Hei haipakkoo!

Pumpulipylly herätti jo viideltä. Vuhkasi komentaen ja pakkohan se oli viereen ottaa. Nyt puhun siis pikku koirasta, en Ukkorähjästä. Kupillinen mokkoo ja spaddu alkoi pyöriä mielessä, enkä enää saanut oikein nukuttua. Semmoista levotonta pyörimistä. Nyt istun tässä terdel, enkä muuta voi.

Kaunis aamu. Pilvetön taivas, eikä tuulen ujettakaan. On niin hiljaista, että korvissa painostaa. Hetkinen, missäs kaikki tipuset ovat? Yleensä tähän aikaan on sellainen konsertto. Ei kai ne ole jo lähteneet etelänmaille? No nyt, yksinäinen metsäkyyhky kurnuttaa vastarannalla. Todella oudon pysähtynyttä ja hiljaista. Tekisi ihan mieli kiljaista. Hekoheko...

Nautin aamupalaksi särkylääkettä. Hemmetti, kun kemialliset lihasrelaksantit ovat kaupungissa. Olisin tarvinnut niitä nyt. Ei ihan saunajoogha ja muutama olsoni auttanutkaan, pah. Tämä niskapaskajäkitys olisi hyvä saada purettua het alkutekijöihinsä ettei se hirtä päälle. Voihan perse, en paremmin sano. Noh, käyskentely sienimetsässä auttaa, heitän siellä muutaman voltin, niin eiköhän se siitä.

Hillitön iltahehku

Tosiaankin, suunnittelin viikolla yhden keittiön. Ei sen pitänyt olla kovin kaksinen, suht pieni, yhdellä seinällä oleva. Toimintoja ei mitenkään ratkaisevasti muuteta, mutta haasteena on saada keittiö, joka on mahdollisimman vähän keittiö. Kyseessä on ns. tupakeittiö ja halutaan, että se näyttäisi yksinkertaiselle ja tyylikkäälle ulospäin. Saahan sitä suunnitella, mutta sen pitäisi myös toimia ja ymmärsin, että kaikki on nyt minun vastuulla. Jos joku mitta on viturallaan, niin se on mun moka, kääk! On otettava huomioon tiettyjä lainalaisuuksia ja millimetrit on oltava kohdallaan. Eikä siinä kaikki, siitä pitäisi tulla asiakkaan näköinen ja tietysti myös esteettisesti silmää hivelevä. Sain teknisen osuuden tehtyä, se on millimetripaperilla ja nyt viedään se Ikean koneille. Saa nähdä onks se sinne päin vai onnistuinko oikeasti. Jos suunnitelmani on käyttökelpoinen, uskon ja luotan itseeni. Tämä on mun ensimmäinen virallinen keittiösuunnitelma, josta olen täysin vastuussa. Hiukka jännittää, mutta saatuani sen valmiiksi, tuli uskomattoman hyvä tunne. Tänään piirrän vielä asiakkaalle fiiliskuvat ja sit pääsen sitä esittelee. Kauhiaa, jos asiakas sanookin, että tää on ihan perseestä.  Noh, siihenkin pitänee varautua. Se on elämää.

Rakastan sitä tunnetta, kun asiat alkaa järjestyä. Hetki ennen duuniin ryhtymistä saattaa olla kaoottinen, jopa toivoton. Sitä en oikein ymmärrä, miksi ajattelen, etten pysty siihen, enkä selviä. Mutta siitä yleensä lähdetään. Muutama tunti häviää elämästä, en näe, en kuule ja katso, niin syntyy keittiö. Tunne on hyvin palkitseva ja kerta kerralta, suunnitelma suunnitelmalta, usko itseensä kasvaa ja homma toivottavasti helpottuu ja selkeytyy. Kun varmuus perusasioissa kasvaa, niin varmasti pääsen hiomaan yksityiskohtia enemmän ja saan persoonallisia oivalluksia. Sitä valitsee lattiaa ja laattaa, maalin väriä ja miettii, että miksi tämä minun valintani olisi juuri se paras mahdollinen ja oikea. Hei, vaihtoehtoja on miljoonia. Mutta sehän on juuri se, miks teen tätä hommaa! Mun näkemyksestä maksetaan ja siihen mun on luottaminen. Juurikin näin.

Ensi viikolla se sitten alkaa. Arki kaikkine haasteineen. Huh, on hiukka haipakkaa, mutta sitähän mää haluan. Laiska töitään luettelee, mutta täyden kampaamoviikon lisäksi, on toi keittiökeissi ja keskiviikkona los palveros yhdenkin ison IT-alan firman suunnitelman tiimoilta. Sitäkin pitäisi hiukka kasaan laittaa. Se on nyt menoa, eikä nykytystä, ou jee! Aim redi. Niin redi, kun vain voin olla.