1.12.2014

Pyhäistä hartautta ja muita juoksuja

Outo valoilmiö riekkuu taivaanrannassa ja nyt pitäisi äkkiä päästä lenkkeilee. Uudet tossut ovat antaneet snadisti armoa ja polvet kestää kutakuinkin. Ja hei, aika kiva tunne, kun tuntuu, että jaksaa juosta jo vähän paremmin. Oikeesti tavoitteena on ensi kevään Helsinki-cityrun, noin niin kuin puoli maratooni. Juu, ei nuolasta ennen kuin tipahtaa. Se saattaa olla, ettei mun kroppa kestä moista. Mut himo on iskenyt. Jostakin luovun ( rööki) joku addiktio tulee tilalle. Henkinen tasapaino, nähkääs.

Tänä vuonna Laventeli


Viikendi meni vauhdilla. Perjantaina laitettiin pöytä kystäkyllä ja Martta vetäisi jälkkäriksi pikku känöset. Kyllä. Oli jotenkin tarvetta ilmassa. Blossan uutta lökiä lipitettiin ja taisi siinä mennä muutama olutkin. Oli tarkoitus lähteä baariin, mutta taisin sammua simahtaa ennen sitä. Hyvä niin, menin siis ajoissa maate ja näin ei ollut kaamea kankkunen seuraavan aamuna. Hiukka morkkis moisesta kännäämisestä, mut minkäs teet, joskus lähtee. Olen heikkolihainen.



Lauantaina tehtiin huippu retki Sipoon korpeen. Siellä siis oivallinen kansallispuisto ja hyvinkin haastavat ja hauskat maastot. Oli mahtavaa vaeltaa ulkosalla. Makkaratkin notskilla paistettiin. Lenkki on noin viisikilometriä ja loppumatka tultiinkin aika hämärässä takaisin. En mää yksin olisi uskaltanut, mutta toisella on kokemusta. Siihen luottaen. Nää on niin mun juttuja. Tahtoo enemmän vaeltaa. Tunturiin ensi syksynä tai johonkin. Nyt kun kunto nousee, niin kaikki tämmöinen on vain nautinto. Mahtava päivä!



Sunnuntaiaamuna lähdettiinkin ajoissa lenkille. Ilmassa hyvin happee ja juostiin jo pidempi lenkki. Ihan siis silleen, että hiki kasteli paidan ja lenkin päätteeksi ruiskasin itseni mereen. Voiko jumangegga, enää parempaa fiilistä olla? Ei voi, sanon mä. Hassua, kun tuohon lenkkeilyyn tulee tällainen vähän niin kuin himo. Mun tekee mieli juosta siis ihan kunnolla. Ja tarkoitan tällä sitä, että pitää siis jopa vauhtia yllä. Polvet ei siihen vielä kykene, mut toivotaan, että se on vain ohimenevää. Katsos, kyllä kaiketi tässä iässä saattaa paikat olla jo silleen kaput ettei voi juosta. Pah.

Valkosipuligraavattu Siika ja sienisalaatti

Possunfile ja punajuuriohratto, juureskuutiot.
Su-päivä vietettiin Porvossa. Saatiin päähämme lähteä pikku matkalle ja mikäs, Ukkokulta on toiminut joskus Porvoossa oppaana ja hän osasi kertoa monta mielenkiintoista tarinaa. Kaupunki on aina kiva kohde pikku matkailulle ja varsin näin joulun alla. Muutamia fotoja sieltä nappasin iloksenne. Käytiin syömässä Ravintola Vanha Laamannissa ja tarjolla oli Joululounas (49€.) Se oli oikein maittava ja mukavasti hiukka joulunmakuinen. Ei tuu mats, eikä sitä itseään, mutta makumaailmalta pikkasen jouluinen. Paikkahan on upea ja palvelu huippu hyvää. Baithiwei, pyhäpäivä on muuten hyvä päivä harrastaa ulkoruokintaa. Ko. päivät ovat mielestäni usein tylsän pysähtyneitä ja just sellaisia, hoh, hoijaa, mitähän tekisi. Siis juuri hyvä päivä lähteä retkelle ja syödä hyvin. Ten points!



Tänään viikko ilman röökii!!! Vähäks huippuu! Olenks mää kuulkaa tyytyväinen itseeni. Hypnoosin ansiosta, tämä on ollut helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Tosin, tässä voi olla takana myös mun noin vuoden kestänyt itseni psyykkaaminen. Rukoilen yläkertaa ja kaikki avoimia elämässäni, että tämä päätös pitää ja saan nauttia loppuelämän tästä ihanasta. Nöyränä mennään kyllä kiitos.

P:S Tervetuloa uudet lukijat!

7 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!
    Meilläkin vähän glögeiltiin... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thänks!

      Se on taas se aika vuodesta, kun joutuu glögeilee ;)

      Poista
  2. Porvoo on ihana kaupunki oli sitten kesä taikka talvi. Hieno homma toi tupakoimattomuus. Kohta on kasassa kuukausi ja sitten pian vuosi ja hups kuka kohta muistaa, että olisit koskaan polttanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoo on kuin ulukomailla olisi. Kiva ja niin lähellä.

      Mulla on itsellä jo välillä sellainen olo, että oonks mie koskaan polttanutkaan. Nyt menee hyvin. Toivottavasti ei liian hyvin.

      Poista
  3. Ravintola Wanha Laamannissa 3. omistajat, mutta tuntuu, että meno vaan paranee. Erinomainen palvelu, kun vertaa esim. Sicapelleen...

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Thänks :)
      Porvoon on kuin ulukomaille menis. Kiva pikkuinen lomamatka keskellä arkea. Laamanni panee parastaan.

      Poista