ;-)
      Autoilijoiden puolue ;-D

      Poista