Ilves puraisi mieheltä kielen

Hiljaista kuin hiiren pyllyssä. Parvekemaisemani heräilee uskomattoman kauniina. Katuvalojen keltainen kajo korostaa syntynyttä ruskan läiskettä. Miten mie en oo sitä aikaisemmin huomannut? Oonks tänä aamuna vain niin kauniilla tuulella? Voi olla, heräsin söpösti ihanaiseen sunnuntaiaamutunteeseen. Ei kiire, ei hoppu. Mokka turisee ja hitaalla mennään. Vot sie!

Eilen meinasi iskeä ahistus ja puristus. Mun käänteinen psykogeneettinen oivallus paskasta paratiisiin meinasi tehdä tenkkapoon. Ukkorähjän asunnon remppasiivous sai aikaan lievähkön epätoivon. Tilanne siis tämä. Asunnossa tehty putkiremppa viime keväänä. Valmis kesäkuussa. Ukkorähjä teki hela asuntoon katosta lattiaan kunnostuksen, joka valmistui eilen. Kaikki pinnat uusiksi, ikkunan puitteet, ovet, kaikki sai uuden maalin. Tarvittiin "enää" loppusiivous. Yleensä Martalle tuollaiset ovat kevyttä keittoo, mutta....

Ukkorähjä on aikoinaan perinyt asunnon tädiltään, joka oli asunut siinä viiskytluvulta. Ja niin kuin yleensä, sen ajan vanhat ihmiset eivät heittäneet mitään pois. Voe kiesus, sitä tavaran määrää! Jostakin oli pakko aloittaa. Suurin osa oli pakattu pahvilaatikoihin, jätesäkkeihin ja kaiken maalilman nyssäköihin. Joka ikinen tavara piti käydä läpi ja uudelleen sijoittaa. Sitä ennen tietysti piti pestä putkiremppa paskat, remppasotkut ja pinttynyt lika tavaroista. Hiontapölyä joka paikka täys ja hei, kamaa oli sit oikeesti sieltä viiskytluvulta lähtien. Ukkorähjä on myös luonteeltaan pikku hamsteri  (liekkö sukuvika) mutta nyt, Martan tiukassa otteessa saatiin tavaraa lajiteltua roskiin, kirpparille ja varastoon vietäväksi. Vaikeus oli siinä, mihin laitat sen tavaran määrään. Niitä laatikoita siirreltiin paikasta toiseen ja tuntui, että homma ei etene mihinkään. Mutta siitä se pikku hiljaa lähti järjestyy, saatiin yksi huone tyhjäksi, jotta Martta pääsi pesee. Jynssäsin lattiat oikeesti karhunkielellä, käsin konttasin. Tulipa hyötyliikuntaa samalla. Kun huone oli pesty, lajiteltiin kamat paikoilleen ja vot, aika kaunista jälkeä syntyi. Ukkorähjällä on kivoja tavaroita, antiikkia ja retroa. Nyt ne kaikki pääsevät oikeuksiinsa, kun niitä ei ole liikaa. Aikaisemmin asunto oli mielestäni kuin museo. Pimeä, tunkkainen ja joka paikka ihan liian täynnä. Minä en ole siellä koskaan oikein viihtynyt. Huonot fibat ja liikaa vanhan kaman dunkkisenergiaa. Mutta nyt voisin muuttaa sinne. Sanoinkin Ukkorähjälle, että myyn omani ja muutan Laruun. Hah!

Homma jatkuu tänään. Eilen tehtiin 12 tuntii ja vielä jäi olohuone nykäsemättä. Se on täynnä laatikoita, kalusteita ja niitä helvetin jätesäkkejä. Mutta oudolla tavalla minä tykkään tuollaisesta järjestely hommasta. Ilman minua Ukkorähjä ei olisi selvinnyt. Siinä tarvittiin Martan militanttista ja rivakkaa otetta. Tänään saadaan siis paikat kuntoon ja sit alkaa se hauskin osuus. Stailaaminen. Eilen jo hiukka aloiteltiin ja se on mukavoo hommoo. Ainut ristiriita välillämme on se, että Ukkorähjä mielellään alkaisi taas täyttää seiniä ja niitä pyttyjä ja pytinkejä pitää tunkea joka paikkaan. Saas nähä, tuleeko perheriita. Asunto on tietty hänen, mutta paluuta entiseen ei ole. Kiva siitä tulee, ihan hirmu kiva. Nyt asunto on valoisa ja raikas, kivasti värikkäillä yksityiskohdilla maustettu. Otan tänään muutaman kuvan, postaan ne myöhemmin. Jos joku etsii kivaa kaksioo Lauttasaaresta, niin tiedoksi vain, asunto tulee kohta myyntiin.

Näin viime yönä ihan seko unen. Muistan sen hyvin tarkkaan ja olen yrittänyt sitä analysoida. Olin valokuvaamassa lapsuuden vanhoissa maisemissa. Oli talvi ja kuvasin jotakin lumisen valkoista maisemaa. En ollut huomannut, että kuvatessani ILVES oli puraissut minua kielestä. Asia oli päätynyt iltapäivälehden otsikoihin: "Ilves puraisi mieheltä kielen. " Olin menettänyt osittain puhekykyni ja palasimme tapahtumapaikalle. Lumihangessa oli selvästi ilveksen jäljet ja sieltä löytyi palanen mun kieltä! Yhtäkkiä muistin, että kuvatessani kameran linssissä oli joku keltainen häiriö, jota en saanut millään pois. Sillä hetkellä ymmärsin, että se oli varmaankin ollut se Ilveksen puraisu. Kipua tai verta ei ollut missään. Samalla kun tutkimme jälkiä, huomasimme, että siellä oli hirveä määrä nälkäisiä leijonia, jotka vaanivat ihmislihaa. Huusin hysteerisenä, että varokaa niitä, ne käy kimppuun! Kummallista kyllä, uni ei ollut kuitenkaan ahdistava, hyväksyin tapahtuneen ja olin enemmänkin ihmeissäni. Mistäs tää nyt kertoo, pitäiskö Martan miettiä sanomisiaan paremmin, olisko hyvä olla välillä hiljaa? Oli mitä oli, hassu uni.

Mokka on ryystetty ja sielu kevyt. Lähdenkin tästä hapetukselle, taidan kepitellä pitkän kaavan mukaan. Jäi eiliset hapet / uinti väliin. Menkää ihmiset pihalle, antakaa ruskan tulla takaraivolle ja naattikee! Herran rauhaa ja helliä tunteita! Molskis!