19.1.2016

Tavallista törinää

Eiks tää talvi voisi jo loppua? Hyi olkoon, kummalliseksi on mennyt ihmisen kestävyys. Muistatteko ennen vanhaan, talvi kesti parhaimmillaan puolet vuodesta ja nyt pari, kolme viikkoa tuntuu sietämättömälle. Häpeä ihminen, äläkä valita. Tässä on paljon hienoja asioita, kun vaan ne löytää ja oivaltaa. Hiihtämään siitä. Hah, kävin tuossa kellarissa ja löysin samalla mun luistimet. Hätäpäissääni muutama vuosi sitten ostin ja kerran olen terillä käynyt. Pentuna luistelimme illat pitkät. Minäkin haaveilin taitoluistelijan menestyksellisestä urasta. Ei tullut taitoa, eikä tullut luistelijaa. Tämmöinen persmäkilaskija vain. Ikuista alamäkeä.

Eilen roudattiin kamat messuosastolle. On mielenkiintoista nähdä messujen tämäkin puoli. Osastojen nouseminen harjaansa ja kaikki se duunaus, kuinka homma etenee. Pink Island osastoa ei voi ainakaan värittömyydestä syyttä. Ja mikäs, mehän ollaan värikästä porukkaa, me sateenkaari-ihmiset. Messut avautuvat to ( se taitaa olla ammattilaistenpäivä ) ja viikonloppu sitten rahvaalle. Siellä olisi tarkoitus osan aikaa osastolla töröttää. Mainostamista ja markkinointia, juu nou. Postasin Lemon Decon puolelle osastojuttua, käy kurkkaamassa kuvia ja muuta sieltä.



Viikonloppuna oli Kotosalla näyttelyn / pop-upin karonkka eli siis juhlat. Olipa hauska kemuttaa pitkästä aikaa ns. himabileis. Varsinkin, kun ne oli järjestänyt joku muu kuin mie. On aina kiva olla kutsuttuna. Nyyttäri periaatteella mentiin ja ruoka oli hyvää ja seurassakaan ei ollut moitteen sijaa. Vinho virtasi ja silleen. Tyhmyyksissämme yritimme vielä tanssiruokalaan kallion kulmilla, mutta siinä pakkasessa se jono tuntui turhankin jäätävälle. Porukka hajos, niin kuin nyt yleensä tuppaa käymään ja me suuntasimme Ukkokullan kans sateenkaarivähemmistön edustuskabinettiin. Turha reissu tavallaan, mutta tulipahan ulkoiltua. Aamulla oli tukka snadisti kipiä, mutta onneksi se iltapäivään helpotti. Ei paha. Mut juhlat on kyllä aina paikallaan.

Nyt ei tule muuta mieleen ja aikataulukin asettaa jo omia vaateitaan. Mun mentävä on. Aamiainenkin on vielä nauttimatta. Oikein onnistunutta viikkoa jokaiselle luomakunnan luodulle.

5 kommenttia:

  1. Messuissa on mun mielestä parasta just se osaston rakentaminen ja se kuinka kaikki on keskittyny siihen omaan tekemiseensä, mutta silti ollaan ihan ku yhtä perhettä ja jos joltain puuttuu vasara tai sähköt tai mitä ny vaan, niin aina saa naapurilta lainaks. Ja jos siitä osastosta vielä sattumoisin tulee sellanen, millaiseksi sen on suunnitellut, niin se on tosi palkitsevaa. Jos ei, niin sit ottaa kahta kovemmin pannuun.

    Itse messuilla onkin sit jo nihkeämpää se seisoskelu. Eka päivä menee, mutta loppua kohden hyydyttää :). Ei sillä, että ihan alvariinsa tässä olis tullu messuiltua. Ja jää nyt nää matkamessutkin väliin, kun ei oikein oo sellasta oloa, että tekis mieli mihinkään lähteä. tai vaikka tekiskin, niin ei oo mahkuja. Mutta tilaisuuksia onneks tulee.

    Rattoisaa messuilua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun osalta rakentaminen aika iisi, kalusteet tulee messukeskuksen puolesta. Kunpahan stailailen... mut hauskoo hommoo. Huomenna loppustailaus, saas nähä ottaako pannuun.

      Mullakin kokemusta messuseisoskelusta ja jos totta puhutaan, niin paikat ei sitä enää kestä. Oon sen minkä pystyn ja kiva nähdä ihmisii :)

      Poista
  2. Juhlat on aina paikallaan, mieheni kanssa mekin otimme viime viikonloppuna "pikkuloman" ja menimme junalla Tampereelle!! Kuinka hauskaa ;-D
    Ja tästä talvesta vielä, miten sitä nykyään on koko ajan ulkona kylmä?? Ei silloin tenavana vaan ollut, vaikka ulkona oltiin koko ajan.
    Onneksi tuo valon määrä kasvaa hurjaa vauhtia, se sentään piristää mieltä!!
    Kävin kommentoimassa Deconkin puolelle, ilmaisen viinan, eikun siis lippujen toivossa ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä aina tartte mennä kaupunkia pidemälle juhlimaan :) Pikku reissukin voi olla vaik sikapiristävä.

      Just niin, pentuna oltiin ulkona kevyesti 25 asteen pakkasessa, eikä yhtään paleltanut. Päinvastoin, hiki tuli touhutessa ja lapaset jääty näppeihin.

      Laitatko osoitteen, jos haluat lipun?

      Poista