Parantumaton mutta ei tappava

Ihminen on siitä ihmeellinen otus, että se ei ole tyytyväinen mihinkään. Allekirjoittanut on valittanut tekemisen puutetta ja uuden kodin löytämisen tuskaa. Nyt sit valitetaan kun on liikaa tekemistä ja uuden kodin remppa on ressi. Höh, ihan typerää. Täytyy tasata aivopaineita ja yrittää ottaa nautinnon kautta. Tehdään siinä järjestyksessä, kun asioita eteen tulee, eikä napista turhasta. Miks tehdä asioista vaikeampia kuin ne ovat.

Kaikki ei varmasti menee niin kuin rouva haluaisi ja mun aikataululla. Miks ihmeessä pitää olla muka niin tehokas, toimelias, kiireinen ja kaikkivalmistahetinyt! Ei elämä tähän kaadu, eikä mihinkään häviä. Täytyy myöntää, että pikku pää on kuin kiitorata helsinkivantaalla. Koko ajan nousee ja laskee. Ainut ero on, että päässäni risteilee keittiöt, maalit, tapetit ja remppareiskat. Eivät ole lentokoneita juu.

Heräsin viime yönä omaan huutoon. Tai en tiedä heräsinkö, näin unta unesta tai jotain. Olin kuulkaa maailman äärettömyydessä tai oliko se kadotus. Täysin valkoista ääretöntä ympärilläni, ei mitään muuta. Se oli kuin paksua sumua ja sitä oli kaikkialla ja loputtomiin. Olinko taivaassa? Maailmaa ei nimittäin ollut, olin yksin. Yhtäkkiä kuulin marssin äänen ja edessäni oli sotilaiden mustia saappaita ja jalkoja. Kasvoja ja vartaloita ei näkynyt. Minä rähmälläni tuhansien saappaiden edessä, nöyrästi. Sitten alkoi satamaan valkoisia vessapaperirullia. Pehmeästi tupsahtelivat ympärilläni. Kuinkahan tätä voisi tulkita? Pelkäsin kovin ja siksi huusin. Mitähän naapurit ajattelee, möykkä yöllisessä äänettömyydessä saattaa kuulua ympärille.

Allekirjoitukset tarjouspapereissa on nyt olemassa. Myyjä ei asu Suomessa, ja siks oli pieni lisä jännitys. Varsinaiset kaupat on ensi viikolla. Kauppa voi vielä peruuntua, mut sit joudutaan sakkomaksuihin. Jos kaikki menee ookoo, niin avaimet saadaan tiistaina. Nyt perjantaina päästään ottamaan mittoja ja katsomaan kotia silleen uuden kodin silmin ja tunnelmin. Se on aina hyvin jännää. Olet ensimmäistä kertaa niin sanotusti virallisesti uudessa kodissasi. Mitä se haluaa kertoa sinulle, mitkä on tunnelmat. Noin sata asuntoa kiertäneenä ja muutenkin, voin sanoa, että joka kodissa on ne omat fibat. Joissakin vain tulee hyvin vahvasti se tunne, että tämä ei ole mun. Jotkut taas houkuttelevat lähestymään ja ottamaan selvää suhteemme laadusta.

Tällä kertaa mennään Ikean keittiöllä. Löysimme uutta mallii, matta mustaa ja harmaata. Niistä niin, meille uusi upea kyökki. Vähän lisämaustetta välitilan ideasta. Niistä kerron sitten, kun tekemisen hetkin. Onhan se mukavaa, vallan jopa intohimokasta. Tämä on mulla niin verissä, tämä tämmöinen tekeminen. Kun saan perjantaina mitat, sit alkaa varsinainen suunnittelu. Tulen raportoimaan etenemisestä ja kodin valmistumisesta jonkun verran täällä, mut enemmän Lemon Decon puolella. Duuni juttu vaikka oma onkin, juu nou.

Paljon on kaikkea. Ja oli pakko ottaa oikein uuden kodin muistikirja, jonne kaikki muistettavat on kirjattava ylös. Täälläkin höpisen samoja asioita moneen kertaan, kun en muista mitä olen jo sanonut. Pätkii juu. Pahasti juu. Sori, sori, veri sori. Tää on nyt tätä. Menoa eikä nykytystä. Yritän vain pysyä järjissäni. Ai niin, eiliseen uneen liittyi myös se, että menetin järkeni, ymmärryksen, minäni ja jonkun. En vain tiennyt, kuka olen, missä olen ja mitä teen. Sekin oli pelottavaa, mutta liittynee taudin kuvaan, jonka yhteinen nimitys on muutto/remonttiepidemia. Havaitaan yleisesti näin kevään korvalla. Parantumaton, mutta ei tappava.