26.9.2015

Just jetsulleen

Aivan peilityyni ja lähes äänetöntä. Onks se kuikka joka vielä huuteloo. Pieni kirpeys ilmassa ja vastaranta on saanut väriä, ruskaksi sitä kutsuttakoon. Kaunista, hiljaista ja jotenkin aavemaista. Tultiin torstaina ja tää on se viimeinen tämän kauden viikonloppu. Tai mistäkä tuota niin varmaksi tietää, sehän on luvannut lämmintä syksyä.

Viikko hurahti toiminnallisesti. Paljon ovat asiat notkahtaneet eteenpäin ja tuotanto on käynnistynyt. Olen käynyt Somerolla tekemässä kudeostoksia ja se teki kaikesta sellaista, se on menoa ny, eikä nykytystä. Nyt vain odotan innolla ( lievä ilmaisu ) uunituoreita kappaleita. Paljon hommaa, hyvin paljon kaikkea. Koko ajan tulee lisää huomioitavaa, mutta step bai step mennään. Kun sydän on intohimolla mukana, niin aika lentää siivillä ja työ ei tunnu työlle. Teen tällä hetkellä jotakin sellaista mitä olen aina halunnut tehdä. Jos olin saattanut ajatella heittäväni hanskat tiskiin tai rukkaset naulaan, niin nyt olenkin kaiken uuden alussa. Siitä ikävästä on tullut uusi alku ja voi tätä energian määrää, mitä tästä kaikesta saan. Olen silleen siunattu ja onnellinen.



Sitä joutuu väkisinkin miettimään sellaista elämän kiertokulku asiaa. Jos mennään joku hetki taaksepäin, niin ei siellä niin hirveesti ollut valoisia pilkkuja. Aika oli tahkoamista. Nyt kun tapahtuu, niin tapahtuu paljon myös hyviä asioita. Onko se näin, että matkamme täällä on tähtiin kirjoitettu. Eletään sykleissä. On aikoja jolloin koetellaan, ja ilman niitä, et voi myöskään iloita vastakohtaisuuksista. En tiiä, mut jotenkin kaikki tämä saa ajattelemaan.

Sairausloma loppuu ensi viikolla. Näin monta kuukautta piti olla, että olen ymmärtänyt sen tarpeellisuuden. Tämä aika on muuttanut minua, ihan oikeesti hei. Mä vaan en ollut tajunnut, kuinka väsynyt olinkaan kaikkeen. Kuvittelin kaiketi olevani teräsmies. Jos nyt ihan kainosti totean, niin olen saanut takaisin jotakin sellaista, minkä luulin jo menettäneeni. Laitoin kaiken ikääntymisen piikkiin. Luulin sen olevan normaalia. Luontainen innostumiseni, kyky tuntea ja nähdä asioita hämärtyi. Vähän niin kuin elämästä olisi kadonneet värit. Tämä kaikki uusi antaa minulle energiaa, mutta samalla mua hitusen hirvittää, että olenko jo valmis palamaan. Nyt täytyy olla tarkkana ettei anna asioiden luisua takaisin menneeseen. On ymmärrettävä.

Ensi viikkokin on täynnä mielenkiintoa. Kohdalleni tipahti yllättävä avuntarjous. Eräs ystävä otti yhteyttä ja tarjosi apuaan koko sosiaalisen median hoidossa. Yritykseni nettisivut nousee huimaa vauhtia ja kohta pääsen laskemaan ne eetteriin. Ukkokullan kautta meille on tod. näk. järjestymässä assari ja uskoo ken tahtoo, niin se saattaapi olla, että Japaniin ollaan menossa markkinoimaan. Täytyy tavoitella korkeuksiin, alaspäin on tarvittaessa helpompi aina tulla. Nähkääs, meillä on vain tämä yksi elämä, eikä sitä kannata jättää elämättä.

Kauheen taas syvällistä pohdintaa. Ei tää niin vakavaa ole, kyllä tätä kaikkea siivittää ilo. Silleen jännä, että pari kertaa on matto vedetty jalkojen alta. Ensin on asiat kunnossa, sitten yhtäkkiä ei olekaan ja sitten ne taas on. Rahoituksellisia seikkoja, niitä niin. Mutta sillä hetkellä, kun asiat ei suju, niin ei pidä antaa periksi. Huokaiset kerran, huokaiset kaks ja sitten mietit, kuinka tästä selvitään. Mitä voi tehdä, että asia onnistuu. Ei niin kuin luovuta. Periksi ei anneta.

4 kommenttia:

  1. No voi hemmetti. Jos olisin tienny, että ihan Somerolle saakka oot lähtenyt, olisin heti tullu perässä. Käydään nääs siellä ukkelin kans pelaamassa tennistä, kun ei oo täällä meidän kylillä kenttiä ei :):

    Ihanaa, että sulla on nyt taas elämässä väriä. Mää niin tiedän ton tunteen, kun ajattelee, että se oli nyt tässä ja kaikki tästä eteenpäin on pelkkää tahmeaa tervassa kävelyä, eikä mistään enää voi tulla mitään. Vaan kyllä voi. Ihan parasta! Ja ukkokullan johdolla aukee kuule portit Jaappaaniin asti. Kohta siellä pikkujapsien kamerat räpsyy, kun hulluina kuvaavat Maketsun mallistoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään mää olin Perniössä Maurin makasiineilla. Lieneekö paikka tuttu?

      Annukka, sie oot mahtavan kannustava. Tää värikäs elämä tuntuu kyllä hyvälle. Väriä vaan sinnekin! Ihan mahottomasti!

      Poista
  2. Huippista, että asiat ovat loksahtaneet paikoilleen!
    Vai Japaniin, kohta olet niin kuuluista, että täällä päässä voi mainostaa "melkein sukua julkkikselle", ainakin blogisukua!!
    Tsemppiä!!

    Nuo Maurin makasiinit olivat ihanan näköiset! Sinne on pakko joskus kurvata. Kiitos vinkistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loksahtelevat siihen malliin, että välillä itteekin hirvittää. Mut joo, olen niin sika onnellinen tästä kaikesta uudesta käänteestä.

      Suosittelen Maurin makasiinia, paljon romua, mutta sulle varmasti myös todellisia löytöjä ja mahtavia duunauskohteita.

      Poista