27.3.2011

Makustellen

Hellurei ja hellät tunteet! Eilinen illallinen oli suksee. Kyllä täytyy myöntää, että Luomupöperö maistuu maukkaammalle. Ja aistin nikotiinin turmelemilla makunystyröilläni puhtautta ja raikkautta. Ouh! Kyllä Martta sai pöristä patojen ja kattiloidensa kanssa ihan tosissaan.

Pupujen ruokaa

Alaston parsa

Peruna ja selleri tahtoo uuniin!


Ihan hävettää tunnustaa, mutta Parsalle tarkoitettu Hollandaiskastike pääsi juoksettumaan. En ymmärrä, olen tehnyt sitä lukuisia kertoja ( kylläkin vuosisatoja sitten) ihan onnistuneesti, mutta missä meni nyt vikaan. Oliko Martalla kiire, liikaa Cavaa koneessa vai mikä? Kyllä otti essuun ja vähän nessuunkin. Sinne lensi paskapönttöön soossit. Murinaa..... Mutta, mutta, Parsat oli loistavat. Kiehautin niitä ensin ihan snadisti, valutin ja kääräsin ilmakuivattuun kinkkuun. Sen jälkeen uuniin grillivastuksen alle, noin 5 minsaa puoleltansa. Sitruunavoi kostutus ja ei kun syömään. Taivaallisen rapsakkaa ja mikä maku!

Pukeutunut parsa


Lampaan vauvan valmistuksen aloitin jo aamulla. Fileet marinaadiin joka oli seuraava.

1 dl oliiviöljyä
Muutama pisara seesamöljyä
2 murskattua valkosipulinkynttä
0,5 dl punaviiniä
Reippaasti hiukka hierottua Timjamia
n. puolikas chili viipaleina ( punainen, mieto)
Suolaa ja pippuria

Kääntelin fileitä välillä ja ne maustuivat siis koko päivän. Paistoin pinnan pannulla oliiviöljyvoiseoksessa noin pari minsaa puoleltaan. Kääräsin folioon ja lykkäsin jälkilämpimään  ( oisko joku sata astetta) uuniin 10 minuuttia.

Kaveriksi tein valkosipuliselleriperunat. Sellerin keksin laittaa itse, ja jopa ukkorähjä tykkäsi. Vaikka normi on Yök! Selleriä, en syö. Nyt meni kuin metrinen halko. Tässä ohje.

Perunoita syöjien mukaan. Laske noin 3-4 pottua per lätty.
Puolikas selleri
4-6 valkosipulia
n. 1litra lihalientä tai niin, että perunat peittyvät uuniastiassa.
Suolaa ja pippuria
Voita, oliiviöljyä paistamiseen

Esikäsittele perunat, selleri. Viiaploi ne ja huuhtase kylmässä, väljässä vedessä. Kuivaa ne pyyhkeeseen painelemalla. Murskaa valkosipuit. Paista nämä pannulla, jossa voiöljyseos, anna kaunis väri pintaan. Kuumalihaliemi päälle ja uuniin n. 30 minuuttia. Anna vetäytyä rauhassa. Resepti on Puijon Tornin valkosipuliperunoiden ohje. Mikä maku, mikä lento. Ei ole sitä kermamössöä!

Muuten fileen kaverina oli tattisipulimuhennos ja raikas vihreäsalaatti. Tietty, lasi hyvää Italialaista punkkua on aina paikallaan.

Bäääääh!


Jos ape oli tähän asti onnistunut, niin ei jälkiruokakaan tuottanut pettymystä. Taisi kuitenkin Martalla olla ne Cavat kohdallaan.... Sitruunaparfait on oma sovellutus useasta ohjeesta. Tässä sekin, suosittelen kokeilemaan. Raikas.

Mon amur!


2 munaa
0,5 dl sokeria
Vatkaa nämä kuohkeaksi vaahdoksi.
2 sitruunan mehu ja raastettu kuori
250 g valkosuklaata
Sulata suklaa, jäähdytä hiukka ja lisää siihen sitruunatsydeemit
Lisää tämä varovasti nostellen edelliseen.
3 dl kuohukermaa
Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja lisää se edelliseen seokseen myös varovasti nostellen. Laita mössö kelmulla vuorattuihin kippoihin ja n. 4 tunniksi pakkaseen. Kaveriksi tein sen maailma parhaan suklaakastikkeen, johon sotkin tummia suklaiden jämiä. Raikas parfait ja makea lämmin suklaakastike. Jopahan oli poikaa.  Tässä oli sinulle hyvä ateria ehdotus esim. pääsiäiseksi. Kyllä kaikki pupujussit tykkää!

P:S Korostan vielä, että lähes kaikki oli sit sitä luomua. Niin. Just. Joo.

4 kommenttia:

  1. Kiitos vauvaohjeesta! Lähtee pikapuoliin testaukseen! <3

    VastaaPoista
  2. Miu. Voi ei, meidän tämän päiväinen porsaanfile lanttumuussin kera (isännän laittamaa ja hyvää, kiitos hänelle) taitaa kalveta gourmet ateriallesi. Ihanan näköinen jälkkäri! Kiva kun muistutit parsan olemassa olon...

    VastaaPoista
  3. Aivan mielettömiä herkkuja! Oot superkokki. Luomu on ihana juttu, oon itekin siirtämässä kaikkea mahdollista luomuksi. Ootko lukenut Aitoa Ruokaa -kirjan? Suosittelen lämpimästi http://fi.wikipedia.org/wiki/Aitoa_ruokaa.

    VastaaPoista
  4. Naina: Luomukaritsa oli kyllä hyvä. Kalliimpi tosin, mutta jos hyvää haluaa...

    Viivi: Pääasia on, että ruokaa laitetaan rakkaudella :)

    Maija: Jep, olen kuullut ko. kirjasta, en vielä ole tutustunut. Pitänee hommata. Ruuanlaitto on rakkaus!

    VastaaPoista