20.12.2014

Älkää peljätkö. Ilosanomaa.

Hyväinen huomen! Nukuin täydellisesti aamuun asti. En siis herännyt yöllä valvomaan. Olen pirteä vaikka kello näytti vaille kuus. Yöllä olin nauranut kovaan ääneen ja mulla oli ollut mahottoman hauskaa. Kiva silleen. Ukkokulta jatkaa vielä uniaan, minä jo nostattelen. Ei väsy. Työpäivä tänään, on vielä nämä loppurutistukset. Mut hyvä niin, tulee lomasi on ansaittu olo. Hienoinen työperäinen väsy takoo takaraivoa, mutta olkoon se sallittu.

Mehän emme suinkaan nuku joka yö saman vällyn alla. Vain viikonloppuisin ja jos minulta kysytään, niin silloinkin mielellään eri vuoteissa tai ainakin mahdollisimman erotettuina. Ei osaa olla yöllä liki. Ahistaa, on kuuma, ei saa nukuttua ja mitä vielä. Toinen aiheuttaa melusaastetta hengittämällä tai herra paratkoo, kuorsaamalla. Ukkokulta on ottanut väsytystekniikan. Hän kuulemma vaivihkaa hivuttautuu yöllä ympärilleni ja niin köllöttelen onnellisen tietämättömänä puristusotteessa. Alkaako tekniikka purra, mutta niin vaan oli allekirjoittanut hakeutunut kiinni toiseen ihmiseen. Whäät, minä?! Tämä suhe alkaa muuttua vakavaks. Ihana lämpö.


Viime viikon liikuntaöverit on tasoittunut varovaisen tunnustelevaksi bodybalanceksi. Tämä ruumis on jumish ja tunnen olevani vuosisatoja vanha ajotukki. Hikkupiljaa antaa taas periks, mut ikävästi hermoperäinen kipu viiltää niskassa ja saatana selässä. Alkaako liikunnan tuottama ilo kääntyä taas tuskan puolelle. En anna periks, liikun saatana vaikka väkisin. Kaikki sanoo, liiku, liiku, jumppaa, pumppaa, teeteeteetee. Mitä mä teen väärin, koska saan aikaan vaan väärää tunnetta. Mulla pitäisi varmasti olla personaali reineri kakskytneljähoo. En tiiä. Mut en luovuta.


Saanen ilmoittaa teille joulun ilosanoman. Olen sikissyt ( hyi, mikä sana ) pyhästä hengestä ja olen yhä edelleen t u p a k o i m a t o n! Kohta kuukausi plakkaris ja koko ajan tuntuu vain paremmalle. Ihastelen sitä ajoittaista tuntematonta tunnetta, että olisin koskaan ikinä tupakoinutkaan. Ihan totta. Hypnoosis pyyhittiin mielestä tupakoiva historiikki ja katso, välillä sitä on vaikea löytää tahi tunnistaa itsestä. Vähäks fantsuu? En mää oo koskaan polttanutkaan...

Tänään on jännä kohtaaminen. Mie lähen kahen miehen kans illallistaa. Eksä ja nykyinen ja Martha siinä välis nättinä joulun punaisessa tyllissään. Saattaapi olla, että joutuu laittaa napakat poskipunat ja ottaa lökit tuplana. Mut eiks oo hienoo, että tällälailla pystytään olemana ihmisiks. Miehän nyt olen niin joviaali ihminen, rakkauven lähettiläs, että mikään tämmöinen ei saata olla vierasta. Annetaan kaikkien joulutähtien tuikkia ja jaetaan ylenperäistä rakkautta ja onnellisuutta pimeään maailmaan. Näin on kuulkaa närhet ja näpykkäät. Pukkiakin suutelen keskelle suuta ja vallan olen avoin ja ennakkoluuloton.


Sunnuntaina nautitaan joulukonsertto Kallion kirkossa. Ou jees. Vaikka olen kylmä ja kova ihminen, niin nämä ovat niitä konserttoja, että pistävät Martankin kyynelkanavat tulvehtimaan. Ja mikäs, kerran vuoteen on hyvä pysähtyä hetkeksi lapsen tavoin tunnelmoimaan. Kyllä niistä perinteisistä joulun tsipaleista vielä kiinni saan ja annan Sylvian viedä. Ihanoo päästä vollaamaan.

Jahas, se joulu alkaa olla ihan reisillä. Siellä on varmaan revitty ne viimeisetkin karvat päästä ja akka, sekä lapset on heivattu hankeen. Ai niin, eihän nyt ole lunta, eikä vielä ole jouluövereitä. No niin, rauha maas ja otetaan ihan iisisti. Eiks vaan. Tule joulu kultainen ja anna pukki kystä kyllä. Mie en nyt tänä vuonna lähe tähän, mutta postaan kyllä omat tonttuilut jahka joulurauha on julistettu. Arrivedertsi!

2 kommenttia:

  1. Vinguin täällä ihan ääneen (taas) lukiessani tätä.
    On huikeaa, kun yhtäkkiä huomaa, että jonkun kanssa voi olla liki ilman ahistusta ja tukalaa oloa. Ja vielä oikein vapaaehtoisesti hilaa itsensä kiinni toiseen. On nimittäin toudella harvassa sellaiset, joiden kanssa pystyy ja/tai haluaa.
    Ihanaaaa!
    Supersuloista joulunaikaa sulle ja Ukkokullalle <3

    VastaaPoista
  2. No kyllä täällä ollaan hiukka ihmeissään itsekin. Semmoista outoa tapahtuu.

    Juhlavaa joulua myös sinne!

    VastaaPoista