5.2.2013

Ai laav merseedespents!

Joku reipas kerrostaloasuja nakutti vasaralla heti kuuden jälkeen. Samainen persoutuma harrasti sitä eilen illalla kello 23.00. Voi järjen pimeyttä! Uudet naapurit ne ei ole, ne ovat fiksua porukkaa. Joku juopoista on saanut hulluuskohtauksen ja kuvittelee olevansa raksalla duunissa ja hakkaa sorbuspullolla lattiaa. Heräsin tietty siihen ja meinasin jo antaa vastakaikua hakkaamalla lapikasta patteriin. Takominen loppui kuin seinään, mutta herätti varmasti koko talon. Idiootti!

Nyt olen siis ylhäällä ja voin käyttää aikani tehokkaasti hyväksi. Mulla olisi ihan virallistakin kirjoittamista. Lauantaipäivän erikoismaalauskurssi pitäisi kirjailla lopulliseen muotoonsa. Yllättäin, tuollainen "virallinen" teksti, ei olekaan niin helppo jorinoitava. Iski valkoisen näytön kammo. Olen liian tärkeenä, ei pitäisi ottaa niin vakavasti. Yleensäkin tätä elämää ei kannata ottaa liian tosissaan. Selviää huomattavasti helpommalla. Kyllä se sieltä syntyy. Mun tajunnanvirta on aamuorientoitunut. Silloin syntyy, jos on syntyäkseen. Väsyneenä ei kannata yrittää. Ajatus tahmautuu yskittäisiin sanoihin, eikä pääse eteenpäin. Aamu on ihmisen parasta aikaa.

Fysikaalinen kidutus on noussut uudelle levelille. Olkapää antaa jo joustoa, eikä käsittely ole pelkkää kärsimystä. Eilen aloitettiin lonkan käsittely. Fyssäri oli taas kerran ihmeissään: " Oho, mites tää on näin tiukka!" Sain taas kyytiä ja kidutusta. Mie olen kautta linjan aika tiukka jäpikkä. Ei uskois, kun hahmottelee mun pehmeän löysät ääriviivat. Oonks mie kertonut, että lihoin saikulla 4 kiloo? Tuosta noin vaan syömällä. Aika kiva. Hei, jokainen kilo on ansaittu, enkä ahistu heistä. Mulla näyttää olevan sellainen elämäänsä tyytyväinen sohvapottukausi. Ehkä se on sitä armollisuutta. Kipuhelvetti helpottaa, niin antaa itselle luvan nauttia. Juu, juu, toi on ihan perseestä. Ajatustasolla, näen itseni nostamassa perkeleellisesti rautaa, juoksemassa maratoonia ja jooghaamassa aamulla kello viis. Eiks se jo riitä? Toi ajatusjumppa liikunnallisesta elämäntavasta. Huh, huh, raskasta on.

Minnuu niin nyppii noi pankit. Yritin eilen neljä kertaa soittaa sampodanske mikä lie rahalaitokseen. En pääse verkkopankkiin, kun pitää taas päivittää joku vitun java. Tämä hei olla jo neljäs kerta, kun pitää uudelleen ohjelma ladata. Enkä tietenkään muista, kuinka se meni ja kuinka se tapahtui. Asiakastuki ei vastaa. Onkohan toi jonotus maksullinen? Olin luurissa eilen yhteensä varmasti toista tuntia. Kiitos kun jaksoit odottaa... Minttu siellä toistaa vain. Että minnuu vituttaa tuommoinen.

Eikä siinä kaikki. Mulle piti tulla Osuuspankista uusi pankkikortti. Vanha meni vanhaksi. Eipä ole saapunut. Soitan pankkiin ja siellä suhtautuminen on sillä tasolla, että yritänkö jotenkin huijata. Eivät millään muotoa meinaa uskoa, että en todella ole saanut korttia. Yksi korteistani ei myöskään hyväksy vanhaa tunnuslukua. Luku on ollut mulla jo vuosia ja nyt jostakin kumman syystä ilmoittaa sen olevan virheellinen. Sitäkään OP-jäpikkä ei uskonut. Joko a) mie oon tulossa oikeesti hulluks b) osuuspankkiin on sulautunut hakkerit c) tää on joku pankkien salajuoni. En tiiä, kortit ja tunnusluvut menee uusiks. Hirvee rumba ja uusien tunnuslukujen opetteleminen vie hermot. Ei se oo tällä iällä niin yksinkertaista. Välillä ei muista edes omaa nimeään, saatikka jotakin lukuja. On tää kans, sanonko mitä?!

Ukkorähjä tempaisi eilen. Hän täytti vuosia. Juu, rakastin nakkikastikkeella ja pottumuusilla. Mutta ei herra malttanut oikein nauttia, oli niin täpinöissään.  Hän osti vaihteeksi uuden auton. Ja nyt sit sen Mersun. Tämä olikin kolmas auto vuoden sisällä. Jos on mulla mielialahäiriöitä, niin ei taida tuo Ukkorähjäkään terve olla. Hoitoon vaan molemmat. Voi hellanduudelis, sitä lapsijouluaattona innostuksen määrää. Hää on niin jännä, että yrittää jotenkin peitellä sitä, mutta ei siihen kykene. Näen, että sielussa riehuu, mutta näyttelee coolia. Se on niin söpöö! Mulle ihan sama, ostakoon vaikka traktorin, mutta jos ihminen tulee jostakin noin onnelliseksi, niin se on ansaittua. Nyt passaa Martankin Mesen penkillä istua. Täytyy vaan se turkki hommata. Minkkii vai biisonii? Täytyy olla tarkkana, mikä sopii auton sisätilojen värimaailmaan.

Helmikuussa mennään jo. Läksin eilen liikenteeseen nahkatakissa. Oli jo sellainen kevätpörriäinen  pehvassa. Tämä valon määrä sekoittaa päätä ja sitä alkaa kuvitella talven taittuvan. Kas, kun en shortsiloita jalkaani laittanut. Maltetaas ny vähä. Eletään kuitenkin parasta läskiäsbylla-aikaa.

11 kommenttia:

  1. Kantsii olla huolellinen sen turkin kanssa, että tulee monikäyttönen, jos Ukko tota tahtia niitä autoja vaihtelee..

    (Mulla menee tiäkkö täällä hermot noihin autokuumeisiin tämän tästä, kun on 3 miestä talossa ja nuorimmalla ei oo vielä ees korttia, mutta sillekin niitä jo pitää plärätä pitkin päivää. Tai sitten vaan en ymmärrä, että kyseessä on sama asia kuin mulle nää sisustustouhut ja kaikki muu miesten mielestä outo.)

    Mutta kiva kun kirjottelit taas.
    Erikoismaalauskurssiraporttia odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytynee ostaa kameleontin nahkainen takki. Vaihtaa sit värri auton mukaan :)

      Olen yrittänyt ymmärtää tuota autokuumetta. Se on varmasti sama, mitä me tunnetaan tyynyjen, verhojen ja mattojen vaihtokuumeena.

      Poista
  2. Argh, nuo aamuvarhaiset vasaranheiluttajat ovat vihoviimeisiä! Asuimme kerran viikon ystävän kodissa ja talossa oli menossa parvekeremontti ja työt oli ilmoitettu alkavaksi klo 7 aamulla. Äijät tulikin töihin siihen aikaan, päryyttivät täryporalla seinää viisi minuuttia ja lähtivät sitten lakisääteiselle puolen tunnin tauolle, kun olivat ensin takuuvarmasti herättäneet koko talon.

    Mun on pitänyt kysyä niistä uusista naapureistasi. Me myytiin joulun aikaan vanha pesukone ja sen kävi noutamassa suomalainen nainen parin yönmustan miehen kanssa ja sanoivat juuri muuttaneensa. Kurvasivat meiltä sinne vanhan Vuosaaren suuntaan. Onko sinä ovessa kaksi P:llä alkavaa sukunimeä, suomalainen aika pitkä, ulkomaalaisessa vain neljä kirjainta? Olis aika hassua, jos meidän entinen pesukone olis tullut sun seinän taakse. :-o

    Mulle tuli uusi pankkikortti/visa Osuuspankista ihan niin kuin oli luvattu, postiluukusta tipahti. Täällä ulkomailla (Belgiasta, Hollannista ja Italiasta on kokemusta) uusi kortti tulee myös usein postitse, mutta se pitää aktivoida käyttöön soittamalla pankin automaattinumeroon ja antamalla pin-koodi. Aika kätevää ja turvallistakin, jos kortti sattuisi matkalla joutumaan vääriin käsiin.

    Onnea uudelle autolle! Meilläkin asuu automies, mutta uuden hankintaa väännetään aina pitkän kaavan mukaan, käydään autokaupassa monta kertaa, luetaan esitteitä ja mietitään mitä härpäkkeitä siihen pitää ottaa. Minä saan sentään valita värin ja sisustusmateriaalit, muusta en ymmärrä.

    VastaaPoista
  3. Ai niin, mun piti vinkata yhdestä mahtavasta kangaskaupasta. Jos ikinä koskaan eksyt Brysseliin, yksi ehdoton tutustumiskohde on Vihreän Koiran kangaskauppa: http://www.chienvert.com/en/magasins.html Pääliike on vanhassa sokkeloisessa talossa monessa eri tasossa. Puulattia narisee askelten alla ja paikka on täynnä upeita kankaita. Kesäisin on ikkunat auki ja kankaat hulmuaa ilmavirrassa. On erikseen sisustuskankaat ja vaatetuskankaat ja "kirpputorikauppa", parissa eri rakenuksessa sijaitsevat, ihan lähekkäin toisiaan. Olen varma, että pyörryt sinne, jos pääset käymään, on niiiiin erilaista kuin suomalaisissa kangaskaupoissa, vaikka tuo Vallilan liikekin näytti aika hienolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tai huomenna pitäisi alkaa toi keittiöikkunan vaihto. Ei näy...

      Hah, en tiedä vielä sukunimiä. Ei oo ovessa. Mut kivaa porukkaa ovat. Jospa se on sun pyykkäri mikä pesee täällä ;)

      Nyt on jo tullut jo kaksikin tunnuslukulappua samalle kortille. Kumpikohan niistä pitää paikkansa, huoks!

      Kiitti kangaskauppavinkistä. Pitänee laittaa muistiin.

      Poista
  4. Moikka!

    Jos käytät selaimena Mozillaa - ei verkkopankin käyttö oikein luonaa. Kuulemma muuttavat ohjelma kesäkuussa. Ota käyttöön siis Exploder (tais olla väärin kirjoitettu) niin Dankse rulettaa jälleen vikkelästi.
    Nimimerkillä tosi kyllästynyt Javan latailija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on safari. Pääsin kuin pääsinkin vihdoin asiakastukeen ja piti poistaa vanhat ja ladata uudet tilalle. Saa nähä...

      Poista
  5. Nonnih maketsupaketsu, tuleva interiööridisaineri! Blogisi on luettu viimeistä tavua myöten!! Snif, mikset aloittanut jo vuotta tai kahta aikaisemmin, olisi ollut enemmän lukemista ...
    Henkeäni välillä pidättelin, kun tahtisi oli niin tiukka. Thailandian reissut, asunnon myynti ja uuden osto, uuden remontointi ja muutto ja möksäily ja Pohjolan reissuilu ja joka välissä työntekoa, kokkailua ja opiskelua ja vaikka mitä - eipä ihme, että uupumus nappasi ja niska-olka pysäytti.
    Sitkeä sissi olet. Oisko niin, että terassi-istunnot möksällä ovat pitäneet päätäsi kasassa?
    Opiskelusi ja intosi siihen ovat totisesti ilahduttaneet. Eipä vielä tiiäkkään, mitä siusta isona tulee ... on siulla vaan otetta estetiikan maailmaan.
    Tykkään blogistasi, tavastasi kirjoittaa ja etenkin elämän tuumailuistasi. Välillä nauratti, kun käytät ihan samoja sananväännöksiä kuin allekirjoittanut. Ja useammat reseptit nappasin - listalla on mm. kaalilooda a la Maketsu ja ehkä viikonlopun vieraille jälkkäriksi mokkapannacottaa.
    Keep on blogging, sinä iltojeni ilo!
    Ilona
    P.S Juppe on ihana. Hääkii osaltaan siun mielenterveyttä hoitanut ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parahin Ilona!

      Hattua nostan, kun olet jaksanut kaikki tekstit lukea. Ja nyt kun noin mainitset, niin kyllähän tuo huokaisuttaa allekirjoittanuttakin. Aikas paljon kaikkee, ihme jos vähä hyytyy. Kyllähän mulle täällä viisaat ihmiset jo huomautteli, että rauhotu nyt hyvä mies. Mut ei sitä oikein itse näe, eikä usko, ennen kuin pysähdys tuli fyysisestikin. Tulevaisuudessa täytyy olla tarkkana. Mut kun on vähä tämmöinen puuhapete luonne. Tykkään tehdä ja kaikista asioista nautin ihan sikana.

      Toi on muuten totta, että mökin terde on mun relaksantti. Siellä jotenkin antaa itselleen luvan vain istua ja möllää järvelle. Pikku koira sylissä, tietty. Kohta päästän taas, wow!

      Eilen Topcheffissä yksi kilpailija teki kaaliloudaa. Se ois ollut munkin kilpailuvalinta. Hyvä ruoka, maailman paras.

      Jatkan bloggailua aikatauluni mukaan.Tää on myös rakas harraste, semmoinen terapeuttinen. Jos aikaa olisi, niin varmaan päivittäin tänne ihmettelisin.

      Kiva, kun luet. Huippua!

      Poista
    2. Ruokakymysys: miksi liotat kuivatut tatit/sienet MAITO-vesiseoksessa? Mikä juju on maidossa?
      Ilona tuassiis

      Poista
    3. Joup!
      Ei maito ole millään muotoa välttämätön mutta käytän tietysti liotusliemen kastikkeen tahi keiton nesteenä. Olinko muuten muistanut moisen mainita? Näin maito antaa täyteläisyyttä ja kermaa ei välttämättä tarvita niin paljon. Jos haluu ajatella vaikka linjoja...
      Mut liotusliemessä on sienen MAKUA ja sitä on aina hyvä käyttää. Maidolla tai ilman :)

      Poista