30.8.2015

Ajatuksellista virtaa

Pyhäinen aamu valkenee uskomattoman eteerisenä. Sumu leikittelee peilityynen järvenpintaa. Aivan kuin se kevyesti juoksuttelisi. Luonto on seisahtunut tähän hetkeen, mitä nyt välillä muuttavat hanhet pitävät hirveää kaakatusta auroissaan. Pois ovat menossa, kuudpai kesä. Toden totta, mökille on tullut syksy. Kellastuneita lehtiä pihapiirissä ja kukkasetkin tekevät kuolemaa.

Yleensä syksyssä on sellainen kaihomielinen surullisuus. Nyt kesä mennyt on ja pimeä ankeus on tulossa. Mä kyllä olen aina tykännyt syksystä, olkoonkin snadi suru. Syksyssä on energiaa ja aamujen raikkaus on mahtavaa. Tämä syksy varsin tulee olemaan poikkeuksellinen, niin paljon on uutta tiedossa. Tästä tulee hyvä syksy, paras evö.

Luonnon oma...
Olen saanut alustavia päätöksiä vakuutusyhtiöltä. Jos niin menee, niin vaikuttaa hyvälle. Ja mikä tärkeintä, jotkut muutkin uskovat bisnesideaani ja siitä olisi tarkoitus itselle leipä tehdä. Vakuutusyhtiöitä parjataan aina näissä asioissa, mut mun kohdalla kaikki on mennyt jouhevasti ja positiivisissa merkeissä. Hyvä fiilis, ou jee.

Kuopiossa oli kiva käydä. Joskin ne alkaa olla hitusen raskaita reissuja. En ala siihen syitä purkamaan, mutta liittynee tähän elämän luonnolliseen kiertokulkuun. Ihmiset ikääntyy, me vanhenemme ja silleen. Yksi aamu käppäilin keskustassa ristiin rastiin pikku katuja. Hassuja fiilareita, paljon, paljon muistoja. Käydessään vanhassa kotikaupungissa on koko ajan tunteiden vuoristoradassa. Mistähän moinen? Olen kuitenkin asunut muualle jo pidempään kuin siellä syntymäni lehdossa. Eihän mulla täälläkään käy koko ajan muistelot mielessä. Johtuuks se siitä, että mennään niihin lapsuus ja teini-iän muistoihin. Tässä päivässä ei ole vielä mitään muisteltavaa. Sen aika on myöhemmin, jos enää muistaa mitään.

...vaihtuva taidenäyttely.
Autoilu kertoi minulle taas kerran, että oman auton osto ja koko tää asian haltuunotto oli erittäin hyvä ratkaisu. Olin vapaa liikkumaan, tulemaan ja menemään. Kotimatkalla oli kaatosade ja täytyy myöntää, että se toi epävarmuutta ajamiseen. Tiet lainehtivat vettä ja välillä tuntui, että auto vie minua, enkä minä sitä. Mulla on matalaprofiiliset urheilurenkaat ( eiks oo pähee ) ja musta ne on jotensakin epäluotettavan oloiset. Onhan ne hyvännäköiset ( täytyy olla ) mut ajomukavuus kärsii. Onneks talvisellaiset on normit. Ajattelin muuten mennä autokoulun talviajokurssille. Kertaus on opintojen äiti. Vai oliks se nyt liukkaankelin ajokurssi. Ihan sama, kunhan luistellaan.

On hiljaista. Ihan tuntuu korvissa sellainen painostava tunne. Välillä joku böödi rääkäisee ja kaikuineen se on hirvee meteli äänettömyydessä. Nyt on niin, että tää alkaa olla viimeisiä mökkikeikkoja tälle kaudelle. On niin paljon kaikenlaista hommaa, että rentoilu saa nyt jäädä. Pitkä lomani on antanut energiaa ja ennen kaikkea, se on selvittänyt myös aivotoimintaani. Syyskuussa selvitellään asioita. Isot pyörät lähtevät rullaamaan. Ne on niin isot, että niiden käynnistäminen ottaa oman aikansa, mutta lähtiessään toivottavasti rullaavat varmasti etiäpäin. Silleen niin, että tietävät määränpään ja väsymättä menevät kohti sitä.

Juteltiin Ukkokullan kans yhteenmuutosta. Niin kuin saman katon alle. En sit tiää, uskaltaaks hää mun kans. Mää on niin omanlaatuisensa ja mulle se kodin siisteyskäsitys on ehkä aika ehdoton. Toki, ymmärrän, että molemmat joutuu joustaa. Mää vaan en voi elää kaaoksessa, sen tiedän ja kerroinkin. Ihan silleen yksityiskohtaisesti, kuinka musta saattaisi tulla nalkuttava ämmä. Jotakin sovittavaa on ja niistä onkin hyvä jutella ennakkoon. Sen mää kuitenkin jo kerroin, että mää on ollut hänen  kanssa just sellainen niin kuin mää oon. Tän hirveemmäksi mie en muutu, jos se yhtään häntä lohduttaa. Isompi sänky, niin molemmilla on tilaa nukkua. Ja mä viihdyn hänen seurassaan niin hyvin, että välillä tulee tyhmä olo, kun toinen poistuu omaansa. Miks sitä ei vois olla yhes, kun on hyvä olla toisen läsnä.

Jebe jee. Menen nyt UK:oon kainaloon kutittelee. Tänään vois käydä kattelee sienilöitä. Aika heikkoo on. Mut metsässä on mukavoo muutenkin. Näihin tunnelmiin. Arrivedertsi.

4 kommenttia:

  1. Kyllä entisessä kotikaupungissa on kiva käydä ja muistella menneitä, mutta jotenkin ainakin mulla on välillä sellainen olo, että kuinkahan kauan ne matkat jatkuva. Elämä menee eteen päin ja me kaikki vanhenemme. Tiedän, että jonain päivänä tulee hetki, että ei ole syytä enää matkustaa "kotiin". Toivottavasti ei vielä pitkään aikaan.

    Syksy on musta ihanaa aikaa siihenasti ennekuin räntäkelit alkaa. Olen syksyn lapsi, kuulema kuulaan aurinkoisena sunnuntaina syntynyt. Mutta se harmittaa, että mökkeily taas päättyy pian tällä erää.

    Toivottavasti sienestys tuo tulosta. Viikko sitten meidän mökiltä ei löytynyt mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jossakin vaiheessa entinen kotikaupunki lakkaa olemasta kotikaupunki. Koti on siellä missä olet. Mutta tuskin se koskaan muistoista poistuu.

      Mie oon kevään kakara, mut syksy immeinen.

      Eipä keretty sienimetsään, mut ei oo pihapiirissä sienen sientä. Kertoo sekin tilannetta. Mutta nyt on satanut, voisi olla, että tattia punkee.

      Poista
  2. Hattua nostan sinulle ja korkealle! Kun yksi ovi sukeutuu, niin sinulla on rohkeutta, aktiivisuutta ja näkemystä ja uskallusta yrittää jotain muuta.
    Todella hyvin!!

    Toivottavasti business-ideasi saa tuulta siipiensä alle ja sinusta tule uusi "marimekko-huvila ja huussi-pientäpintaremonttia"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun joutuu tavallaan pakon eteen, niin sitä kummasti löytyy rohkeutta.

      Hemmetin paljon on asioita, toisaalta nautin ja toisaalta pelottaa niin maan perkuleesti. Mut en mää lähe hirveen isoilla paukuilla liikenteeseen. Ei kauheen korkeelta tipu, jos ei lähe pelittää. Mut samalla tää on äärimmäisen mielenkiintoista....

      Poista