16.1.2016

Tietämättömän taajuudella

Otin itseä niskasta kiinni ja tartuin kaikkiin niihin asioihin, jotka ovat mieltäni kalvaneet. Vai voisiko sanoa, että suoritin suorittamatta jääneet. Minulle silleen outous, että yleensä teen asioita, enkä jätä tekemättä. Okei, suorittajaihminen, mutta nykyään asiat vaan jää tekemättä. Ei ymmärtää voi, ihmispolo. Voinko vedot kiireeseen. En, koska kiire on itse tehtyä. Voisiko se olla jopa laiskuutta?  Vai onko se vain yleistä saamattomuutta? Enihau, minulle vierasta ja outoa. Ihan vaan pikkasen selitän sillä, että ikä tuo tullessaan haasteita ja ei vaan jaksa, tai sitten ei vaan kerkeä tai sitten on vaan niin laiska. Hitto, kun mä oon hyvä selittää.

Ei niistä maailma kaadu. Tekemättömistä. Mutta minua ne häiritsee ihan helekutisti. Niistä voi jopa tulla ressi. Niin kuin nyt tämäkin. En ole saanut ostettua uusia partakoneenhöyliä. Jo monta viikkoa repinyt ja raastanut tylsällä, naama veressä. Eikä saa ostettua. Keittiön ja kylppärin valoista oli palanut lamput. Pimiässä äheltää, eikä saa ostettua. Häh?! Tyhjät pullot ovat kasaantuneet keittiön nurkkaan, ei vie pois. Lehtipino kasvaa, ei saa vietyä kierrätykseen. Hyi, hyi, tuhma poika.

Kotiini on myös kasvanut pikku, pikku kasoja, nyssäköitä, läjiä, epämääräisiä vaateripustuksia henkareissa. Minulla?! Itselle tämä on jo lähes kaaos, sietämätön. Alkaa voida pahoin. Myöntää hän olevansa saamaton. Ei armoa. Tämmöistä ei hyväksytä missään olosuhteissa. Entäs kiire, työn paljous? Ei hyväksytä. Ei tämmöinen peli ole koskaan vedellyt. Raippoja. Ten thausand raippaa.

Hitto, miten hyvä fiilis! Höylät hommattu, lamput vaihdettu. Eilen raivokasta siivousta ja järjestelyä. Kasat sai kyytiä ja minä olen taas tasapainossa, zeniläinen tyyneys on laskeutunut ylleni. Ainoastaan neljättä päivää jatkuneet rytmihäiriöt ovat kiusana, mutta yritän ymmärtää niiden tarkoitusperää. Minäkin olen vain ihminen. Inhimmillinen, saamaton. Oikeastaan tekee hyvä tämmöinen poikkeuksellisuus. Rikonko mä rajojani? Olenko kapinallinen vallan? Hitto, onks tää nyt sitä kuulua viidenkympinvillitystä? Ihanaa olla tämmöinen anarkisti. Taidankin jättää peseytymisen, partooni en aja, enkä tukkooni kampoo. Olen villi luolaihminen. Alkutason lima. Pakenen vuorille.

Tästä riippusiltana seuraavaan pohdintaan, mikä on kovasti viime päivinä askaruttanut rajallista päättelykykyäni. Miksi ihminen on semmoinen kun on? Oih, kertokaa se minulle. Miks mie oon mie ja tämmöinen ja miks sie oot taas ihan toisenlainen ja tuommoinen. Jos nyt ajatellaan tätä täydellisyyteen pyrkimystä. Kuka sen käskee, kuka määrää? Miks se on minussa. Miksi se on osa minua? Eikä suorittajaominaisuus tule ilman hermoilua, ilman stressiä ja sitä helevatan jatkuvaa suorittamista. Mihinkä se barbi tisseistään pääsee, mut mun on vaan niin vaikee ottaa relasti. Voiko sellaista oppia vai onko se jo syntymälahjana sinuun noiduttu. Mä vaan niin en jaksaisi. Onko elämä pelkkää suorittamista ja mitä siitä jää käteen? Niin, mitä siitä jää käteen? Mistä kiität kuolinvuoteella? Siitäkö, että sait suorittaa, stressata ja tuntea huonoa omaatuntoa tai peräti koko elämä vain meni ohi kiitäen. Huomaamatta, kiittämättä tai mikä pahinta, nauttimatta. Tässäkö se sit oli? Häh?

Kun ihminen saavuttaa tietyn raja(lika)pyykin, niin kuuluuko se kuvioon, että nyt pitää alkaa kyseinalaistamaan evrithink. Miten mulla voi ajoittain olla sellainen olo, että hampaat on irvessä ja pökäleet pöksyissä. Et nyt vasta alkaa miettiä, et kuinka tätä elämää voisi elää. Rakastaa itseä ja siinä sivussa muita. Ennen kaikkea rakastaisi elämää ja sen mukana tuomaa todellisuutta. Niin muodikasta hidastamista on leijunut ilmapiirissä jo pitkään ja ihmisiä kuolee kuin kauraa kohmelolla, arvatkaa mihin? Ressiin perkele ja suorittamisiin. Ei hyvä. Ei taho.

Mutta eihän tämä maapallo pyörisi, jos kaikki sen tallaajat alkaisin slowaamaan ja softaamaan. Ei se mee niin. Heikot sortuu elon tiellä, vai mitenkä se nyt menikään. Vai voisiko tuo olla käänteistä elämän filosofiaa, et kovat sortuu ja heikot sen kun hengittää. Ai dont nou. Mutta kertokaa se hänelle, milloin ja mistä ihminen tietää, että on onnellinen? Siinä teille ankaraa pohdittavaa viikonvaihteeksi. Elä ota turhan vakavasti, mutta oletko sinä? Oletko onnellinen?

8 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa ja hyviä kysymyksiä. Antoivat mulle vauhtia kirjoittamiseen parin päivän tauon jälkeen, kiitos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks. Se on muuten jännä, et joskus jonkun postaus kirovittaa omankin ajatustoiminnan kirjoituskanavalle. Sun blogi on nykyään vain kutsutuille, haluatko kutsua allekirjoittaneen?

      Poista
    2. Se blogi on 'sulki' kaikilta. Uusi on nimeltään Nollavaimo Ihmemaassa ja se on avoin. :)

      Poista
  2. Jäin noita rytmihäiriöitä miettimään, että ovatko ihan uusia oire vai onko niitä aiemmin ollut ja selvitelty niiden syytä? Jos ovat ihan uusia asia, niin kehoittaisin ottamaan yhteyttä tohtoriin.

    Tän päivän Hesrissa oli juttua Aki Hintsasta ja hänen kehittämästään metodista, jolla on tarkoitus kehittää ihmisten hyvinvointia. Eikös hyvinvoiva ihminen ole onnellinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan näitä ollut juu, mut ei tälleen ihan säännöllisesti. Se ikävä näissä on, et ne pitäisi just saada sattuu sydänfilmille, muutoin tuosta tohtorilla käynnistä ei ole mitään apua.

      Luin muuten jutun. Oli aika järkeen käypää tekstiä. Mut se, et osaisi elää hyvin voivasti onkin jo sitten se hankalampi juttu.

      Poista
  3. No nyt tuli niin paljon mietittävää, että vastaan, että kyllä musta tuntuu, että olen onnellinen aina silloin kun en ole erityisen onneton. Ja oikeasti onneton olen vaan silloin, jos on tapahtunut jotain pahaa tai jos jollain perheenjäsenellä on asiat kurjasti tai joku sairastuu tai jotain. Oon sillai vähään tyytyväinen yksilö vissiin. Vai sittenkin paljoon? Koska onhan toi oikeasti tosi paljon, jos kaikki noi edellämainitut on mallillaan. Ota tästä nyt selvää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän ne ole aika perusjuttuja onnellisuuden avaimet. Ja ihminen saa olla onnellinen ja tyytyväinen, jos mikään ulkopuolelta tuleva uhka ei manipuloi koko elämää. Mutta kyllähän sitä kovasti paljon miettii sitä kaikkea mitä tämä elämä oikeesti on ja pitää sisällään. Ja ennen kaikkea mistä se onni ja tasapaino tulekaan? Meneekö sitä ihan harhaan tai jotain... En tiiä miekään, on taas sellainen pohdintakausi meneillään :)

      Poista