Olen vohvelis sun

Sade rummuttaa mökin kattoon, yleensä se on hyväilevää unilääkettä. Marttaa se ei hämää. Unijukka hylkäsi ja täällä kolme kovaa päivystää. Martta, Mac ja Mocca. Ilma on harmaa kuin villasukka ja koleakin on niin, että vällyä on päälle aseteltava. Niin on kesäistä. Huoranperkeleitä ei ole näkynyt, toivottavasti ovat jäätyneet alimpaan helvettiin.

Joutsen pariskunta teki tervhdyksen. Tuosta vierestä puhalsivat iloisesti kaakatten. Onkohan tää se sama seurakunta, jotka joka vuosi täällä pesivät. Nyt ovat kaksin, milloin tulee beibit? Jokohan ne tuntee mut? Tuolla se taas tuo hintuntinttura istua päivystää. Ainakin tuntevasti kaakattivat. Terve, terve vanha homo. Oot talvesta selvinnyt, onneton rutale. Kivoja tuommoiset lintuset. Isoja ovat, ja uljaita.

Ei Martta kirkolle eilen lähtenyt. Katsoin parhaaksi viettää laatuaikaa Pikku Koiran kans ja otettiin takas univelkaa. Köllöteltiin vällyjen alla, katsottiin ostoskanavaa ja otettiin tirsuja. Ai ku olt ihanoo! Ostoskanavalla oli ihan hillitön slimfit, puristamaton, myötäilevä alusasukorsetti. Tarkoitettu lähinnä naaraspuolisille kuluttajille. Niin imaisi roikkuvan peban, hyllyvät jenkat ja teki vallan ihmeitä ihmisen fikuurille. Ai että, tuommoinen olisi kiva. Tuntisi itsensä filimitähdeksi, niin siinä sanottiin. Kuka sen sanoo tahi määrää, että miespuolinen Marttakin ei sellaiseen voisi survoutua? Mitähän se tekisi tuolle yhdellekin ulokkeelle, hävittäisi sen kokonaan. Pahimmassa tapauksessa silottelisi niin, että verenkierto "siellä" tyrehtyisi ja tulisi kuolio. Hui, se ei olisi kiva se. En osta moista rättiä.

Pehmeästä löllöttelystä johtuen olinkin loppupäivän vallattoman energinen. Tyhjensin ja pesin paskahuussin ja touhuilin sitä sun tätä. Sitä sellaista arjen terapeuttista tekemistä. Kyllä se aika nöyräksi ihmisen vetää, kun paskahuussia tyhjentää. Ollaan niin kuin elämän alkulähteillä. Mutta Martta ei ole nirppis ja toi on mulle vain pala kakkua. Kuuluu niin sanotusti mökkipakettiin. Illaksi rakastin Ukkorähjää parsarullilla ja paistettiin pitkästä aikaa voffeleita. Vaniljavaahtoo ja mansikoita, niitä Epsanjalaisia hormoonihirviöitä. Siinä oli päivälle siunausta.

Kaupunki kutsuu! Nyt on käsillä se paras vaihe. Järjestelyn järjestelyä, asioiden asettelua. Kesken jäänyt kaapistojen järkiperäistäminen odottaa jatkumoa. Se on kyllä hyvä, että ihminen on hetken asustanut luolassaan, niin näkee sen, kuinka tilat toimii. On tullut ihan selkeä tarve sille, missä kaapissa mikäkin rätti sijaitsee. Näin elämästä tulee helppoa ja yksinkertaista. Lähes onnellista. Siis melkein täydellistä. Tänään pakotan (PAKOTAN) Ukkorähjän askartelemaan kanssani työhuoneen taideinstalaation kimpussa. Siihen tarvitaan tarkkaa mittasilmää ja pilkun piippiä. Eiks me voitaisi jo lähteä, rakas?!