Olen jo ovellasi

Arska rätkii hävyttömästi. Ihan tekee kipeetä. Pakko päästä ulos, mut sitä ennen viimeaikaiset. Elo on niin kaksjakoista, onko tuossa mitään kerrottavaa. Jotain ehkä kuitenkin kenties. Syy siihen miks en postaa säännöllisesti on yksinkertaisesti se, että mää nukun. Koko ajan ja kaiken liikenevän vapaa-ajan. Kaik ne aamut, jolloin kirjoitin, niin nyt nukun. Ehkä hyvä kaikille. En oikein ymmärrä tätä väsyä, onko se tämä melankolia vai olenko sairas. Jostain. Tai hei, vanha ratsu ei vaan jaksa. Pitää huilata. Olkoon.

Mitä mitä. Kohtako jo kuukausi sähköisellä tupakoinnilla. Olen niin onnellinen. Olen polttanut ihan kokeeksi oikeaa, eikä mun tee enää sitä mieli. Se maistuu pahalle ja tekee kökköoireita. Ei taho. Sähkäri on kuin piippu. Lupsutan sitä onnellisen autuaana ja siinä on joku hassu meditatiivinen vaikutus. Semmoinen intiaani. Istun partsilla huopaan kääriintyneenä ja olen intiaanipäällikkö istuva homo. Olen vähentänyt nikotiinin osuutta ja tilalle on tullut mustikkaa. Vähäks jee.

Viime viikonloppuna oltiin Tallinnassa. UK:lla Viron matkamessut ja rouva muutoin vaan nautiskelemassa. Kävin pe Royal-hieronnassa ja jösses, kun mentiin pintaa syvemmälle. Olin sen jälkeen ihan tööt. La nautin luksyry-kasvohoidon, vieläkin olen nätti. Ihanaa oli.

Pe iltana illastin Thai Poh ravintolassa, uskomaton interjööri ja hyvä eväs. La ilta taas Pegaus ravinteli. Kiva mesta, hyvä palvelu ja parempi ruoka. Paikan leipä on uskomaton! ja ostinkin sitä yhden mukaani. Molempia voin suositella hyvin mielin. Niin kuin koko Tallinnaa. Se on vaan niin magee mesta ja inspiroiva kaupunki.

Tallinnassa joku taiteellinen minäni saa herätyksen ja pakahdun luovuuteen. Kaikki ne galleriat, näyttelyt ja sisustusputiikit saa minut kukkimaan. Tahtoisin asua ja tehdä kaupungin ilmapiirissä.Se on vaan jotenkin jännä. Nyt kuvasin ovia. Siellä on paljon upeita ovia. Degadenssiä ja väriä. Saatte tässä nyt mun ovinäyttelyn. Jos olisin kuulu valokuvaaja, niin näistä näyttely Momaan ja menestys olisi suksee. Mut en ole. Olen vain mitättömyys ja siksi näyttely on nyt täällä. Ehkä jonkun iloks.

Eilen kävi ystävät kyläilee. Oli kiva pitkästä aikaa olla sosiaalinen. Se kertoo keväästä. Olemme kuitenkin hengissä. Ystävät toi lahjaksi sellaisen ihmeen joka hauduttaa ruuan itsekseen valmiiksi. Laitat raaka-aineet sinne aamulla ja vot sie, illalla on valmis ateria, kun tulet kotiin. Vähäks kiva. Tuskin maltan odottaa.

Huomenna on taas massutähystys. Se sellainen ällötys, että pitää niellä se kamera. Ilman kaikkia mahdollisia tajuntaa laajentavia en sitä niele. Eikä se silloin ole niin paha. Paha se on muttei pahapaha. Se heiheiheligo jyllää vaan sisuksissani ja nyt tehdään lisäkokeita. Mua pelottaa se tauti, jonka nimeä en edes ääneen sano. Se niin mikä niittää ihmisiä ja on kuin onkin heiheiheligon hyvä kamu. Olen juonut hapankaalia. Siinä vasta vasten mielinen maku. Ja haju. Siis mun peräpäästä, kun sitä juon. Anna mun kaikki kestää taas. Olisi jo tiistai ja huominen ohi. Auts.

Nyt aurinkoon. Lähenkö jo yläosattomissa ja annan itselle valoa. Rantoja mittoomaan. Miks mun aina tekee mieli meren ääreen. Siinä on vaan se tunne. Meri on rakas. Meri on ihana. Jäillä tai ilman. Taidan ulkoiluttaa myös kameraa. Joskin valo on liian rock. Hämy siihen on parempi. Jos kuvais valoo ja aurinkoo. Ai niin, meinasi unohtua. Espanja on ihanaa. Meillä on niin hauskaa siellä opinnoissa. Pihalla olen kuin saapas ja olenkin saanut jo hikarin maineen. Taas sitä pelleilyä. Miks aina pitää olla esillä, eiks vaan voisi olla takarivin hiljainen tyttönen, joka oikeesti oppii ja ymmärtää. Ei oo. Tyhmä on ja mesoaa. Odotan vaan milloin alan puhua sujuvasti espanjaksi. Comprende!?