10.1.2014

Puolifuckingvuosisataa

Voisin melkein olla varma siitä, että suurin osa ihmiskunnan kaksjalkaisista haluaisi kääntää kylkeä ja jäädä peiton alle makkoomaan. Minä ainakin. Niin on ikävä tuo ilma. Vai pitäiskö sanoa, että se ei ole millään tasolla houkutteleva. Ei sit niin millään. Se onkin ollut duunissa päivän polttava puheena aihe. Jok ikinen asiakas jollakin tapaa mainitsee tämän pimeyden, harmaan ja märän helvetin. Eikä tuo mikään ihme ole, eihän tää mitenkään mieltä ylennä. Miksiköhän ilmasto puhuttaa niin paljon? On kelejä pidellyt ja silleen. Kaiketi johtunee siitä, että ilma kuitenkin vaikuttaa meihin ihmisiin niin paljon, ei se ole mitenkään mitätön asia. Jos paistaa, ollaan ilosii. Jos taas ei, niin silloin sitä on hyvä syyttää kaikesta, ihan kaikesta. Hassua.

Tää onkin ollut napakka viikko duunissa, ja poikkeuksellisesti teen töitä myös huomenna. Pitkän vapaan jälkeen, arki on enemmän kuin tervetullut. Elämä on jotenkin yksinkertaisempaa, kun on työ. Sitä tietää mitä tekee, eikä tartte miettiä, et mitähän tekisi. Joskin mun arkihan loppuu lyhyeen, sillä ensi viikolla ollaankin sit kovasti siellä kuntoutuksessa. Vaikka olen täällä hupaillut skumppa-aamiaista ja luxushuoneista, niin kyl mää meinaan ihan tosissani tuon ajan ottaa ja käyttää sen siihen, mikä on sen perimmäinen tarkoitus. Itseasiassa, se tulee kyllä juuri oikeaan saumaan. Tämä viime aikojen yletön elämän tyyli saa nyt loppua ja mulla alkaa uusi aika. Sellainen rakasta ja huolla itseä. Toivoisin, että viikko antaisi mulle kipinän kuntoiluun ja muutoinkin kyseenalaistaisin valintojani. Varmasti se tekee hyvää ja hei, jos olin ymmärtänyt, niin siellä on myös psykologin vastaanotto. Siitä tulee mielenkiintoista. Aivan varmasti oksennan kaiken sen, mikä pientä mieltäni painaa. Se voi kuulkaa olla, että mut ohjataan sieltä suoraan hoitoon ja kuntolomasta tuleekin suunniteltua pidempi. Etteivät vallan suljetulle sijoittaisi.

Tuossapa oli hyvä sorkkaeläinsilta seuraavaan. Joo, joo, tiedän, että tästä jauhan kyllästymiseen asti, mutta se on niin pinnalla ajatusmaailmassani. Nimittäin viidenkympinkriisi. Mikäs on sitten viidenkympinvillitys? Onks se sama asia? Villinä mun pitäisi kaiketi rampata hulluna kylillä ja yrittää olla niin kauheen paljon nuorempi kuin olen. Eli mulla on siis molemmat, kriisivillitys. Jep, jep. Mut hei oikeesti, onko kriisi sitä, että mä kyseenalaistan kaiken ja koko ajan. Kaikki tuntuu jotenkin niin turhalle  ja aivan kuin se elämä loppuisi nyt tähän. Saatan miettiä, että kannattaako tuota astianpesuainettakaan enää ostaa. Mihin sitä nyt enää tarvitaan? Elämä kuitenkin päättyy ja loppuu. Aika loppuu, kaikki loppuu. Turha tässä enää mitään on. Elämästä puuttuu toiveikkuus. Ei se ole sellaista masennustyyppistä. Tämä on eri tunne. Olen jotenkin lamaantunut.

Ukkorähjä antoi joululahjaksi itse duunaamansa lampun. Se on hieno. Arvatkaa mitä, se töröttää vieläkin tuossa paketissa, koska musta on niin turha laittaa sitä esille. Mitä noita enää. Kohtahan kaikki kuitenkin on ohi...

Rakkaat lukijani, sellaiset ikäloput, jotka ovat jo yli viidenkympin. Te niin, jotka olette  kenties käyneet läpi tämä saman ja olette yhtä iäkkäitä kuin minäkin. Kertokaa minulle, kuuluuko tämä kuvioon? Joku sanoi minulle, että kriisi on juuri ennen kuin täyttää nämä maagiset puolivuosisataa ( hyi, kun toi kuulostaa kaameelle ) mutta heti hekuman saavutettua, se helpottaa. Onks niin? Onko mitään toivoa?

Mä lataan nyt ensi viikkoon liian paljon. Mä jotenkin odotan, että mun ajatusmaailma selviää ja pääsen eroon näistä kummallisista ajatuksista. Ei pitäisi. Mä tulen vielä maitojunalla takas. Joo, kylhän mää tajuun, että kaikki on tuolla omien korvien välissä. Kaikkihan lähtee sieltä. Kyllä se toivio vielä jostakin löytyy ja mä alan ikääntyä arvokkaasti. Just niin. Voin vain todeta, että olen puolivuosisataa arvokkaasti ikääntynyt, eikä tunnu missään. Ei niin. Missään.

6 kommenttia:

  1. Kyllä se Martta on nyt niin, että valkotakkiset tulee ja vie sinut!
    Ei vaan, ensi viikko tekee varmasti sinulle hyvää. Ensi viikon jälkeen olet vetreä ja energinen, harmoniassa itsesi kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos minusta ei kuulu, niin tiedätte, että lataamoonhan se on joutunut ;)

      Poista
  2. Mulla on vielä vuosi armonaikaa, mutta fiilikset on aikalailla samat. Ajatukset menee kauheeta vuoristorataa ja välillä on kaikki hyvin ja kauhee innostuminen päällä ja seuraavassa hetkessä sitä taas on ihan pohjalla ja omasta mielestään mitätön. Sitä vaan rypee jonkunsortin itsesäälissä ja miettii, että mitäs tässä enää tosiaan mitään yrittää, kun aika kohta kumminkin loppuu. Ja mitä enemmän nuoria ja energisiä ihmisiä pyörii ympärillä, sitä enemmän sitä tulee haikee olo, kun tajuaa, että itselle ei enää se aika tuu koskaan takas. (Toisaalta hyväkin, koska en varmaan jaksais kaikkea uudestaan, mutta kyllähän se korostaa sitä omaa ikää väkisin).

    Mutta luulen, että eilen törmäsin sellaseen tekstinpätkään, joka sai mut tajuamaan, mistä ainakin omalla kohdallani on kysymys. Ja luulen, että sulla vois olla vähän samanlainen ajatuksenjuoksu.
    En muista tekstiä ulkoa (saatan kirjoittaa sen myöhemmin), mutta se meni jotenkin niin, että pelkkä motivaatio ei riitä siihen, että ihminen oikeasti tekee muutoksia elämässään, vaan pitää ihan oikeasti tarkalleen tietää, mitä haluaa. Ja kun se, mitä haluaa, on kirkkaana mielessä, voi alkaa toimimaan tavoitteellisesti. (No ei nyt tällasenaan kuulosta miltään, mutta jahka kaivelen sen esiin ja kirjotan, niin valkenee. Ja se ainakin mulle selitti sen, että miks mun mielestä "Elämässä saa sen mitä haluaa" ei pidä paikkaansa. Olin ajatellu, että en oo halunnu tarpeeks, mutta se ei ookaan sitä, vaan sitä, että oikeasti en tiedä, mitä tarkkaanottaen haluan. Epämääräisesti kyllä, mutta se ei riitä).

    No huh. Tuli taas vahingossa pitkä teksti, mutta siis uskon tohon, että kriisi on pahimmillaan just "vähän ennen" ja sit kun sitä täyttää ne pyöreät ja huomaa, että olikin kivat pippalot ja jäi vielä henkiin, niin uskon, että on taas ihan hyvä fiilis ja uudenlaista virtaa.

    Kriisin kautta voittoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullista. Sie taidat tietää tasan mistä kirjoitan, mitä ajattelen. Jess!

      Laitappa tekstin pätkää tulemaan. Kaikki mikä auttaa ajatusta, otetaan ilolla ja avosylin vastaan.

      Toivotaan, että näin käy ja maagiset luvut tultua mittariin, alkaa armoton nuortuminen. Ihan itseksein ;)

      Thänks Annukka!

      Poista
  3. Ei kun bileet vaan pystyyn. Miulla on jo paikka varattuna ja kutsua suunnittelen. Aion pitää kerrankin omannäköiseni kinkerit. Ja ikä, se nyt vaan on numero, numerot lisääntyvät. Luopumistahan tämä on, mutta toisaalta siinä myös saa kaikenlaista. Tuntee itsensä ja tietää mistä pitää. Ei enää anna periksi muille, antaa vain itselleen. (Antaminen mainittu!)

    Bileet! sanoo -kummitus-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikä on vain numeroita, mut jotenkin vain kylmähiki kirpoaa otsalle, kun ajattelen tuota numeroiden määrää. Kai se pitää vain luopua, että saa antaa.

      Hei, on päiviä ettei tunnu missään ja on päiviä, että tuntuu ja pahasti. Kuuluu kaiketi tähän prosessiin, mitä ikääntymiseksikin kutsutaan. Auts!

      Poista