Mikä fiilis?! Istun sateisen ja pimeän mökin kylmällä terassilla. Tupakkaihmisenä kiroan nämä uudet savukkeet, jotka sammuvat automaattisesti, kun niitä ei imetä. On jopa niin pimeä, että en näe savukkeeni hehkuvaa päätä.
Yhtäkkiä sähköt katkeaa. Jäämme kokonaan kynttilän valoihin. Radion soittoääni sammuu ja Patte tulee ilmoittamaan, että sähköt on pois. Outoa pimeässä illassa. Ei valoa, ei ääntä. Me joudumme kuuntelemaan itseämme, wauh!
Istun tässä koneella ja kaipaan radion monotoonista ääntä. Nyt joku rääkäisi radiossa, tuleeko sähköt? Se oli vain tilapäinen yhteyden yritys...
Minulla on runoilija olo. Joskus, aina silloin tällöin, aika useinkin kirjoitettu sana helpottaa levotonta olotilaani. Istun tässä ja mietin sieluani. Sieltä herää ajatuksia, jotka täyttävät mieleni.
Ne ajatukset, ovat juuri niitä, joita tähän samalla näpyttelen. Jahas, nyt kyllä tuli sellainen olo, että ei ole mitään ajatuksia ja sanottavaa.... Luova tauko....
Näin perheellisenä ihmisenä joutuu välillä tekemään joustoja jopa välillä ihminen/tietokone. Juuri nyt olisi sellainen tilanne, että olisi pakko heittäytyä miesystävän ja pikku koiran viereen isolle sängylle. Tai minun pitäisi. Olen jossakin muualla. Missä? Lähimmäiset odottavat minua lähelle ja minä istun täällä kylmässä, näpyttelemässä tätä. Talvisotameininki.
Hei, mun on pakko käydä katsomassa mitä niille kuuluu. Rakkaimmille. Ukkokulta ja pikkukoira. Palaan myöhemmin, ehkäpä jo tänään. Ilman syyllisyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti