S1 onkin SI (äsyks onkin äsii)

Jou, jou! La-aamu ja talo nukkuu vielä. Kello on kyllä jo seittemän, mutta ei kuulu virtsankaan lirinää, saatikka suihkujen suhinaa. Miepä jo aamumokat tuossa turautin, vähä väsy vielä, mutta kaffehampaan kolotus nostatti ylös. Kas, nyt näyttää Ukkokultakin kömpivän ylös, taisi mokan tuoksu herätellä hänetkin. Semmoista se on elämä. Ihmeellistä.

Sorgen, mut täytynee taas hiukka referoida selkäkiputilannetta. Sen verran käynti fyssärillä on tuonut uutta ajateltavaa. Ensimmäiseksi korjaan erheellisesti ilmoittamani tautiluokituksen. Kyseessä ei siis ole S1 nivel vaan SI nivel. Mistä noista hemmetti kaikista tietää voi. Enihau, tapaaminen oli jollakin tasolla valaiseva. Olin haalinut papereita, lausuntoja ja kuvia kiputaipaleeltani sen verran melkoisesti, että meni fyssärikin hiljaiseksi. Ehkä myös samalla itse ymmärsin, että eihän tämä tämmöinen ole enää normaalii. Eikä ookaan. Kyllä tämä jantteri on pahemman kerran mutkalla. Selkärangassa kolioosi ( tuttu juttu mutta kieroutunut enemmän, ) vasen jalka parisenttiä lyhyempi, lanneranka epätasapainossa ja vinossa oikealle, massiiviset lihas/kalvokireydet jaloissa, pakarassa, selän alanikamat eivät liiku ja niskassa jotakin  perinjuurin outoa, mihin fyssäri ei osannut vielä ottaa kantaa.

Vähä vinhoa nauttii hän

En mää mitään selkeää diagnoosia vielä saanut. Asiantuntemusta kyllä ja herra sanoikin, että hänen täytyy nyt tutkia asiaa, katsoa kaikki kuvat rauhassa ja hän palaa asiaan s-postilla. Eikä jatkostakaan ole vielä oikein tietoa. Mikäli ymmärsin oikein, niin nyt pitänee miettiä, mitä voisi yleensä tehdä ja mikä olisi järkevää. Magneettikuvaan pitäisi päästä, mutta parikin lekuria on ollut sitä mieltä, että se on turhaa. Mulla nyt vaan on selkä silleen pipi, et se on ihan normaalii. Miten se voi olla normaalii, jos ihminen ei pääse kunnolla kävelee ja kipu rienaa ruumista jatkuvalla syötöllä. Jos ei koske selkään, niin vähintään lonkka tahi olkapää tahi kantapää tahi niska tahi perse tahi jalat huutaa hoosiannaa. Jep, jep, silleen kyllä intresanttia.

Paa paa parika

Tajusin myös tuota henkistä kantimenttiä. Mie olen aina ajatellut, että mun kipukynnys on erityisen alhainen ja olen jollakin tapaa ikuinen valittaja ja heikkoluontoinen. Siks mua sattuu. Fyssärin palaute ja ihmettely siitä, et kyllä on yhdelle ihmiselle paljon annettu. Ja se, että hän sanoi mulle, katsottuaan tilannettani, et hää kyl uskoo mun kipuihin. Tässä on nyt mennyt kymmenvuotta enemmän vähemmän kipuillessa. Se alkaa olla mun arkipäivää ja katsoppa, sitä tottuu elämään niiden kanssa. Mulle on epänormaalia sellaiset päivät, jos mun ei koske mihinkään. Olen kuitenkin aina tehnyt jotakin itseni eteen, ja ehkäpä siinä syy, miksi kamelin selkä ei ole vielä katkennut. Jos tämä tilanne annettaisiin jonkun muun kannettavaksi, niin hän ei välttämättä kestäisi. Mie ymmärsin, et miehän saatan olla saatana sitkeä kipuni kanssa. En mie säälipisteitä tällä hae, mut voisi olla silleen kiva, jos pikkuhiljaa saisi apua. Tule apuun Anja!

Mie oon kiiseli

Do diin, siinä taas tuo valitusosasto. Mitäs mukavaa taivaan alla? Mie olin eilen hyvällä tuulella. Kaikki meni jotenkin soljuvan sujakasti. Se on kiva tunne. Kyllä sitä kivusta huolimatta pystyy tuntemaan ajoittain mielihyvääkin. Perjantai on se pyhä bastuilta ja sehän kruunaa aina viikon. Rakastin rakasta ruualla ja laitoin täytetyt paprikat, vihersalaatin ja jälkkäriksi appelsiinikiiseliä. Ihanasti kasari menjyy. Mut mikäs siinä, silleen oomma itsekin muumioita menneisyydestä ja ne hehkeimmät vuodet ovat kaukana takanapäin. Tuosta muutoin tuli mieleen, että mulla kävi asiakkaana jännä, nuori, erikoinen herrahenkilö miesystävänsä kanssa. Eivät asuneet suomes ja poikaystävä olikin hurjaakin hurjemmasti söpö ranskalainen. Ihania olivat. Nuoria ja nättiä, ei rypyn ryppyä. Kosmopoliitteja olivat, kotina koko maailma. Ihan olin Marttana: "Voi että, ko ihanaa!" Ollappa vielä tuossa elämän vaiheessa. Ei olla enää. Ei olla niin. Ollaan jossakin muussa tilanteessa. Niin ollaankii.