Uskoni valo

Eilinen päivä lensi kuin siivillä. Hyvä. Yleensä ajankulku pysähtyy, kun oikein kovin odottaa jotakin. Muistatteko lapsena, piinaava odotusta, kuinka joulu lähestyi tuskallisen hitaasti? Nyt on hiukka sama tunne, mutta joulua en odota, vaan.... jotakin ihan muuta. Mitä lie?

Ihmispoloiset ovat väsyneitä. Naamat harmaana he vaeltavat. Silmät anoen etsivät valon pilkahduksia, hetken armollista lepoa, pysähdystä. Kyllä tää joulu tulee aina niin oikeaan aikaan. Saa lajitoveri hetken huokaista. Toiset lähtevät kaukomaille ja toiset nauttivat kotosuomessa. Se on sama se, kunhan nauttii ja hetken pysähtyy. Mutta emmehän unohdan joulun perinteistä sanomaa. Ylensyöntiä ja yltäkylläisyyttä. No hupsista, nyt taisi mennä vikaan. Maria ( vai onks se Maaria?) on viimeisillään ja meille vapahtajan pyöräyttää, Jeesus-lapsen. Sitähän me juhlimme, iloitsemme ja tonttuilemme. Martta on jättänyt kaiken jouluvalmistelun, aika huikea tunne. En siis mittään hötkyile. Outoa. Vapauttavaa. Aistikasta. Mikä Joulu? Tunnustan nyt koko kansan edessä, että tonttulakki lähtee mukaan. Mutta sen lanttuloora saa jäädä...

Ainut asia mitä jään kaipaamaan on joulukirkko. Syvästi uskonnollisena ihmisenä, se on minulle joulun parasta antia ja uskollinen perinteeni. Nähkääs, silloin saa kaikki vuoden syntinsä anteeksi. Kuinka käy nyt, kannanko koko tulevan vuoden raskasta taakkaa harteillani vai tuleeko armahdus Thailandiassa? Ou nou!

Paras kristillinen jouluhenkäys oli takavuosina Naantalissa. Martta vietti ansaittua joulujuhlaa kylpylässä ja päätti jouluillallisen jälkeen mennä jouluyön jumalanpalvelukseen Naantalin kirkkoon. Illallinen oli runsas, viineineen ja aperitiiveineen. Hiukka tuli kiire ja Martta otti taksin ja sillä kirkkoon huitaisi. Tunnelma oli katossa ja tunsin Jumalan armollisen läsnäolon. Illallisella nautitut ruokajuomat tekivät kiireessä kepposen ja kihahtivat nuppiin kirkossa. Voe herra mun jee, mikä pyhä toimitus! Kaikki oli niin kaunista ja herkkää. Martta sai hoilata perinteisiä virsiä oikein antaumuksella. Ehtoollisviiniäkin hiukka siemailin ja papille silmää iskin. Kirkko oli sielua hivelevän kaunis ja sisääni astui herran armollinen henki. Uskoin vahvasti, että nyt Janhusen akan poika paukahti uskoon. Niin oli hyvä, lämmin ja turvallinen olla. Olen ihan varma, että Jumala, Jeesus, Mahmed, Budhis ja Sirvana puhuivat kauttani. Hallelujaa!! Siinäpä viinihöyryt pikkuhiljaa laskeutuivat ja Martta palasi tukevasti maanpinnalle. Kävelin rantatietä takasin kylpylälle, ja ilta oli satumainen. Lunta satoi elokuvamaisen pehmeästi leijuen. Pakkanen kipristeli muutoinkin Martan rusottavia poskia ja sisälläni hyväili herran rauha. Ihan siis oikeesti. Oli hyvä olla. Oli Joulu.

Pitäkää ne hermot kurissa. Elekee hötkyillä. Kyllä se Joulu tulee vähemmälläkin. Ja menkää kirkkoon. Siellä saatte pahat anteeks ja uutta hyvää tilalle. Se on jämpti se.